Via Carota on newyorkilainen italialainen ravintola, jossa en ole käynyt. En ollut siis myöskään koskaan maistanut tätä kastiketta. Tästä kastikkeesta puhutaan, että se olisi maailman paras salaatinkastike. Enkä yhtään asetu poikkiteloin, sillä tämä makuelämys oli täydellinen. Tein kastikkeen ensimmäisen kerran viime juhannuksena ja menestyshän se oli!
Kun pitkään tein, ja teen edelleen usein, hunaja-sitruuna-öljy -tyyppistä kastiketta, tämä on kuningatar-versio siitä. Helppo valmistaa myös eikä sisällä mitään erikoisaineita (jotka usein pyrin itsekin korvaamaan).
Salaatiksi sopii hyvin kaunis endiivi tai muu pitkänmallinen salaatti, josta saa otettua yksittäisiä lehtisiä napsittavaksi ja joka näyttää kivalta lautasella. Toki kastiketta voi käyttää oman mielensä mukaan mihin tahansa salaattiin kastikkeeksi – keko vihersalaattia, rouhaisu mustaa pippuria ja sormisuolaa, ja päälle tätä ihanuutta.
Löysin ohjeen aikoinaan Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä ja nyt se on tallennettuna puhelimen resepti-kansioon.
Kuvassa on myös tekemäni siikacheviche, jonka ohjeen löydät Instagram-tilini reelsistä.
VIA CAROTAN VINEGRETTI
1 salottisipuli
2 rkl valkoviinietikkaa (tai sherryviinietikkaa)
1 rkl lämmintä vettä
2 dl laadukasta oliiviöljyä (esim Memmas Knossos)
1 1/2 tl dijonsinappia
1 1/2 tl täysjyväsinappia
1 tl juoksevaa hunajaa
2 timjaminoksaa
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl suolaa
Kuori ja hienonna salottisipuli. Laita se tiheään siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä. Valuta sipuli.
Laita sipuli, etikka ja lämmin vesi kulhoon. Anna seoksen seistä 2 minuuttia. Vatkaa öljy ja sinapit (sekä hunaja) joukkoon. Riivi timjaminoksista lehdet, kuori ja raasta valkosipuli hienoksi, ja sekoita ne kastikkeeseen. Lisää suola. Maista ja lisää suolaa ja etikkaa makusi mukaan.
Maarit
Leave a Reply