Tässä hieman eilisillan ja tämän päivän tunnelmia täältä Länsi-Suomesta Merikarvialta. Meillä on ollut mökillä mukana 6-vuotias kesälomalainen, itse asiassa ensimmäistä kertaa elämässään näin pitkään erossa...
Niin upean aurinkoinen ja lämmin viikko on takana! Alkuviikosta oli kiva pr-tapahtuma, tyttärentyttäremme oli mummolassa lomalla, kuten hän itse sanoi ja loppuviikosta siivosimme ja pesimme...
Uskon, että monta huolta on pois, jos onnistuu pakkaamaan järkevästi pitkän viikonlopun reissua varten ja erityisesti, jos onnistuu pakkaamaan kevyesti. Perillä ei tarvitse miettiä vaatteita...
En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut viikkokuulumisiani, joten nyt olikin sopiva hetki raportoida mitä olen puuhastellut. Viikko alkoi mukavasti, sillä maanantaiaamusta pinkaisin heti kuntosalille. Iltapäivällä teimme...
Toukokuun toinen sunnuntai. Sen päivän olen muistanut lapsesta asti ja sen, kuinka pienenä ja vähän isompinakin kävimme silloin keräämässä äidille ison kimpun valkovuokkoja. Ja miten...
Heräsin valoisaan aamuun tänään ennen seitsemää ja jo kahdeksalta olin järkkäilemässä kaappeja alakerrassa. Sen verran ylläpidän ompelutaitoani, että olin vuosien mittaan kerännyt kaappiin kaiken maailman...
Miten ihanaa, että nämä upeat aurinkoiset ilmat osuivat Pääsiäiseksi, jolloin niin monella oli pitkät vapaat ja saatiin nauttia lähes keväisistä ilmoista. Yöt olivat tosin vielä...
Muistatteko, kun kirjoitin viime lokakuussa brunssista, mihin pääsin hyvällä tuurilla ja nopeudella mukaan? Kyseessä oli uuden Brunssikirjan viimeinen kuvaussessio, mihin sen kirjoittajat Jenni Häyrinen (Liemessä-blogi)...