Juuri nyt myrskyää niin, että on vaikea uskoa enää kesäisten ilmojen paluuseen. Toki toivotaan niin, sillä eihän elokuu ole vasta kuin himpun yli puolivälissä. Silti laitoin tänään jo muutamia kesävaatteita pyykkikoriin, keräsin toiseen pinoon kirppikselle meneviä ja katsoin muutamia syksyisempiä yläosia ja farkkuja esille.
Joissakin lehdissä on jo ollut esillä jo syksyn vaatetrendejä, outoja värejä, outoja vaatteita ja yhdistelmiä, jotka eivät ainakaan ensipuraisulla kolahtaneet. Oma suhtautumiseni trendeihin on ehkä enemmänkin soveltava, tartun joihinkin yksityiskohtiin tai päivitän asuani jollain ajankohtaisella asusteella.
Luin ilokseni, että myös eläinkuosit pysyvät kuvioissa mukana ja niitä löytyy kaapistani muutamia. Siispä niillä voi asustaa ihan hyvällä syyllä, olipa kyseessä käärme, leopardi, seepra tai muu.
 |
Paita: Zara |
Ohuen ja ilmavan kietaisupuseron juju on leveissä manseteissa, jotka saavat lepattaa rennosti auki. Paita on sirolinjainen, peittää sopivasti takapuolen ja on kiva leveämpien farkkujen kanssa.
 |
Kengät: ATP Atelier |
ATP Atelierin leokuvioiset avokkaat on monta monta vuotta vanhat ja ovat jääneet vähän lenkkareiden jalkoihin. Mutta silti näille on ollut aina tilausta silloin tällöin klassikkoina, näistä en luovu.
Pienen, vyöhön kiinnitettävän, leopussukan löysin second handinä Helsingistä Préportesta. Ehkä parhaimmillaan tykkään eläinkuoseista tämän tyyppisissä asusteissa, pienenä yksityiskohtana. Kuvan liskosandaalit ostin tänä kesänä Mangosta.
 |
Huivi: ThreeM (*saatu) |
Tämä Three M -huivi on tällä hetkellä suosikkini – se on kooltaan varsin iso, mutta silti ihanan ilmava. Huivi on helppo kietaista kaulaan lämmittämään ja menee myös pieneen laukkuun. Syksymmällä näen tämän pehmeiden neuleiden asusteena ja väri sopii lähes kaikkien kanssa mitä kaapissani on.
Käärmekuvioinen, nahkainen olkalaukku on suosikkini muutaman vuoden takaa. En ole yleensä suosinut kuosillisia laukkuja, mutta tässä kuvio toimii hyvin, etenkin jos muu asustus on yksinkertainen, tämä toimii katseenvangitsijana. Laukku on kompakti, mutta todella tilava ja monilokeroinen sisältä. Nyt on taas aika ottaa tämä käyttöön.
 |
Laukku: DayEt (*saatu) |
Aikamoinen eläintarha on kehittynyt omaan kaappiini – miten teillä, toimiiko eläinkuosit? Rakastatko vai onko täysin no-no?
Maarit
Sigrid Klede
Oh Maarit, with this post, you have all my love. I also like animal prints so much and I fall in love with your wrap-blouse. This could fit also to me.
Best regards and a hug
Sigrid
Maarit / Sopusointuja
Dear Sigrid, I know as I have seen so many fashion and style posts of you. I admire your relaxed style with lots of prints.
Thank you for your comment,
lots of hugs,
Maarit
Sari Riekkola
Ihania kuoseja ja sopivat niin sulle ♥
Kivoja loppuviikon päiviä!
Maarit / Sopusointuja
Kiva, kiitos Sari <3
Samoin sulle, vaikka mahtaakohan siellä olla samanlaiset puhurit kuin täälläkin…
Tuuli - Lumo Lifestyle
Töissä kuvasin juuri eläinkuoseja ja näyttivät taas hyvältä vaikak yhtään eläinvaatetta ei omasta kaapista löydy. Seeprakuosillinen iso nahkalaukku on, se täytyykin taas kaivaa esiin ja myös seeprakuosiset ballerinat.
Maarit / Sopusointuja
Nuo seepra-asusteet kuulostaa ihanilta – kaiva vaan esille, juuri nyt on niiden aika 🙂
Taru
Leokuosi on ihan mun lemppari, vuosesta toiseen! Iloa päivään!
ps toi sun vihreä tikkitakki on IHANA! Mistä?
Maarit / Sopusointuja
Muistan nähneenikin sulla leoprinttejä 🙂
Takki on Sisleyn, muutaman vuoden takaa ja siinä on kiva homma se, kun on kaulukseton, niin huivit sopii kivasti sen kanssa.
Valoisaa päivää, vaikka toi tuuli mylviikin!
ania
Blogikirjoitukseni vuodelta 2011: https://studio-ania.blogspot.com/2011/08/kaarmetta.html
Tallessa edelleen leot ja kirahvit. Piristävät satunnaisesti aika aneemista väriskaalaani. Viimeisin hankintani viime vuodelta: leo-lenkkarit!
Maarit / Sopusointuja
Kävin katsomassa jutun – aivan ihana käärmehuivi ja sieltähän löytyi valmistajakin Malene Birger. Olen aina ihaillut niiden tyyliä ja värimaailmaa. Mutta viime aikoina ei ole tullut mistään esille, onkohan brändi vielä olemassa…
Ja sivun täydeltä äärettömän kauniita korujasikin oli kirjoituksessa, kerrassaan upeita.
Leo-lenkkarit taisi vilahtaa Instassa tänään, käynpä kurkkaamassa uudelleen.
Kiitos kun jätit viestin, oli ilahduttavaa!
ania
Kiitos Maarit! Pointtini oli se, että melkein päivälleen 10 vuotta sitten pähkäilin samoja eläinkuosijuttuja, ja edelleen samat käärmekset ja leot on käytössä. Sinulla on ihania juttuja, ja huivisi on ihan täysi kymppi!
Maarit / Sopusointuja
Nämä on tosiaan niin ajattomia, kuvio on ja pysyy. Ostin muuten eilen leobikinit siinä toivossa että vielä pääsee reissuun, jonnekin kauas! 🙂
JonnaH.
En rakasta, mutta ei ole täysi no:kaan. Mulla on kengät ja yksi huivi eläinkuosia. 😀
Maarit / Sopusointuja
Pieni ripaus riittää piristämään, näissä liika on liikaa…
Kivaa päivää Jonna <3
Marja T
Mulla ei ole yhtään eläinkuosista vaatetta. Miksiköhän syksyn "trendiväreiksi" on jälleen valittu luumu, petroli ja myyrä? Niistä ei yksikään miellytä mua. Pitää pysytellä entisissä väreissä: fuksianpunainen, pinkki, valkoinen, musta ja harmaa. Maarit, pidä huivista kiinni kun tuulee.
Maarit / Sopusointuja
En ole sen kummemmin seurannut trendivärejä, kun käytän näitä omia mistä tykkään. Jotenkin tuntuu,että nuo samat värithän oli jo viime syksynä – eivät sovi kaikille eikä tosiaan miellytä kaikkia. Luumu on ainoa noista, mikä itseä miellyttää 🙂
Hyvä ettei vie koko mummoa tuo tuuli!
Outi Krimou/Outi's life
Leopardia löytyy minunkin vaatevarastosta ja taitaa siellä yksi seeprakuvioinen paitakin olla. Ihania asuja ja asusteita sinulla. Tosi söpö tuo vyölle laitettava laukku.
Kaunista loppuviikkoa sinulle Maarit <3
Maarit / Sopusointuja
Seeprakuvio on myös kiva, mutta sitä on mielestäni aika vaikea löytää kun taas leota löytyy hyvin. Laitappa johonkin kuvaan seeprapaitasi päälle <3
Ihanaa viikonloppua Outi <3
Tiia Koivusalo
Aina klassista ja niin chic, mutta kun kerran kysyt, niin no no, en vaan koe omaksi vaikka muilla pidän erittäin tyylikkäänä.
Ihanaa uutta viikkoa Maarit. <3
Maarit / Sopusointuja
Muistankin sen, olemme joskus puhuneet aiemminkin tästä. Onneksi tarjolla on muutakin ja sinä olet löytänyt ihanat värikkäät muunlaiset printit 🙂
Aurinkoista päivää sinulle Tiia <3
Sari/Casa Mimi
Ihania juttuja sinulla eläinkuosissa ja todellakin se on ehkä parhaimmillaan pieninä yksityiskohtina. Minulla tosin on aika isoinakin pintoina, eli kyllä eläinkuosit on ihania ja niitä löytyy. Ihaillen myös katson, miten olet ottanut tämän hetken farkkumuodin haltuun. Se ei minulta suju sitten ollenkaan 🙂 Ihanaa viikkoa Maarit <3
Maarit / Sopusointuja
Mehän ollaan oltu joskus sattumalta molemmat leo-naisina liikenteessä, toistemme suunnitelmista tietämättä.
Näissä leveisssä lahkeissa olennaista ainakin omalle kropalle on se, että ne on mahdollisimman istuvat yläosasta ja sutjakkaan leveät – esimerkiksi mitkään mom, boy or husband-mallit ei mulle käy 😀
Aurinkoista tiistaita Sari <3