Yleinen

Kevään trendien voimaannuttamana

Kevään trendien voimaannuttamana

16 Comments

  1. tuulanneli

    Itselläni on taustana yli kolmekymmentä vuotta sisäänostajana. Aikaisemmin lähdin trendeihin mukaan innokkaammin johtuen tietenkin siitä, että olin elänyt näiden uusien trendien kanssa jo vuoden etukäteen ennen kuin ne tulivat kauppoihin.

    Tänä päivänä olen onnellinen, kun voin ottaa hitaamman lähdön näiden trendien kanssa. Voin haistella rauhassa uusia juttuja ja päättää mikä sopii vaatekaappiin. Pukeudun todella järkevästi tänä päivänä ja voin laittaa esimerkiksi lempparitakin päälle muutaman vuoden takaa ja olen huippuonnellinen.

    Nautitaan Maarit tästä! Muuten tuo Max & Co takki on supermakee!

    Rentouttavaa viikonloppua 🙂

    1. Maarit / Sopusointuja

      Hiukan samanlaiset tausta meillä, itse olin tosin kosmetiikka-alalla, mutta myös hyvin läheisesti trendien parissa.
      Totta, elämä ei enää pyöri samalla lailla trendeissä vaikka niitä seuraakin ja ehkä oman tyylin päivitys ajankohtaisilla jutuilla on enemmänkin se juttu ja se, että seuraa aikaansa.

      Iloa uuteen viikkoon! : )

  2. Sari Riekkola

    Ihana takki ja kauniita vaatteita, vaaleanpunainen tai tuo puuteriroosa on ihana väri.
    Mulla paljon vaatekaapissa mustia ja harmaita vaatteita pitäis varmaan ostaa jotain värikkäämpääkin.

    Leppoisaa sunnuntaita sinne <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      No mutta niidenhän kaveriksi sopisi hyvin pehmeä roosa tai vaalean sininen, jos haluat vähän jotain väriä. Ne kestävät aikaa ja niihin on helppo yhdistää monenlaista.

      Samoin sinulle Sari! <3

  3. Sara S.

    Voi kuinka kaunis tuo sinun takkisi onkaan <3 Haen trendeistä inspiraatioita pukeutumiseeni, usein saan idean pukea vanhat vaatteet uudella tavalla ja kyllä välillä shoppailenkin, mutta aika maltillisesti.

    Suloista sunnuntaita !

    1. Maarit / Sopusointuja

      Heissan Sara ja kiitos paljon! Sama täällä ja vaikka pelkästään uudet isot korviksetkin tekevät vanhasta asusta tai yhdistelmästä ajankohtaisen ja trendikkään.

      Samoin sinulle ja mukavaa alkavaa viikkoa!

  4. Anonyymi

    Kauniita vaatteita. Mistä tuo sinisen takin päällä oleva huivi on?

    1. Maarit / Sopusointuja

      Hei kiitti! Se huivi on todella vanha, mietin että varmasti n. 15 vuotta sitten ostettu…
      Eikä ole mitään erityistä merkkiä….
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

  5. Celia C / good to be home

    Ihana takki <3 Pidän juuri tuollaisista klassikoista. Valokuvista aina huomaan, miten monien vuosien (joskus kymmenten!) takaisia vaatteita käytänkään… Värimaailmakin on ja pysyy niin samana. Ehkä tylsää, mutta ah niin käytännöllistä: kaikki sopii kaiken kanssa 😉 Jos joku vaate menee huonoksi, lähinnä suren, etten löydä enää samanlaista tilalle.
    Voi, niin minäkin odotan tennari/lenkkariaikaa – ja tuollainen nude, punottu abron laukku odottaa pukeutumispeilin edessä, että nappaisin sen kainalooni… Pian, pian.
    Mukavaa kevään odotusta toivotellen, C

    1. Maarit / Sopusointuja

      Sehän on käytännöllistä, taloudellista ja ekologista… Ja ennenkaikkea ihailtavaa, että käyttää rohkeasti vuosien takaisia vaatteita. Mulla on niitä ehkä eniten takkipuolella, laukuissa ja neuleissa. Silloin puhutaan myös vaatteen hyvästä ajattomuudesta ja laadusta!

      Ah, päivät pitenee ja valo lisääntyy jo selvästi aamuisinkin! Nautitaan siitä!

      Maarit

    2. Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja

      Kauniita asuja ja asusteita ♥ Mä ostan joka vuosi vähemmän ja harkitummin. Keväisin tietty aina jotain uutta hempeää, piristystä arkeen mutta olen paljon tarkempi kuin ennen. Maku on muuttunut maanläheisemmäksi ja mullakin löytyy nudea ja vaaleanpunaista, ne ihastuttaa aina,
      Nyt on jo selvästi valoisampaa, kevät on jo tuloillaan 🙂

    3. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos Maiccu! Siellä toinen järkevä shoppailija <3
      Nude ja vaaleanpunainen ovat ihania naisellisia värejä ja sopivat useimmille; ja niitä voi pitää hyvin ympäri vuoden.
      Mukavaa viikon alkua sinulle!

  6. Tuija

    Trendejä en ole oikeastaan ( viime aikoina) seurannut vaan yritän pitäytyä inspiraatiopukeutumistyylissäni. Rakastan vaatteita ja jalkineita kuitenkin yli kaiken, mutta järkisyyt pistävät hankinnat tärkeysjärjestykseen. Valkoiset varrettomat Conversit ovat ostoslistallani, koska niistä olen haaveillut jo kauan. Jos mekkoprojektini onnistuu niin tennarit sopivat arkipukeutumiseeni mainiosti.

    Kevät tuntuu täällä nietosten keskellä vielä kaukaiselta. Onneksi tein syyspuolella löydön! Iki-ihana Marimekon toppis pelastaa päivän kuin päivän. Huopatossuistakin olen taas haaveillut.

    Kevättä kohti mennään vauhdilla! Terveisin Tuija
    ps. tyttären hääjuhla-asuani olen jo kovasti pohtinut, siis omaani, hänen on kunnossa jo!

  7. Maarit / Sopusointuja

    Niihin valkoisiin Consseihin jää koukkuun! Olen kuluttanut yhdet jo lähes puhki, ja hyllyssä odottaa alesta löydetyt uudet.
    Mielenkiinnolla odotan mekkojuttuasi, ihanaa kun joku vielä ompelee, se kun on niin harvinaista nykyään…No, mulla on tässä vieressä villasukat odottamassa parsimista. En ole semmoista tehnyt varmaan vuosikymmeniin, mutta kun on niin superhyvät ja ihanan väriset, niin on pakko yrittää korjata.
    Voi, sinulla on ihanaa kevään odotusta häiden merkeissä <3

  8. Anonyymi

    Aika ihanat aurinkolasit! Ajattelisin, että rohkea valinta iäkkäämmälle naiselle. Mutta jospa sitten itsekin rohkenisi.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Hei ilman muuta kannattaa kokeilla. Nämäkin ovat ihan halpislasit, joten ei ole iso tappio jos ei viihdykään niissä. Mutta se on kivaa vaihtelua peruslaseille.

Leave a Reply