Hetkiä viikolta – hyvinvointia moneen menoon

Tämä kuva visualisoi hyvin menneen viikon tunnelmia. Pidetään itsestämme huolta. Tartutaan pieniin hetkiin. Ei upota arjen syövereihin. Ja toivotaan salaa kevään ehtivän sittenkin ennen talvea.

Kävin kaverini kanssa katsomassa Ateneumissa Helene Schjerfbeckistä kertovan teatteriesityksen Minä maalaan teidät kaikki. Esitys alkaa, kun Ateneum suljetaan ja tässä tapauksessa kello 18. En siis ehtinyt vielä sinä päivänä näyttelyyn, mikä päättyy 26.1. Nyt siis vähän jännittää, ehdinkö vielä katsomaan Helenen näyttelynkin.
Minä maalaan teidät kaikki on Iida Hämeen-Anttilan käsikirjoitukseen perustuva Kati Outisen ohjaama esitys, mikä kuvaa Helenen taiteilijaelämää, unettomuutta ja luomistyötä, monesti niin vaikeaakin. Kati Outinen oli Helene ja tanssija Annatuuli Saine hänen ihailijansa, joka tanssin välityksellä ilmensi siveltimen vetoja.
Ensimmäinen näytös oli omaan makuuni niin taiteellinen, että siitä oli paikoin vaikea ottaa kiinni, tajuta tapahtumia. Se kertoi Helenen nuoruudesta ja omakuvien työstöstä, ujon oloisesta, vähän pelokkaastakin maalarista. Myös nykyihmisten riippuvuutta teknologiasta ja hitaan elämisen kyvyttömyyttä pohdittiin. Dialogia oli vähän, mutta riittävästi.
Toinen näytös avasi näyttelijöiden omakuvat ja esitys sai heti uutta virtaa. Se oli itse asiassa niin mielenkiintoinen ja intiimi kurkistus heidän elämäänsä, että nosti mielestäni koko esityksen hyvä -tasolle.
Helenen elämä jäi silti niin pintapuoliseksi, että on kiinnostavaa mennä katsomaan vielä elokuva jossain vaiheessa ja yritän ehtiä näyttelyyn vielä tällä viikolla. Silloin olisi kolme täysin erilaista lähestymistapaa nähtynä – ja ehkä hänen omakuvansakin kirkkaampi.

Tiistai-aamuna olin kuulemassa kiinnostavaa ja tärkeää asiaa suolistosta Ranskan suurlähetystössä. Ranskalainen lääkeyritys Biocodex järjesti mielenkiintoisen probioottiaamun, missä kerrottiin hyvin ajankohtaisesta aiheesta, suoliston merkityksestä ihmisen hyvinvoinnin säätelyyn. Tiedetään, että suolisto voi vaikuttaa erilaisten sairauksien syntymiseen.

Kärsin itse pari vuotta sitten erilaisista vatsaoireista ja tähystyksessä suolistosta löytyi helikobakteeri, jota jouduttiin häätämään kolmella eri antibiootilla. Se saatiin hävitettyä, mutta samalla hävitettiin mitä ilmeisemmin myös lähes kaikki hyvätkin bakteerit. Onneksi ei ollut muuta vakavampaa.

Näistä asioista tuli tuona aamua rutkasti tietoa kuten myös matkailun aiheuttamasta suoliston mikrobiyhdyskunnan häiriintymisestä. Nämä ovat asioita, jotka kiinnostavat itseäni yhä enenevässä määrin. Kuinka ja miten paljon voin esimerkiksi syömisellä vaikuttaa siihen?

Biocedex on lanseerannut apteekkeihin uuden neljän eri valmisteen Symbiosys täsmämikrobisarjan, mistä voidaan valita maitohappobakteerit yksilöllisesti jokaisen henkilökohtaisiin tarpeisiin. Kun kehossa on monipuolisesti hyviä mikrobeja, on meilläkin monta huolta vähemmän.

Sarjan Symbiosys Alflorex -probiootti on kehitetty ärtyvän suolen oireyhtymän (IBS) hoitoon. Tämä on tällä hetkellä markkinoiden ainoa valmiste, jonka on osoitettu vähentävän IBS:n oireita eli ripulia ja ummetusta, vatsakipua, vatsan turvotusta ja ilmavaivoja.

Olen ostanut jo pari vuotta sitten kirjan Suoliston salaisuus ja kaivoin sen taas esille tämän aamun innoittamana ja erinomaisen kiinnostavan tiedon siivittämänä. Nyt on jälleen motivaatiota sen lukemiseen.

Huom. Kaikki Biocedexin asiatiedot tässä tekstissä on otettu suoraan tiedotteesta.

Olenkohan vähän jälkijunassa, sillä ostin Museokortin vasta nyt. Tein vuodenvaihteessa yhden ainoan päätöksen – siis en lupausta – vaan päätöksen, että lisään kulttuurin määrää ja sen myötä erilaisia kokemuksia ja elämyksiä elämääni. Olin nimittäin päättänyt tämän jo siinä vaiheessa, kun jäin pois töistä, mutta melko heikolla tuloksella.

Alkuviikosta Ateneum ja loppuviikosta Kiasma. Se on jo aika hyvä aloitus. No, en meinaa tällä vauhdilla viedä vuotta läpi ja tämä oli ihan sattumaa.

Päätettiin tyttären kanssa viedä pikkutytöt (ja itsemme) Kiasmaan. Vaikka osa teoksista oli näin pienille varsin pelottavia, he silti viihtyivät hyvin ja ihmettelyä riitti monen teoksen kohdalla. Kiasmassa on mielestäni otettu lapset hyvin huomioon, nytkin siellä oli sademetsäsali, missä sai katsoa rauhassa papukaijojen touhua ruudulla.

Parasta antia meille aikuisille oli ylimmän kerroksen the Visitor.  Islantilaisen Ragnar Kjartanssonin videoinstallaation the Guardian valitsi viime syksynä 2000-luvun parhaaksi taideteokseksi. Enkä ihmettele yhtään.
Sanon nyt tähän alkuun, että jos minua olisi pyydetty katsomaan videoinstallaatiota, olisin (hyvin ennakkoluuloisesti) jättäytynyt pois. Apua! Hujahdin kuitenkin valkoisen kartanon intensiiviseen tunnelmaan samalla sekunnilla, kun astuimme hämärään näyttelysaliin.

Teos on kuvattu rapistuneessa kartanossa New Yorkin lähellä, missä taiteilija ystävineen soittaa koskettavaa ja harrasta kappaletta. Sitä toistetaan ja toistetaan tunnin ajan, välillä se hiljentyy ja välillä kohoaa mahtipontiseksi. Jokainen soittaja on omassa huoneessaan – taiteilija itse istuu kylpyammeessa soittaen kitaraa. Kaikilla on kuulokkeet, he soittavat samaa biisiä ja ne on äänitetty erikseen, mutta on yhdistetty videolle yhdeksi sykähdyttäväksi kappaleeksi. Kaikki videot eri huoneista ja muusikoista näkyvät tilassa seinillä yhtä aikaa ja voit kiertää salia katselemassa kunkin soittamista. Voin kuulla edelleen pianistin laulavan pehmeällä äänellään…

The Visitor on mitä parhainta pakoa ja hiljentymistä somemaailmasta, mitä suosittelen kaikille. Se on hyvin intiimi, voit silminnähden tuntea porukan ystävyyden, jonkinlaisen keski-iän tulemisen haikeuden – kuin olisit yksi kartanon terassilla hiljaista mutta tarttuvaa kertosäettä laulavista.

Tytär ajatteli menevänsä sinne vielä uudelleen, kuuntelemaan ja katsomaan tunnin esityksen uudelleen, sillä nyt ei ollut siihen mahdollisuutta kun meillä oli tytöt mukana. Mutta ihmeen hyvin hekin jaksoivat katsella omaan tapaansa. Miksi tuo soittaa yksin? Miksi tuolta tulee savua? He pitivät meidät ajan tasalla, ettemme vaipuneet liikaa sentimentaalisuuden syövereihin.

Tunnelma lopahti kuin seinään sillä hetkellä kun astuimme sitten Kiasman jälkeen pizzeria Dennikseen, Kansakoulukadulle. Siellä odotti arrogantti ja äreä pizzanpaistaja, eikä ollut pizzoissakaan kehumista. Ilmeisesti paikka on vaihtanut omistajaa – no, eipä tarvitse mennä enää sinne.

Kävin myös Matkamessuilla, mutta kirjoitan niistä ensi viikolla.

Mukavaa sunnuntaita!

Maarit