Viherkasveilla kevättä kotiin ja kilpipiilean jakaminen

Olisi vaikea kuvitella kotia ilman viherkasveja. Jo värimaailmankin puolesta koti taantuisi liian monotonisen väriseksi, puhumattakaan viihtyisyydestä. Mielestäni viherkasvit ovat osa kotia ja niistä pidetään huolta (lähes) yhtä hyvin kuin ihmisistä. Meillä on tällä hetkellä kaksi peikonlehteä, kultaköynnös, värinokkonen, kilpipiilea, nappiköynnös ja uusimpana äidiltä saatu muratti.

Tähän aikaan vuodesta maljakoissa on oksia. Oksien vihertyminen on merkki keväästä ja on suorastaan terapeuttista seurata niiden kasvua ja vihreän värin lisääntymistä.
Nyt kaikissa maljakoissamme on samoja oksia. En tiedä, mikä puu kasvaa lenkkipolkuni varrella asumattomalla aluella, mutta isot pulleat nuput siihen tulee muutamassa päivässä ja kauniit sormimaiset lehdet – tunnistaako kukaan olisiko se raita?

Peikonlehden jakamisesta kirjoitin jo aiemmin ja jos haluat lukaista jutut, ne löytyvät näistä linkeistä:
Näin jaat peikonlehden ja Peikonlehden kevätistutus . Uusi peikonlehti voi hyvin ja tiedän jo sen selvinneen muutoksesta. Sen sijaan toinen, minkä juurrutin samaan aikaan, ei alkanut kasvamaan. Se teki uuden lehdenalun, mutta sen kärki tummeni ja koko lehti kuoli. Olin ottanut muutenkin huonot juurrutettavat, koska siinä oli vain kaksi aikuista lehteä ja se ei näyttänyt hyvältä ruukussa. On siis syytä katsoa, että leikkaamassasi osiossa on nätisti vähintään kolme lehteä symmetrisesti, niin saat kauniimman kasvin aikaiseksi.

Värinokkosen ostin viime syyskesällä. Ihastuin sen runsaaseen muotoon ja silloin siinä oli paljon viininpunaisia lehtiä. Se on jännä juttu, sillä en yleensä pidä kasveissa punaisesta väristä, mutta tässä se toimi hyvin. Nokkonen alkoi syksyn mittaan kukkimaan hennon liilanvärisiä kukkia – ja samalla alkoi myös punertava väri häviämään lehdistä. Luin sitten, että kukinto heikentää todellakin punasävyä ja kukat on leikattava pois heti mikäli haluaa pitää lehdet kirjavina.

Jokainen varmasti tietää kokemuksesta, että lankaköynnös on hyvin hyvin hankala kasvatettava. Se kuivahtaa lähes silmänräpäyksessä, mikäli kastelu ei ole sen mieleen. Tämäkin yksilö on hiukan kärsinyt, mutta jotenkin sen olemukseen sopii myös kuivahkot harsomaiset lehtivarret. Olen alkanut nyt kastelemaan sitäkin vain altapäin, kun kuulin kukkakaupassa rosmariinia ihastellessani, että sitä saa kastella ainoastaan altapäin – ehkä se toimii lankaköynnöksellekin…

Kilpipiilean jakaminen
Kilpipiilea on kotoisin äidiltä ja hän on kasvattanut niitä noista pienistä aluista, joita itse sain nyt ensimmäistä kertaa aikaiseksi. Kasvi vaatii tasaisen kosteuden, mutta multa ei saa olla liian märkää eikä vesi saa seisoa lautasella. Eli tätä pitää seurailla tuon tuosta. Uskon, että olen pitänyt aiemmin tätä liian kuivana, koska se ei ollut lähtenyt tekemään pistokkaita.
Kunhan saan isomman ruukun hankittua, siirrän emon siihen ja pienokaiset jäävät tähän ruukkuun. Jakaminen tapahtuu näin: kastelen kasvin perusteellisesti ja laitan ruukun varovasti kumolleen sanomalehden päälle. Sitten irrotan veitsellä reunoja myöten paakun ruukusta ja vedän ruukun pois. Sen jälkeen esim haarukalla tai käsin otetaan pistokkaat varovasti irti mullasta. Emokasvi istutetaan uuteen ruukkuun, uuteen multaan. Ruukku ei saa olla kuin 1-2 cm isompi kuin nykyinen ettei se ala kasvattamaan turhaa pelkkää juuristoa. Pikku alut istutetaan takaisin keskellä tätä ruukkua. Kannattaa kastella hyvin, että juuret tointuvat siirrosta.

Mitä sinun viherkasveillesi kuuluu?

Maarit