Sammalrakkautta

*Kirja saatu

Kun näen ensimmäiset sammalten peittämät kiviaidat tienvierustalla, tiedän että ollaan jo lähellä. Kylätien varrella on leveitä sammalpeitteisiä kiviaitoja, missä ne on rajanneet peltoja jo parin sadan vuoden ajan. Merikarvialla on paljon kiviä, sekä meressä että maalla ja pellolta raivatut kivet on hyödynnetty monin paikoin aidoiksi. Nyt ne kasvavat sammalta ja kertovat omalla tavallaan siitä, miten ovat paikallansa vartioineet talollisten tiluksia.

Pihassa meidät toivottaa tervetulleeksi tämä iso sammalen peitossa oleva kivi, mihin koivuvanhus nojailee sitkeästi vuodesta toiseen. Tämä kivi puhdistetaan nyppien joka kevät hellävaraisesti roskista, niin ettei kasvusto rikkoonnu.

Sammalkirja sysäsi liikeelle ajatuksen kirjoittaa sammalista. Sain kevättalvella Minerva-kustannukselta Samettinen sammal puutarhassa ja ruukussa -kirjan. Kirjasta vähän tuonnempana lisää, mutta sitä lukiessani tajusin, että sen lisäksi että nautin valtavasti sammalesta ja sammalpeitteestä, olen myös kuvannut niitä paljon vuosien mittaan. 

Joidenkin mielestä sammal on häiritsevää, kun se valtaa sijaa nurmikolla. Meillä on käynyt kotona niin, ruohon sijaan pihalla kasvaa nyt sammalta ja se on itse asiassa kaunista, eikä tarvitse leikellä ruohoakaan niin kuin ennen. Se on todennäköisesti niittyliekosammalta, mikä viihtyy ruohon seassa.

Sammalessa on jotain hyvin rauhoittavaa. Se on myös siistiä, tasaista ja pehmeän näköistä. En osaa sen kummemmin sanoa, mikä siinä niin viehättää – kuten toteaa kirjan kirjoittajakin Ulrica Nordström. Sammal säilyttää hehkeän vihreytensä läpi vuoden. Sen kasvaminen kestää ja siksikin pidän sitä niin arvossaan. En koskaan potki sammalta pois tieltä, päinvastoin – metsässä liikkuessa varon astumastakin sammalkiville.

Sammal on mielestäni myös visuaalisesti kaunista ja esteettistä – ja siksi olen kuvannut sitä paljon milloin missäkin. Ajattelin, että tähän yhteyteen voinkin laittaa kuvia arkistostani – ja tästä tulikin pienimuotoinen sammalmatka, joten tervetuloa mukaan.

Kauneimmat sammalkuvani muistojen paikoissa:

Lauhanvuoren luonnonpuisto, Isojoki

Koguvan perinnekylä, Muhun saari Saarenmaalla 

Viime vuoden ikimuistettavin matka tehtiin Saarenmaalle ja pääsimme tutustumaan muun muassa Muhun saarella olevaan Koguvan perinnekylään. Siellä on sammalkiviaitoja ja sammalkattoja kaikkialla!

Kirjoitin matkasta jutun ja se löytyy täältä. Jos ja kun pääsemme matkustamaan, tänne haluan lähteä uudelleen.

Alhambran linnoitus, Espanja, Granada

Täällä sammalta on käytetty koristeena kiveysten välissä vihreyttä antamaan. Voi olla muukin rooli, ehkä sitoo myös kiviä, mutta ainakin se on kaunista koristeenakin.

Viimeisessä kuvassa oleva karhunsammalharja on aivan ihana! Tänä vuonna aion askarrella sellaisen – sillä voin hipsutella vaikkapa roskia sammalkiveltämme. 

Sammalen keräämisessä askarteluun on tärkeää huomioida sen kasvupaikka – sitä kannattaa kerätä paikoista, missä sitä on runsaasti ja ottaa sieltä täältä, ettei tule isoja laikkupaikkoja.

Kirja herätti myös halun päästä joskus kävelemään Saiho-Jin zen-buddhalaiseen sammalpuutarhaan Kiotoon. Lammen ympärillä olevan lempeän näköisen kävelypuutarhan sammalen kerrotaan kasvaneen aikoinaan luonnollisesti.  Paikka huokuu rauhaa ja lumoavaa kauneutta – sinne kaipaan. Onneksi siitä on kuvia, niiden myötä voi tehdä nojatuolimatkan.

Kiitos inspiroivasta kirjasta Minerva-kustannus!

Samettinen sammal puutarhassa ja ruukussa, Ulrica Nordström (Minervakustannus)

Maarit