Elokuun viimeinen viikonloppu mökillä

Vähän nihkeältä tuntui ajatus lähteä mökille tällä kertaa. Päivästä toiseen jatkuneet tuulet ja sateet eivät innostaneet edes miettimään mökkeilyä, etenkin kun olemme olleet siellä valtaosan kesästä. Mieli muuttui jo automatkalla pilvien jäädessä etelään matkan puolivälissä. Kohteessa paistoi aurinko täydeltä terältä – kerrankin kuten ennusteessa kerrottiin.

Aamut ovat olleet aurinkoisia ja mikä on mielestäni parasta, tyyniä. Olen käynyt uimassa. Olen istunut aamukahvilla sohvalla kroppaa auringossa lämmitellen, katsellut maisemaa ja ihmetellyt lintujen täydellistä hiljaisuutta. Lokit, tiirat, pääskyset, hanhet – mitään ei näkynyt enää. Joutsenet ovat tehneet muutamia lentokaarroksia lahdella ja eräänä iltana merikotka liiteli saalistuslennolla. Veneliikennettä täällä on muutenkin vähän, mutta sekin vähä on hiljentynyt. Muutama kalastusvene lipuu iltaisin maisemassa. Hiljaisuus ja pysähtyneisyys ennakoi syksyn tuloa.

Nyt on tattisyksy, olen lukenut ja lähdin itsekin etsimään niitä ihan ensiksi tähän oman metsätien varteen ja löytyihän niitä heti muutama. Toisena päivänä otin lenkille mukaan muovipussin ja veitsen, kaiken varalta. Sen verran pomppasin metsän puolelle, että sain pussin pohjalle muutaman. Näistä ollaan kokattu mielettömän hyvää tattirisottoa sekä bruchetat, kun menimme naapuriin kyläilemään. Molemmat sellaisia, mitä tehdään jatkossakin, nam.

Ihailen lenkillä näitä vanhoja kiviaitoja, mitä Merikarvialla piisaa. Seutu on kivistä, minkä huomaa myös veneillessä ja näillä seuduilla vain merkityt reitit ovat turvallisia.

“Merikarvian eläväinen rantaviiva ja saaristo on syntynyt maankohoamisen seurauksena. Kun mannerjään paino kymmenentuhatta vuotta sitten hellitti, alkoi lommolle painunut kallioperä kohota. Prosessi on hidas, mutta jatkuva. Maa kohoaa Merikarvialla noin 7 mm vuodessa eli noin metrin 140 vuodessa. Jääkauden jäljet näkyvät saaristossa ja rantaviivassa. Rannikolle on syntynyt sokkeloisia niemiä, lahtia ja salmia eli sunteja ja viikejä, kuten merikarvialainen sanoo. Maankohoaminen loitontaa mökkejä ja laitureita rantaviivasta. Pintaan putkahtelevat kivet kertovat väylien vaativan syventämistä. Tämä ilmiö on tyrnipensaalle mielen, sillä se saa alati uutta elintilaa. ” Lähde: Merikarvian historia

Tyrnipensaissa on tänä vuonna marjoja, toisin kuin viime syksynä. Mutta meilläkin vain tietyllä alueella, niemenkärjessä ne ammottavat tyhjyyttään. Ne kypsyvät lähiviikkojen aikana ja silloin on puristusoperaatio tiedossa. Marjapensaissa on vielä jonkun verran punaisia ja mustia herukoita, ne kerään vasta juuri ennen lähtöä.

Ehkä kaikkein parasta on tällä reissulla olleet kuitenkin tyynet ja rauhalliset illat, ja saunomiset auringon laskiessa. Näitä hetkiä ja kuvia katselen taas kaihoisasti talven mittaan ja manailen itsekseni, että olisipa jo maaliskuu, talvi selätetty ja pääsisi taas mökille. Näin se vuodenkierto menee.

Länsirannikolta on saanut alkunsa Venetsialaisten vietto elokuun viimeisenä viikonloppuna. Muistan jo kymmenien vuosien takaa, kun asuimme Kokkolassa, että siellä vietettiin jo silloin näitä huvilakauden päättäjäisiä. Nyt tapa on laajentunut muuallekin, mutta huvilakausi ei pääty monillakaan vielä tähän viikonloppuun. Ei meilläkään. Istuimme pitkään auringon laskua seuraten laiturilla, ilma oli tyyni ja olo auvoinen. 

Tähän aikaan kaudesta mielessä on haikeutta, kun vähitellen mietitään syksyn hommia, mökin siirtämistä lepotilaan, uimaportaiden poistoa, aurinkotuolien siirtämistä säilöön, kukkamaljakoiden pesua ynnä muuta. Mutta vielä ei ole sen aika.

Maarit