Yleinen

Hetkiä viikolta – voimalause, terapiaa ja aurinkoa

Hetkiä viikolta – voimalause, terapiaa ja aurinkoa

8 Comments

  1. Suvi Cederberg -blogi

    'This too shall pass.' Siinä voimalauseeni tilanteisiin, joissa koen negatiivisia tunteita, ahdistusta. On helpottavaa, kun tiedostaa, että olen elänyt läpi haasteiden aiemminkin ja jokaisesta niistä on selvitty.

    Vyöhyketerapiassa olen käynyt muutaman kerran. On uskomatonta, mitä kaikkea terapeutti osaa lukea kehosta. Yksi totesi jalkapohjia painellessani, että taidan syödä aika paljon sokeria… Toisella kertaa vyöhyketerapeutti piti käsiään pääni ympärillä, ei edes koskenut, kun oikea jalkani alkoi sätkiä. Potkin kuulemma entisiä heiloja pois elämästäni. Elelin tuolloin siis sinkkuelämää 🙂

    1. Maarit / Sopusointuja

      Ah tuo kuulostaa niin mahtavalta – täynnä voimaa ja uskoa!
      Tuota juuri niin moni on sanonut vyöhyketerapiasta ja kiinnostaisi kyllä mennä kokonaisvaltaisempaan hoitoon. Vähän pisti naurattamaan tuo sätkiminen, mutta taisi olla tarpeen silloin :o)

  2. Outi Krimou/Outi's life

    Mun voimalause taitaa olla "yritän olla parempi itselleni".
    Jotenkin nyt tuntuu, että pitäisi voimaannuttaa itseään enemmän ja uskoa omiin kykyihinsä enemmän. No kohti uutta ja positiivisella asenteella, vai mitä?
    Ihanaa viikkoa sinulle Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Olen niin samaa mieltä – meidän pitää uskoa itseemme ja kehua itseämme sopivasti. Antaa itselle, omille tarpeilleen aikaa ja tilaa. Ja huolehtia siitä, ettei meitä pidetä itsestäänselvyytenä. Tällä en tarkoita Outi sinua, vaan pidän tätä meille naisille tärkeänä juttuna <3
      Leppoisaa maanantai-iltaa sinulle <3

  3. Tiia Koivusalo

    Ne stadin porttikongit, isä asuu Kalevankadulla. <3 Mun voimalause välillä on heh kuin erään ruotsalaisen elokuvan henkilön Brit-Marien eli kun oikein nyppii "päivä kerrallaan ja hengitä syvään." Mutta olen ehkä aika huono näissä ja varsinkin kehumaan itseäni.

    Ihanaa tiistaita Maarit. <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Stadin porttikongeissa on pyöritty ja Kalevankatuakin kävelty nuoruudessa kohti Kirkkopuiston tyttökoulua, mitä kävin.
      Sulla olisi monta syytä kehua itseäsi ja pieni, nöyrä kehuminen tekee vain hyvää itsetunnollekin <3
      Ihanaa sunnuntaita Tiia <3

  4. Tuula's life

    Voimalause. Se on Tuntemattomasta sotilaasta: ”Ei saa jäädä tuleen makaamaan.” Ajattattelen sen näin, että aina kannattaa yrittää ja jatkaa, vaikka olisi keskellä vastoinkäymisiä.
    Mukavaa loppuviikkoa, Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Tuo on kyllä todellinen voimalause! Itsekin monia, syviäkin, vastoinkäymisiä eläneenä, ajattelen ihan samoin. Katse tulevaisuuteen ja pyrin etsimään positiivisia puolia niinäkin hetkinä. Se kyllä auttaa!
      Leppoisaa lepopäivää Tuula <3

Leave a Reply