Juhannuksen jälkeinen aamu viiden jälkeen. Heräsin lintujen ääniin, enkä malttanut enää nukkua. Laulujoutsenet päästivät kimakoita ja kaikuvia törähdyksiä. Kuvassa näkyvät pakenevat linnut ovat hanhia, mitkä kiiruhtivat laguuniin sillä sekunnilla kun astuin makkarista ulos. Täällä on merihanhia ja ne ovat arkoja toisin kuin valkoposkihanhet. On niillä kyllä uskomaton kuulo tai vaisto. Piharuokailusta jäi jäljelle muistopötköjä, mitkä on kerättävä ennen kuin ne tallaantuvat kengänpohjiin. Laitan kohta tiskivedet kiehumaan ja tiskaan eiliset astiat. Meillä on kätevä tiskauspaikka terassin reunalla; voin seistä maassa ja ergonomia on juuri oikea – sekä korkeus että näkymä merelle. En valita, että minä olen tiskivastaava – miehellä on monta muuta roolia, kuten kuivakäymälän putkien uudelleen asennus maan sisään.
Paikallisradiossa soi Villejä lupiineja. Tänään ehtii taas vaikka mitä – myös lötköttelemään aurinkotuolissa. Mutta ensin kiehautan päivän toiset kahvit.

Sari/Casa Mimi
Niin ihania kuvia ja tunnelma ❤️. Ja bongasin myös apupöydän, joka herättää muistoja ❤️. Minulla tänään huoltopäivä Helsingissä ja palaan taas illalla mökille ?. Ihanaa päivää ❤️
Maarit / Sopusointuja
Apupöytä on tosiaan se löytöpöytä – siitä tuli superhieno, kun Matti maalasi sen ja teki yhden kunnon hyllyn. Se tosiaan muistetaan! Ihanaa hellepäivää sinne ja auvoista lomailua mökillä <3
KastehelmiB
Upean kesäisiä kuvia. Tunnelman voi aistia kuvista. Ahh… ihana kesä. Ulkona on vietetty kaikki päivät, nautiskellen ja lepäillen. Välillä korjailtu paikkoja kuntoon ja istutettu yrttejä. Grillailtu perheen kanssa ja vietetty lämpimiä kesäiltoja yhdessä. Ihania kesäpäiviä sinulle, niiden on luvattu jatkuvan <3
Maarit / Sopusointuja
Niin kesäistä oleilua ja meren tuoksua nenässä teilläkin <3
Ihanaa hellepäivää ja loman odotusta!
Tiia Koivusalo
Miten kaunista. Kyllä Suomi-maisema vaan voi olla upea. <3 Ihanaa uutta viikkoa Maarit. <3
Maarit / Sopusointuja
Sinivalkoinen maisema on kauneinta mitä voi olla <3
Outi Krimou/Outi's life
Olimme juhannuksen kotosalla, mutta oli kyllä aivan ihanaa. Söimme hyvin ja oli koko perhe koossa. Miehen kanssa saatiin myös olla kaksin, katseltiin leffoja, syötiin hyvin ja halailtiin. Sanoisin, että melkolailla täydellistä 🙂
Ihania kuvia Maarit <3 Kaunista uutta viikkoa sinulle <3
Maarit / Sopusointuja
Oih teillä oli täydellistä – ja halailua <3
JonnaH.
Upeita kesäkuvia. Täällä oltiin molemmat miehen kanssa osa juhannusta töissä, joten hyvin rauhallisissa merkeissä sujui. 🙂
Maarit / Sopusointuja
Samoissa merkeissä meilläkin – ihanat ilmat kruunasivat kaiken 🙂
leenariikkala
Miten ihana tunnelma, tunnistan tuon meren läheisyyden, linnut ja luonnon. Ja se mökillä puuhastelu, kaikessa rauhassa. Mökille halajaa mieleni taas, melkein teidän "naapuriin". Nautitaan.
L
Maarit / Sopusointuja
Nautintoa on sekä puuhastelu että lorviminen – molemmat sujuu yhtä lailla 🙂 Kiva, että lähdit mökkeilemään, se on niin hyvä vastapaino kaupungille.
Annukka
Ihanat kuvat Maarit! Erityisesti tuo kolmannen kuvan auringonlasku (oletan, että se on lasku eikä nousu, vaikkei sillä sinällään väliä).
Juhannus sujui tavallaan tutuissa, mutta sitten taas toisaalta vähän vieraissa tunnelmissa. Kaikki hyvin kuitenkin.
Vielä olis vähän vajaat neljä viikkoa loman alkuun ja pikkasen (tai siis aika paljonkin) mietityttää, voiko siihen asti riittää edes kohtuukivoja kesäkelejä vai käykö niinkuin viime vuonna, että molemmin puolin oli hellettä ja meidän lomalla täsmästi hädintuskin plussan puolella. Koitan ehkäistä tuon jälkimmäisen pakkaamalla toppatakin ja pipon jo valmiiksi kotoa mukaan siinä toivossa, että osoittautuvat turhiksi.
Leppoisia kesätuulia Maarit!
Maarit / Sopusointuja
Kiitos Annukka – se oli upea auringonlasku. Meillä lopullinen lasku menee jo metsän taakse, joten ne parhaat punaiset taivaat ei yleensä ihan näy.
Nyt pidetään kaikki peukut pystyssä teille lomailmojen suhteen ja siihen on vielä niin pitkä aika, että mitä vaan voi olla. Nythän on ennustettu ensi viikolle vähän epävakaisempaa ja uskotaan että sen jälkeen taas paranee 🙂
Silti Suomen kesässä on mielestäni aina varauduttava pahimpaan – itse en lähde millään kelillä esim mökille ilman lämmintä varustusta. Mikään ei ole sen ikävämpää kuin värjöttely liian kepeissä tamineissa.
Nautitaan lämmöstä nyt!
Celia C / good to be home
Juhannuskuvista tulee niin hyvä fiilis. Siis tällaisista leppoisuutta ja tyyneyttä henkivistä!
Tuo makuutila, josta ovet auki rantaan, on aivan ihana <3
Maarit / Sopusointuja
Oli niin kertakaikkisen ihanat ilmat – ja kerrankin osui oikeaan hetkeen! Rantasviitti on myös vieraiden lempparipaikka 🙂
Tuuli - Lumo Lifestyle
Juhannussäät olivat kyllä hienot. Aaton vietimme ystävien luona uima-allasjuhlissa. Oli aivan upea päivä.
Maarit / Sopusointuja
Tuo kuulostaa superkivalta – uima-allasjuhlat <3 Nyt todellakin ilmat suosivat kaikenlaista ulkojuhlintaa!