Heräsin yöllä neljän maissa, liian pirteänä, ja huomasin heti etten tule saamaan unen päästä kiinni. Nousin ylös, keitin kupin kahvia ja söin voikkarin. Katselin ympärilleni...
Olen kirjoittanut viime vuonna ajattomuudesta ja sisustusrauhasta, siitä että olen pyrkinyt löytämään tietynlaisen rauhan sisustamiseen. Ettei aina olisi mielen päällä jotain hankintaa tai muutosta. Kun...
Viime viikon kohokohta oli Villa Annossa järjestetty ihanan syksyinen kirjajulkkari-iltapäivä. Cozy Publishingin tunnelmalliset uutuusteokset: Ystäväkirja – My Soul Family ja Kukkia lautasella – Syötävän hyviä reseptejä,...
Muutamien elementtien vaihtaminen kevensi terassin ilmettä huomattavasti, eikä budjettikaan ollut päätä huimaava. Pyrimme hankkimaan aikaa kestäviä huonekaluja myös sisätiloissa ja monet niistä on palvelleetkin parikymmentä...
Sisustushaaveet ilmaantuvat aina yhtä aikaa kevätauringon kanssa. Niin nytkin. En haaveile mistään isommasta. Huonekalut kelpaavat edelleen hyvin ja meillä on niin vähän seinäpinta-alaakin, että seinänpätkien...
Tummunut hopea appivanhemmilta saaduissa kynttilänjaloissa. Harvoin esiin pilkahtavan auringon luoma kultainen valo keittiössä. Kuivunut hortensia maljakossa. Hyväntuoksuiset ja kauniit kylpytuotteet. Kylmiä varpaita lämmittävät suloiset pikkusukat....
Sisustuksen trendeissä oleminen ei ole minulle se juttu, sillä en sisusta tietoisesti ajattomasti siksi, että se olisi ajankohtaista – kodistamme nyt on vain vähitellen syntynyt...
Saimme nauttia eilen pieniä hetkiä keväästä. Aurinko paistoi vaikkei vielä kovin lämmittänytkään. Silti se houkutteli pesemään terassin ikkunoita, päästämään valon sisälle. Valolla on kumma voima....
Tämä sisustusaihe on ollut pitkään työlistalla. Taisi olla viime syksyn kieppeillä, kun aloin miettimään sisustamista hiukan syvällisemmin. Alkoi jopa ahdistamaan jutut lehdissä, missä kehotettiin muuttamaan...