Välillä on vaikea tajuta sitä, että syöt aamulla Bangkokissa aamiaisen ja jo illalla istutaan kotona omassa keittiössä, lähes toisella puolella maapalloa. Noh, siinä välissä on tuskainen n. 11 tunnin lento, mikä ei ole herkkua vaikka onkin päivälento ja takana lentokentän lähellä nukuttu hyvä yö.
Kotiinpaluu hyvältä lomalta ei tuntunut niin rankalta, kun viikolla oli tiedossa keväinen meikkitilaisuus ja tapaaminen vanhojen koulukavereiden kanssa.
Tiistai-iltana tosiaan kotiuduttiin näistä niiiiiin ihanista maisemista – voi että! Kyllä se taitaa olla niin, että sydämemme on jäänyt tuohon kylään. Viihdyimme siellä taas niin hyvin ja saimme olla rauhassa, lähes ainoita asiakkaita. Nämä kuvat kertovat hyvin senkin, mitä teimme siellä. Minä istuskelin altaalla, kävelin pitkin rantoja ja taas istuskelin ja luin. Tuulet olivat suotuisat ja mies pääsi surffaamaan useina päivinä, ja silloin täyttyi rantakin kiteilijöistä eli leijasurffailijoista. Laitoin tähän alle videon mikäli laji on tuntematon joillekin (mies katsoi sen tarkkaan, onko asento hyvä ja mites ne hypyt kulkee, ennekuin antoi suostumuksensa julkaisuun. Valitteli kyllä että tuuli oli sen verran heikkoa, että hypyt eivät nousseet juuri mihinkään).
Kotona oli onneksi siistiä, sillä laitoin paikat kuntoon ennen lähtöä. Se on hassu juttu, mutta en osaa aloittaa pakkaamistakaan ennenkuin koti on fiksattu. Se ei kuitenkaan tarkoita suursiivousta meillä, vaan tavarat kaappeihin, pinnat siisteiksi ja lopuksi pyyhin staattisella tomuliinalla lattioilta pölyt. Se on paljon kätevämpää kuin kaivella imuria siinä tilanteessa ja imaisee pölypallerot takuuvarmasti yhtä huolella.
Muistaakseni laitoin ainakin Instaan jutun näistä Kierrätyskeskuksesta ostamistani tauluista. Toinen niistä pääsi tuonne alaeteisen ‘lähtökaapin’ päälle, mikä on kaivannut jotain seinälle. Se saa nojata rauhassa seinää vasten, kun en halua tehdä reikiä seinään. Lipasto on saanut nimensä siitä, että siinä säilytetään avaimia, huiveja, käsineitä ja kaikkea muuta, mitä napataan mukaan lähtiessä. Taulu maksoi 2 euroa, ja on harrastelijamaalarin työ.
Onko muilla samanlaisia siivousmaneereita lomalle lähtemisen suhteen?
Torstaina taivalsin aamun tihkusateesta suoraan palmujen katveeseen Physicians Formulan lanseerausinfoon. Sarja on itselleni tuttu jo työkuvioiden aikaan USA:n matkoilta ja muistan miten kiinnostavalta se näytti monimuotoisine pakkauksineen. Jenkkityyliin jokaisessa pakkauksessa on selvästi kerrottu jo etupuolella, mitä se tekee ja mihin se on tarkoitettu. Tilaisuudessa minut meikannut suloinen Eevis Liedes kertoi, että hän ja monet muut meikkitaiteilijat ovat raahanneet mm. Butter Bronzeria Kalifornian työmatkoiltaan – mutta nyt ei enää tarvitse, sillä sarja rantautui juuri Suomeen Citymarket-ketjuun sekä muutamiin nettikauppoihin.
Sarja on jo 80 vuotta vanha ja sen kehitti v. 1937 lääkäri ja allergiaspesialisti dr. Frank Crandall auttaakseen vaimoaan, joka kärsi ihosairaudesta. Sarja on jatkanut samaa linjaansa kaikki nämä vuodet ja tuotteet ovat lääkäreiden kehittämiä, allergiaystävällisiä, herkkäsilmäisille ja piilolinssien käyttäjille sekä herkälle iholle sopivia, dermatologisesti ja kliinisesti testattuja.
Siinä on laaja valikoima tuotteita kasvoille, kuten meikkivoiteet ja ihanat bronzerit, joista kuulemma koko tarina aikoinaan sai alkunsa, silmämeikkejä ja huulimeikkejä. Pakkaukset ovat värikkäitä ja monimuotoisia – aikamoisen virkistävä väripilkku meikkimaailmaan. Ja hintataso on kohtuullinen 8,90 – 19,90 e. Kannattaa käydä tutustumassa.
Jätin omat meikkikuvat suosiolla laittamatta tänne, sillä kytevä flunssa oli harmaannuttanut olemuksen raikkaasta uudesta huulipunasävystä huolimatta, mutta onneksi paikalla oli komeampaakin kuvattavaa, symppis huipparituomari, malli ja kauneusagentti Juri Silvennoinen.
Se flunssa iski sitten ja kaatoi koko viikonlopuksi sängynpohjalle. Ihostakin tulee hetkessä jotenkin kumman korppuinen ja kuiva, mutta olen hoidellut sitä tällaisella setillä. Kropalle öljyä kunnon kerros, mikä on myös estänyt ihon hilseilyn jaloista reissun jälkeen. Kasvoille putsauksen jälkeen ensin hoitovesi, sitten kosteuttava seerumi ja sitten vielä kasvoöljy pitämään eli sitomaan kosteuden iholla. Sen jälkeen vielä voide.
Yksi tuote on sellainen, mikä on nyt kyllä nostettava kerrassaan superlöytönä: Avenen Cold Cream huulivoide*. Se on hyvin rasvainen mutta ohut, joka sulaa huulille eli juuri sellainen mikä huulirasvan pitääkin olla. En ole koskaan tykännyt sellaisista, mitkä ovat mattaisia huulilla, jotenkin en usko edes niiden tehoonkaan. Tämä Cold Cream pehmentää heti ja bonuksena tuo ihana kiilto. Tästä en luovu!
Allaoleva kuva on masentavan huono ja huulivoidekin epäskarppina edessä, mutta tämä nyt oli parasta mitä sain sairasvuoteelta aikaiseksi.
Ja arvatkaa, onko puristelutyynyä rutisteltu, sillä en ole vieläkään nähnyt matkan jälkeen mummin palleroisia! Jos et tiedä mikä tyyny se on, niin kurkkaa täältä. Ensi torstaina on tarhassa ‘Tärkeän ihmisen päivä’ ja minut kutsuttiin sinne, joten näen ainakin pienemmän silloin ?
Nokka ja pääkin tukossa katselen tässä olohuoneen valtaisaa, lattiaa kohti valuvaa peikonlehteä. Se kasvaa ja leviää hurjaa vauhtia ja sille pitäisi laittaa kiiruusti kunnon tukikepit. Ja mullat olisi hyvä vaihtaa… Mutta vielä ei jaksa sen asian kanssa ajatusta pidemmälle.
Mitä sinun viikkoosi kuului? Oletko jo aloittanut kukkien keväthuollon?
Kait se alkaa maaliskuun alussa, noin virallisesti ja kun on säkki kotona, niin voi toimia heti
kun inspis iskee. Hyvä plääni.
Luulin, että olen ainoa kummajainen tuon siivoamisen suhteen!
Ihanat kuvat, varmasti upea matka. Mä siivoan aina ennen reissua, puhtaaseen ja siistiin kotiin on kivempi tulla paitsi että vanhempi poika kun ollut koiravahtina, niin sama siivoaminen odottanut takaisin tullessakin 🙂
Voi miten ihania matkakuvia 🙂 Kukille varmaan pitäisi tehdä jotain, näyttävät vähän nuutuneilta. Ehtiihän sitä vielä . . . Toivottavasti paranet pian <3
Paikka on kaunis ja kuvauksellinen, superihana ja rauhallinen.
Kukat fressaantuu aika helposti uudella mullalla ja lannoitteella, ja kevätvalolla.
Kiitos Sara <3 Vielä on aika tukkoinen olo ja vähän kauhistuttaa kun kuulee miten pitkiä toipumisia on ollut ihmisillä.
Thaimaahan selviää silti yhdellä lennolla, mikä on iso asia. Meiltä ainakin on jäänyt Balit ym juuri niiden vaivalloisen pitkien ja välilaskullisten lentojen takia täysin pois laskuista. Ei vaan jaksa enää. Ja juuri se takuuvarma lämpö on niin niin ihanaa!
Kukka-asiat eivät ole käyneet vielä kunnolla mielessä. Pelakuut nököttävät salin viileässä nurkassa ja jossakin vaiheessa alan niitä lempeästi herätellä uuteen kauteen.
Meikkivinkkisi täytyy käydä tarkistamassa. Kiitos, kun jaoit lomatunnelmianne, joista sai aurinkoenergiaa. Eilen itsekin innostuin kirjoittamaan ja räntäkeli sai ajatukset kesälomatunnelmiin.
Hyvää ystävänpäiväviikkoa! Tuija
Voi miten onnekas olet kun teillä on se viileä kuisti, missä voi talvehdittaa pelakuita! On ihanaa seurata keväällä, miten pienet vihreät pisteet rungoissa kasvavat päivä päivältä lehdiksi ja oksiksi. Kevään ihmettä!
Kävin jo lukemassa lomamietteitäsi… 🙂
Kiitos samoin Tuija <3
Kerron sinulle salaisuuden, minulla on vain yksi viherkasvi ja sekin on muovia 🙂 Olen aivan onneton kasvien kanssa. Voi kurjuus tuon flunssan kanssa. Itse olen nyt jo 90% kunnossa, sairastelua takana melkein kuukausi 🙁
Toivottavasti sinulla tauti menee pian ohi <3
Hih! Se ainakin pysyy elossa…;o)
Vaikka pahin jo on ohi, niin ties kuinka kauan kestää tämä köhiminen ja pään turvotus, huh. Onneksi sinä olet jo paremmalla puolella <3
Ehdottomasti pitää siivota ja vaihtaa puhtaat lakanat ennen matkalle lähtöä! Ostin Ikeasta kolme murattia viime syksynä joista yksi on voimissaan, toinen biojätteenä ja kolmas sinnittelee…kasvien kanssa olen tosi huono, siksi mulla onkin aina leikkokukkia. 🙂
Tää on jännää, että monet tosiaan vaihtavat lakanatkin – on kyllä ihanaa pujahtaa matkaväsyneenä puhtaisiin lakanoihin. Muratti on vähän hankala jostain syystä, joskus se elää pitkäänkin ja joskus taintuu heti. Leikkokukat on yllättävän kalliita, ja muuten ärsyttää tulppaanit, kun ne ei kestä kuin muutaman päivän ja sitten ne on pitkiä roitikoita, lehdet kellastuu ja kukkien väri haalistuu. Makkarissa mulla onkin ne kangaskukat, mitkä voi todella hyvin ;o)
Kyllä, täälläkin koti kuntoon ennen matkaa. Kaikki pitää olla järjestyksessä ennen lähtöä ja sitten on kiva palata siistiin kotiin. Kukkaruukut saavat vielä odottaa tovin, mutta isolle palmulle haluaisin uuden ruukun, jota olen etsiskellyt viime aikoina.
Kiitos taas kosmetiikkavinkeistä. Täytyy kokeilla Physicians Formulan tuotteita, jospa ne sopisivat herkälle iholleni. Viikko on alkanut perus työ-koti sektorilla, paitsi että eilen leivoin pullaa pitkästä pitkästä aikaa. Ihanat matkakuvasi saavat kaipaamaan lämpöön ja aurinkoon.
Olen itse siirtynyt Orthexin altakasteluruukkuihin (joita olen löytänyt kierrätyskeskuksesta eurolla jo useita) ja peikonlehtikin mistä laitoin instaankin, on kasvanut ihan valtavasti ja lyhyessä ajassa terhentäytynyt. Tosin kasvukaudella lannoitan sitäkin joka kastelukerralla, talvisin n. kerran kuussa.
Niiden pitäisi olla tiedotteen mukaan hyvin sopivia herkkäihoisillekin ja onneksi hintataso on kohtuullinen, minkä vuoksi niitä voi kokeillakin paremmalla mielellä. Juu, näin herkulliset pullakuvasi, nam. Meillä alkaa taas vähäksi aikaa hiilareiden karttaminen tai oikeastaan vähentäminen, joten ei auta alkaa leipomaan, vaikka niin teki mieli kun näin leipomuksesi.
Onhan se aina kivempi palata kotiin kun koti on siisti. Lähden sitten matkalle / mökille / tai vain päiväreissulle niin petaan sängyn, laitan tavarat paikoilleen ja siivoan keittiön. Kyllä ajatukset ovat jo sen verran keväässä käyneet, että kohta pitää vaihtaa muutama viherkasvi isompiin ruukkuihin. Saako kysyä onko sun miehellä aina omat leijasurffauskamat mukana reissussa vai vuokraako jostain? Ei ole leijasurffaus vienyt sua mukanaan? Voih kun olet saanut flunssan. Mulla meni flunssa nopeasti ohi. Pikaista paranemista! ☺️
On se niin 🙂 Hän kuljettaa aina kaikki omat kamat mukanaan, joten tavaramäärä on aikamoinen. Ja paljastus: mä en osaa oikein kunnolla edes uida ja meri on aika pelottava elementti mulle muutenkin paitsi rannalta ihaillen, joten en ole edes ajatellut sitä.
Kiitos paljon – onnekas olet, että sinä selvisit helpolla kauden flunssasta 🙂
Ihanaa viikkoa sinulle Marja!
Ihana postaus! Tuosta ensimmäisestä kuvasta minulle tulee mieleen Ingrid Bergman. Olet niin kauniin ja onnellisen näköinen kuvassa. Ja tuo video on onnistunut. Rohkea on miehesi. Ja mielenkiintoisessa Physicians Formulan lanseerausinfossa olet ollut. Sinä kauneusalan ihmisenä tiedät tuotteita, jotka ovat minulle vieraita. Kiinnostavalta kuulostaa Butter Bronzer.
Ja puristelutyynyä rutistat… toivottavasti olet jo saanut nähdä palleroisia.
En ole vielä aloittanut kukkien keväthuoltoa, mutta tuo peikonlehti alkoi kiinnostaa. Meillä on myös valoisaa, joten peikonlehti voisi jopa viihtyä. Muuten viherpeukalon taitoni eivät ole kaksiset.
Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!
Oih – kukaan ei ole koskaan sanonut noin kauniisti, lämmin kiitos Tuula <3
Huomenna näen palleroiset, kun menen tarhaan 'tärkeän ihmisen iltapäivään', nyyh jo nyt. Ja sitten mennään yhdessä heille leikkimään.
Peikonlehti ei tarvitse mitään kummempaa hoitamista, se ei edes ota itseensä kuivuudesta. Liika kosteus taitaa olla useimmille se pahin vihollinen. Laitoin tänään pitkät kunnon tukikepit sille ja oli aika vaikea homma, kun oksat oli jo niin paksut ja taipuivat sitkeästi alaspäin. Seuraillaan nyt tilannetta mitä mieltä kasvi on uudesta ryhdistä 🙂
Ihania kuvia olemme saaneet seurata matkaltanne, melkein kuin olisi itsekin ollut mukana.
Ja olipa mahtavaa nähdä tänään, toivottavasti törmätään pian <3 Ihanaa loppuviikkoa <3
Kiva kuulla Taru – tykkäänhän kuvata ihan itsellemmekin ja siksi kiva jakaa täälläkin.
Niinpä oli <3 ja olen niin Lierac-fani että…ihana päästä testaamaan oikein kunnolla tätä uutta sarjaa!
Riitta
Apua, ei kai huonekasveja vielä pidä keväthuoltaa?!?! 😀 Eli ei, en ole aloittanutkaan, hyvä kun muistutit! Täytyy laittaa multasäkki ostoslistalle.
Ja kyllä, ennen reissua pitää siivota kotona. Likaiseen/epäsiistiin kotiin on masentava palata loman jälkeen.
Maarit / Sopusointuja
Kait se alkaa maaliskuun alussa, noin virallisesti ja kun on säkki kotona, niin voi toimia heti
kun inspis iskee. Hyvä plääni.
Luulin, että olen ainoa kummajainen tuon siivoamisen suhteen!
Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja
Ihanat kuvat, varmasti upea matka. Mä siivoan aina ennen reissua, puhtaaseen ja siistiin kotiin on kivempi tulla paitsi että vanhempi poika kun ollut koiravahtina, niin sama siivoaminen odottanut takaisin tullessakin 🙂
Ihanaa uutta viikkoa ♥
Maarit / Sopusointuja
Äh noita nuoria! Mutta saanee anteeksi kun on huolehtinut koirulista 🙂
Kivaa viikkoa sinullekin <3
Sara S.
Voi miten ihania matkakuvia 🙂 Kukille varmaan pitäisi tehdä jotain, näyttävät vähän nuutuneilta. Ehtiihän sitä vielä . . . Toivottavasti paranet pian <3
Maarit / Sopusointuja
Paikka on kaunis ja kuvauksellinen, superihana ja rauhallinen.
Kukat fressaantuu aika helposti uudella mullalla ja lannoitteella, ja kevätvalolla.
Kiitos Sara <3 Vielä on aika tukkoinen olo ja vähän kauhistuttaa kun kuulee miten pitkiä toipumisia on ollut ihmisillä.
Aikku
Thaimaa onkin tuttu paikka.Sinne on vain niin pitkät lennot!Mutta kaunista maisemaa ja lämpöä!
Maarit / Sopusointuja
Thaimaahan selviää silti yhdellä lennolla, mikä on iso asia. Meiltä ainakin on jäänyt Balit ym juuri niiden vaivalloisen pitkien ja välilaskullisten lentojen takia täysin pois laskuista. Ei vaan jaksa enää. Ja juuri se takuuvarma lämpö on niin niin ihanaa!
Tuija
Kukka-asiat eivät ole käyneet vielä kunnolla mielessä. Pelakuut nököttävät salin viileässä nurkassa ja jossakin vaiheessa alan niitä lempeästi herätellä uuteen kauteen.
Meikkivinkkisi täytyy käydä tarkistamassa. Kiitos, kun jaoit lomatunnelmianne, joista sai aurinkoenergiaa. Eilen itsekin innostuin kirjoittamaan ja räntäkeli sai ajatukset kesälomatunnelmiin.
Hyvää ystävänpäiväviikkoa! Tuija
Maarit / Sopusointuja
Voi miten onnekas olet kun teillä on se viileä kuisti, missä voi talvehdittaa pelakuita! On ihanaa seurata keväällä, miten pienet vihreät pisteet rungoissa kasvavat päivä päivältä lehdiksi ja oksiksi. Kevään ihmettä!
Kävin jo lukemassa lomamietteitäsi… 🙂
Kiitos samoin Tuija <3
Outi Krimou/Outi's life
Kerron sinulle salaisuuden, minulla on vain yksi viherkasvi ja sekin on muovia 🙂 Olen aivan onneton kasvien kanssa. Voi kurjuus tuon flunssan kanssa. Itse olen nyt jo 90% kunnossa, sairastelua takana melkein kuukausi 🙁
Toivottavasti sinulla tauti menee pian ohi <3
Maarit / Sopusointuja
Hih! Se ainakin pysyy elossa…;o)
Vaikka pahin jo on ohi, niin ties kuinka kauan kestää tämä köhiminen ja pään turvotus, huh. Onneksi sinä olet jo paremmalla puolella <3
Johanna - Home at beach
Ehdottomasti pitää siivota ja vaihtaa puhtaat lakanat ennen matkalle lähtöä! Ostin Ikeasta kolme murattia viime syksynä joista yksi on voimissaan, toinen biojätteenä ja kolmas sinnittelee…kasvien kanssa olen tosi huono, siksi mulla onkin aina leikkokukkia. 🙂
Maarit / Sopusointuja
Tää on jännää, että monet tosiaan vaihtavat lakanatkin – on kyllä ihanaa pujahtaa matkaväsyneenä puhtaisiin lakanoihin. Muratti on vähän hankala jostain syystä, joskus se elää pitkäänkin ja joskus taintuu heti. Leikkokukat on yllättävän kalliita, ja muuten ärsyttää tulppaanit, kun ne ei kestä kuin muutaman päivän ja sitten ne on pitkiä roitikoita, lehdet kellastuu ja kukkien väri haalistuu. Makkarissa mulla onkin ne kangaskukat, mitkä voi todella hyvin ;o)
KastehelmiB
Kyllä, täälläkin koti kuntoon ennen matkaa. Kaikki pitää olla järjestyksessä ennen lähtöä ja sitten on kiva palata siistiin kotiin. Kukkaruukut saavat vielä odottaa tovin, mutta isolle palmulle haluaisin uuden ruukun, jota olen etsiskellyt viime aikoina.
Kiitos taas kosmetiikkavinkeistä. Täytyy kokeilla Physicians Formulan tuotteita, jospa ne sopisivat herkälle iholleni. Viikko on alkanut perus työ-koti sektorilla, paitsi että eilen leivoin pullaa pitkästä pitkästä aikaa. Ihanat matkakuvasi saavat kaipaamaan lämpöön ja aurinkoon.
Maarit / Sopusointuja
Olen itse siirtynyt Orthexin altakasteluruukkuihin (joita olen löytänyt kierrätyskeskuksesta eurolla jo useita) ja peikonlehtikin mistä laitoin instaankin, on kasvanut ihan valtavasti ja lyhyessä ajassa terhentäytynyt. Tosin kasvukaudella lannoitan sitäkin joka kastelukerralla, talvisin n. kerran kuussa.
Niiden pitäisi olla tiedotteen mukaan hyvin sopivia herkkäihoisillekin ja onneksi hintataso on kohtuullinen, minkä vuoksi niitä voi kokeillakin paremmalla mielellä. Juu, näin herkulliset pullakuvasi, nam. Meillä alkaa taas vähäksi aikaa hiilareiden karttaminen tai oikeastaan vähentäminen, joten ei auta alkaa leipomaan, vaikka niin teki mieli kun näin leipomuksesi.
Marja T
Onhan se aina kivempi palata kotiin kun koti on siisti. Lähden sitten matkalle / mökille / tai vain päiväreissulle niin petaan sängyn, laitan tavarat paikoilleen ja siivoan keittiön. Kyllä ajatukset ovat jo sen verran keväässä käyneet, että kohta pitää vaihtaa muutama viherkasvi isompiin ruukkuihin. Saako kysyä onko sun miehellä aina omat leijasurffauskamat mukana reissussa vai vuokraako jostain? Ei ole leijasurffaus vienyt sua mukanaan? Voih kun olet saanut flunssan. Mulla meni flunssa nopeasti ohi. Pikaista paranemista! ☺️
Maarit / Sopusointuja
On se niin 🙂 Hän kuljettaa aina kaikki omat kamat mukanaan, joten tavaramäärä on aikamoinen. Ja paljastus: mä en osaa oikein kunnolla edes uida ja meri on aika pelottava elementti mulle muutenkin paitsi rannalta ihaillen, joten en ole edes ajatellut sitä.
Kiitos paljon – onnekas olet, että sinä selvisit helpolla kauden flunssasta 🙂
Ihanaa viikkoa sinulle Marja!
Tuula's life
Ihana postaus! Tuosta ensimmäisestä kuvasta minulle tulee mieleen Ingrid Bergman. Olet niin kauniin ja onnellisen näköinen kuvassa. Ja tuo video on onnistunut. Rohkea on miehesi. Ja mielenkiintoisessa Physicians Formulan lanseerausinfossa olet ollut. Sinä kauneusalan ihmisenä tiedät tuotteita, jotka ovat minulle vieraita. Kiinnostavalta kuulostaa Butter Bronzer.
Ja puristelutyynyä rutistat… toivottavasti olet jo saanut nähdä palleroisia.
En ole vielä aloittanut kukkien keväthuoltoa, mutta tuo peikonlehti alkoi kiinnostaa. Meillä on myös valoisaa, joten peikonlehti voisi jopa viihtyä. Muuten viherpeukalon taitoni eivät ole kaksiset.
Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!
Maarit / Sopusointuja
Oih – kukaan ei ole koskaan sanonut noin kauniisti, lämmin kiitos Tuula <3
Huomenna näen palleroiset, kun menen tarhaan 'tärkeän ihmisen iltapäivään', nyyh jo nyt. Ja sitten mennään yhdessä heille leikkimään.
Peikonlehti ei tarvitse mitään kummempaa hoitamista, se ei edes ota itseensä kuivuudesta. Liika kosteus taitaa olla useimmille se pahin vihollinen. Laitoin tänään pitkät kunnon tukikepit sille ja oli aika vaikea homma, kun oksat oli jo niin paksut ja taipuivat sitkeästi alaspäin. Seuraillaan nyt tilannetta mitä mieltä kasvi on uudesta ryhdistä 🙂
Mukavaa keskiviikkoiltaa sinne!
Taru
Ihania kuvia olemme saaneet seurata matkaltanne, melkein kuin olisi itsekin ollut mukana.
Ja olipa mahtavaa nähdä tänään, toivottavasti törmätään pian <3 Ihanaa loppuviikkoa <3
Maarit / Sopusointuja
Kiva kuulla Taru – tykkäänhän kuvata ihan itsellemmekin ja siksi kiva jakaa täälläkin.
Niinpä oli <3 ja olen niin Lierac-fani että…ihana päästä testaamaan oikein kunnolla tätä uutta sarjaa!
Aurinkoista viikonloppua! <3