Tarina vahvasta naisesta & Naistenpäivän arvonta

Yhteistyössä SodaStream Finland

Kerron tänään, Naistenpäivänä, tarinani Halsuan mummostani, vahvasta naisesta, joka jäi yksin neljän pienen tytön kanssa helmikuussa 1938, kun lasten isä kuoli tuberkuloosiin.

Jotta pystyin kirjoittamaan tämän jutun, vietimme maanantaina mukavan kahvihetken äitini ja tätini kanssa vanhoja kuvia katsellen ja palautimme mieliimme kuvien kautta historiaa ja tapahtumia. Tiesin palan sieltä ja palan täältä, mutta nyt vasta rakentui parempi kokonaiskuva perheemme historiasta näiltä osin. Isona apuna oli Aili -mummoni haastattelu paikallisessa sanomalehdessä, missä hän kertoi hyvin seikkaperäisesti selviytymisestään vaikeissa oloissa miehensä kuoleman jälkeen, kun lapset olivat noin 4 – 9 -vuotiaita.

Mummon kanssa kuvassa vasemmalta: Maija, Liisa, äitini Soilikki ja Laila

Perhe asui Halsualla, Tofferin kylällä, kylän halki vievän tien varrella – Ylikylän ja Kirkonkylän puolivälissä teiden risteyskohdassa. Olisikohan siitä tullut nimi Mutkalan Aili, kuten häntä kutsuttiin?

Talo oli pieni, matala ja vaatimaton (yläkuvassa). Saunaa ei ollut, joten koko perhe kävi saunomassa naapurissa ja sen jälkeen oli tapana keittää saunakahvit kotona. Isän kuoltua mummoni ei surultaan tointunut – eikä ollut varaakaan – keittää kahveja eikä se maistunut enää samalta, joten hän ehdotti tytöille, että mennään vain nukkumaan. Yksi tytöistä tuumasi, että isä kuoli eikä meillä ole enää saunakahvejakaan. Mummo koki olevansa kurja ihminen, kun ensin lapset menettivät isänsä ja sen jälkeen vielä saunakahvitkin.

Hiilimiilulla – mummoni vasemmalla

Säästöjä tai varallisuutta ei ollut, joten ainoa keino selvitä lasten kanssa oli lähteä töihin. Saunakahveja lähdettiin tienaamaan tukkisavotalle. Aili-mummo otti kotoa mukaan kahvia ja sokeria ja lähti keittämään kahveja uittomiehille. Ensimmäisellä reissulla sokerit putosivat maahan, mutta kahvi raskaan työn lomassa maistui ilman niitäkin.
Vähitellen hän alkoi keittää hyvänä ruoanlaittajana miehille ruokaakin. Ruoka oli yksinkertaista, lihakastiketta ja perunoita. Alkuaikoina hän kantoi itse vedet lähteestä ja haki puut metsästä. Luppoaikoina mummo ei suinkaan lepäillyt vaan auttoi miehiä vierittämällä tukkeja jokeen. Hän asui viikot ‘kämpillä’ ja tuli kotiin lauantai-iltana ja jo sunnuntai-iltana piti lähteä takaisin. Autoa ei ollut, joten hän käveli joskus toistakymmentäkin kilometriä suuntaansa. Tämä kannatti, sillä kämppäemännän työ oli siihen aikaan tuottoisaa hommaa. Yhtiö eli puulaaki maksoi palkan ja lisäksi miehet maksoivat annoksista.

Oikealla Aili-mummo

Tytöt olivat viikot yksin kotona. Muistelimme, että he olivat silloin yli 10 -vuotiaita, mutta silti pieniä. Mummo oli tiukka äiti ja hän jätti aina työlistat tytöille askareista, mitä piti tehdä viikon aikana. Oli pyykinpesua, marjojen keruuta metsästä, siivousta ja nämä piti tehdä vaikka kaikki kävivät kouluakin. Marjametsältä palatessa mukana piti olla myös käpyjä ja ‘kahvi’puita… Leikkiäkin piti ja joskus työt tuppasivat jäämään viime tippaan, mutta silloin tulivat naapurintytöt auttamaan, että saatiin kaikki tehtyä ennen äidin kotiintuloa. Eikä vältytty siltäkään, että joku homma jäi – tai unohtui – kokonaan tekemättä ja silloin tiukkaotteinen ja vihainen äiti nappasi koivuniemen herran ja antoi sen viuhua.

Kun mummo toi palkan kotiin, tytöt silittivät setelit silitysraudalla, laittoivat siistiin nippuun ja veivät seuraavalla viikolla pankkiin. Kämppätöiden lisäksi mummoni työskenteli hiilimiilulla, mutta rahan sijaan siitä saatiin palkaksi koksia kodin lämmittämiseen. Sekin oli kotiinpäin ja tarpeellista. Myöhemmin mummo piti myös pientä sekatavarakauppaa kotonaan. Ahkerana leipojana hän teki hillomunkkeja, joita myi ohikulkijoille. Vähitellen hän alkoi kokkaamaan eri tilaisuuksiin ja mummosta tuli koko pitäjän pitokokki, ilon ja surun juhliin.
Kaikki neljä tyttöä seurasivat äitinsä jalanjälkiä ja aloittivat työnteon nuorina piikomalla naapuruston talouksissa.

Mummoni oikealla

Säästeliäästi ja vaatimattomasti eläen rahat uuteen taloon saatiin kasaan. Se rakennettiin samalle paikalle, missä vanhakin oli ja rakennusajan perhe asui pihapiirin luhdissa.
Talon rakensi tuttu mies paikkakunnalta, Karhu-Väinö, eikä hän osannut arvata vielä silloin, että hänkin tulisi muuttamaan sinne – ja niin minä sain maailman ihanimman tutan <3

Vaikka elämä oli tyttöjen kanssa köyhää, mummo ei koskaan tinkinyt kauniista vaatteista. Hän oli itse aina tyylikäs ja hyvin puettu, ja huolehti siitä, että myös tytöt olivat siistejä. Siihen aikaan lähetettiin Amerikasta ‘köyhäinapuna’ vaatteita Suomeen. Orvot saivat parhaat ja vähävaraisille annettiin loput.  Naapurit kuulemma pilkkasivat, että rumat ne vaatteilla koreilee, kun tytöt kulkivat kauniisti puettuina.

Äitini kertoi, että minulla oli pikkutyttönä sellainen turkoosinsininen tyrolilaisasu, liivihame ja pusero, ja olin pitänyt sitä kahtena kesänä peräkkäin, kun lomailimme mummolassa. Mummo oli todennut, että katsokin sitten ettei tyttö tule kolmantena kesänä tänne samassa asussa.

Mummo pääsi halaukseen

Mummoni oli iloinen ja ulospäinsuuntautuva ja näitäkin kuvia katsellessa huomaa, että elämässä oli iloa köyhyydestä huolimatta. Hän ei jäänyt koskaan surkuttelemaan ja halusi pärjätä itse omin voimin apua pyytämättä. Hän totesi lehtihaastattelussa, että ‘ei elämä (miehen kuoleman jälkeen) meille olisi valjennut, jos ei olisi rohkeasti lähtenyt yrittämään’. Niin se on.

Mummo oli vaativa, sinnikäs ja välillä varsin kovakin. Me lastenlapsetkin jouduimme aikamoiseen kuriin aina mummolassa ollessa, kun vietimme koko kesälomamme Halsualla. Ei auttanut lähteä kylille leikkimään ennenkuin marjapensaat oli poimittu tyhjiksi ja aamulla piti herätä aikaisin – lomallakin – sillä vain aamuvirkut olivat kunnon ihmisiä.

Tämä oli minun tarinani. Tämän yhteistyön tiimoilta sain kimmokkeen alkaa muistelemaan mummoni elämää ja äitini sekä hänen sisarustensa lapsuutta. Valokuvia on hyvin niukasti, mutta onneksi äitini ja tätini muistivat niin hyvin näitä asioita. Muutama tunnekyynel meillä vierähti kuvia katsellessa, kun koimme niin konkreettisesti ajan kulumisen. Mutta naurettiinkin näin jälkeenpäin monille asioille.

Ja kun poikani kuuli tästä jutusta, hän ehdotti, että nyt lähiaikoina pidetään sitten yhteinen vanhojen valokuvien katseluilta. Hänkin haluaa kuulla nämä tarinat.

Täältä Halsuan mummosta, Mutkalan Ailista, taitaa kummuta oma aktiivisuuteni ja energisyyteni – selviytyjän luonteeni ja pärjäämisen haluni. Ja takuuvarmasti myös säästäväisyyteni, kiinnostukseni ruoanlaittoon ja intohimoni kauniisiin vaatteisiin!

Naistenpäivän arvonta

Naistenpäivän kunniaksi tänään alkaa arvonta täällä blogissani.
Kerro oma tarinasi, vaikka lyhyestikin, sinun elämääsi tai asenteisiisi vaikuttaneesta vahvasta naisesta. Voit myös kommentoida muutamalla sanalla kuka on ollut elämäsi vahva nainen, ellet halua jakaa tarinaasi.
Kaikki käy ja varmasti kaikki lukisimme mielellämme sinun tarinasi.

Palkintona arvotaan yhdelle SodaStream Spirit-laite (löydät sen tästä linkistä) sekä uniikki She-juomapullo, jota on valmistettu Naistenpäivän kunniaksi rajoitettu erä.
Itsetehty kuplavesi on ekologisempaa eikä tarvitse kuljettaa pulloja kaupasta edestakaisin. Tätä voi käyttää mainiosti myös tavallisena juomapullona.

Arvonta päättyy sunnuntai-iltana 10.3. klo 24.00.


Arvonnassa ovat mukana kaikki ne, jotka jättävät kommentin. Kommentiksi ei riitä, että olen mukana, koska tämä juttu perustuu tarinaan ja kuulisimme mielellämme sinultakin edes pienen tarinan. Sähköpostiosoitetta ei saa enää pyytää, mutta sen saa toki halutessaan laittaa yhteydenoton helpottamiseksi.
Jos kommentoit anonyyminä, muista lisätä nimimerkki, niin että pystyn yksilöimään voittajan.

Lisään voittajan tähän samaan juttuun maanantaina 11.3. 2019.
Jos voittaja on jättänyt sähköpostiosoitteen, ilmoitan sinne – jos taas vastaat anonyyminä, tule katsomaan tänne blogiin, josko onni on suosinut.

Paljon onnea arvontaan!

Kiitän lämpimästi SodaStreamiä tästä yhteistyöstä ja juttuideasta, sillä se aikaansai meille tunteisiin meneviä hetkiä ja muisteloita läheisteni kanssa. Tämä ei ollut pelkästään yhteistyö, vaan ihana aikamatka menneeseen.
En edes tiennyt kaikkia niitä asioita vahvasta mummostani, mitkä nyt tulivat esille.

Arvonta on suoritettu


Voittaja on Johanna – paljon onnea ja lämpimät kiitokset, kun kerroit oman tarinasi! Lähetän sinulle sähköpostin.

“Omista mummuistani en tiedä muuta kuin että ovat olleet hyvin perinteisessä roolissa pienen maatilan emäntinä molemmat. Äitinikin on jo kuollut mutta hän kannusti meitä lapsia opiskelemaan, sillä hän ei itse ollut siihen pystynyt nuorena. Niin ovat ajat muuttuneet, onneksi omilla tyttärilläni on vapaus valita! t. Johanna
mutter at suomi24.fi”






Suurenmoista Naistenpäivää!

Maarit