Hiekansävyisiä maisemia ja mitä muistoja ne herättivät minussa

Tämä postauksen idea syntyi tänään silmänräpäyksessä, kun katselin ottamiani kuvia tältä ja edellisiltä reissuilta tänne Aurinkorannikolle. Muistot nousivat pintaan. Ihanat muistot työelämästä, kun tein työkseni trendiesityksiä ja etsin netistä kuvia asioiden tueksi, taustaksi ja konkretisoimiseksi. Keräsin inspiroivia kuvia väritrendipresentaatioihin. Oi, miten ihanaa aikaa se on ollut ja olen niin onnellinen ja kiitollinen, että olen saanut tehdä niin luovaa työtä.

Nyt koen hieman samanlaisia innostavia ja syvältä koskettavia tunteita kun kirjoitan tätä blogia. Mietin aiheita ja teemoja, mistä kirjoitan. Suunnittelen ja kuvaan. Annan ajatuksen virrata. Ja parasta on se, että saan tehdä tätä omilla ehdoillani, omien aikataulujeni mukaan ja kirjoittaa niistä asioista, mitkä tuovat päiviin ja elämään positiivista energiaa ja hyvää mieltä.

Tämä lähti menemään nyt vähän sivuun varsinaisesta aiheesta, mutta sen sijaan, että mietin aina kovasti etukäteen kirjoitusaiheita, tartuin nyt hetkeen.

Teitä lukijoita on kertynyt jo valtavan paljon ja olen siitä todella kiitollinen ja ilahdun jokaisesta sen parissa vietetystä lukuhetkestä. Sillä on siinäkin mielessä valtavan suuri merkitys, että kirjoitan tätä blogia itsekseni ilman minkään ryhmän tai portaalin tukea ja olen joutunut (=saanut) omalla työlläni herättämään kiinnostuksenne.

Sydämellinen kiitos juuri sinulle, joka luet tätä nyt!

Se varsinainen jutun aihe, mikä herätti nämä muistelot ja tunteenpurkauksenkin, oli tämä äärettömän kaunis hiekansävy mikä tulvahti esille niin monista ottamistani kuvista.

Joissakin kuvissa on ilmassa sateen jälkeistä usvaa auringon paistaessa ohuen pilviverhon takaa ja se pehmentää valon viileän vaaleaksi ja puuteriseksi. Moninaiset marmorin ja hiekkakiven vivahteet ovat vielä jäljellä satoja vuosia vanhan rakentamisen jäljiltä. Kaislat, kivet ja kissat sävy sävyyn.

Tämä värimaailma vaan on niin kaunis!