Yksinkertainen ilo – maisema mökillä

Viime vuonna teimme kauden viimeisen mökkikeikan jo syyskyyn puolen välin jälkeen, mutta se johtui siitä, että lähdimme Espanjaan kuukaudeksi. Eikä ollut muutenkaan halua mökkeillä pitkän kesäkauden jälkeen. Nyt ei ole matkoja tiedossa, mutta jotain suunnitelmia on mielen päällä jahka uskaltaa viedä niitä ajatusta pidemmälle. 

Lähdimme tänne ex-tempore torstaina, kun sääkartta ennusteli aurinkoa länsirannikollekin. Mökille jäi muutamia hommia tekemättä viime reissulla, joten joka tapauksessa oli vielä tultava. En muista koska olisi ollut näin upeat ilmat tässä vaiheessa vuotta – vai unohtuvatko ne vain? 

Lämpötila oli torstaina ja perjantaina kymmenen asteen kieppeillä ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Etupihalla tarkeni puuhastella hyvin, mutta talon toisella puolella mihin aurinko ei paistanut, ilma tuntui varsin vilpoiselta.

Kun kuvaa katsoo tarkkaan, näkee miehen ruohonleikkurin kimpussa

Se kaikkein sykähdyttävin näyttämö ja lumouksen aiheuttaja oli ilma. Muuttuva maisema. Päivisin pilvetön sininen taivas, joka illan suussa keräsi kauniita pilvimuodostelmia. Auringon aloittaessa laskuaan taivas muutti väriään pastellista toiseen. Ehkä kaunein se oli silloin kun taivas oli vaalean persikkainen ja pilvet siniharmaat! Meri oli täysin tyyni ja koko ihanuus heijastui meren pintaan.

Aurinko laskee täällä noin 18.15 ja ilta ehtii pimentyä saunomisen aikana. Lyhdyt laiturilla valaisivat tietä pulahtamiseen. En tiedä onko se vain kuvitelmaa, mutta vesi ei tuntunut niin järkyttävän kylmältä – olisiko kotona meressä uiminen voinut jo totuttaa kroppani kylmään veteen? 

 

Merivesi on päälle kymmenasteista ja öisin mittari hipoi nollaa. Aamulla maisema pehmentyi lähes taianomaisen usvan taakse ja lähdin ulos ihmettelemään sitä jo ennen kahvia.

Pelargonia ja muratti rehottivat kuin kesällä konsanaan ja mietinkin mitä tekisin niille. Meillä ei ole minkäänlaista lämpöä päällä talviaikaan, joten sisällä ja ulkona on yhtä kylmä. Säilyisivätköhän ne hengissä, jos laittaa vain havuja päälle, hmm. Tietääkö joku?

Vielä auringon laskiessa näky oli satumaisen upea, ihmeellinen… Olen säntäillyt rannalle kerta toisensa perään kuvaamaan näitä ihanuuksia. Kirkkaita päiviä seurasi sysimusta yö ja semmoinen tähtikavaladi, mitä ei kotona havaitse.

Tänään herättiinkin sitten kovaan tuuleen ja koko maisema oli muuttunut aivan harmaaksi. Saunalla tuuli illalla niin ettei tohjennut mennä pilkkopimeään veteenkään. 

Ja anteeksi tästä jättikuvakavalkadista – en vaan voinut jättää mitään pois ja halusin myös säilyttää tämän dokumentiksi itsellekin ensi vuotta varten.

Vaihtuva maisema on yksinkertainen ilo. 

Maarit