Nämä asiat pyörivät päässäni usein, mutta varsinaisen kimmokkeen tähän juttuun sain juuri lukemastani kirjasta Kuolema kiitospäivänä (Louise Penny). Siinä kirjakauppias Myrna, entinen psykologi, juttelee ylikomisario Gamachen kanssa ja siteeraa kirjaa ‘Menettämisen tuska’. Kirjan mukaan elämä on menettämistä, työpaikan, rakkaussuhteiden, vanhempien. Sen vuoksi on löydettävä elämästämme jokin näitä asioita ja ihmisiä korkeampi merkitys. Muuten menetämme itsemme. Menetyksen myötä elämästä menee usein turvallisuudentunne. Psykologin työssään hän oli havainnut, että kun ihmiset hakivat apua tilanteeseen, prosessi lähti usein liikkeelle menetyksestä ja muutoksesta. Komisario kysyy, ovatko ne yksi ja sama asia, johon Myrna vastaa, että voivat olla niille, joiden sopeutumiskyky on heikko. He menettävät elämänsä hallinnan. Jos muutos lähtee itsestä, se on helpommin selätettävissä. Jos taas se tulee ulkoa päin, jotkut voivat joutua syöksykierteeseen. Jos muutoksen osaa, kykenee, pystyy hyväksymään, se johtaa vapauteen. Jos pystymme hyväksymään ja sopeutumaan siihen, ettei mikään ole pysyvää ja että muutokset ovat välttämättömiä elämässä, meistä tulee onnellisempia. – Tämä oli siteeraus kirjasta; enkä ole aiemmin ajatellut asiaa noin, mutta nyt se kolahti.
Elämässäni ei ole meneillään mitään muutosta tai kriisiä, tämä kirja vain avasi mielestäni erittäin hyvin niitä asioita, mitä olen mielessäni pyöritellyt aikuisikäni. Tämä liittyy myös vähän siihenkin, miten suhtaudun itse elämään ja vaikeuksiin. Olen tehnyt pari isoa käännöstä elämäni varrella ja molemmat ovat johtaneet kohti parempaa. Seesteisempää polkua eteenpäin. Olen ottanut ohjat käsiini määrätietoisesti. En halua mennä niihin tässä sen enempää, koska ne ovat niitä henkikökohtaisia asioitani, joita olen päättänyt olla jakamatta täällä. Eikä se ole tämän kirjoituksen tarkoituskaan, vaan pohdiskella sitä kuinka paljon voi itse vaikuttaa elämänsä suuntaan.
Pyrin suhtautumaan asioihin positiivisesti, silloin kun se on mahdollista. Ison menetyksen kohdalla se vaatii surutyön ja aikaa, usein paljon aikaa. En silti jää vellomaan, surkuttelemaan tapahtununutta vaan jostain löytyy realismi ja eteenpäin katsoen suru jää ikäänkuin muistoksi. Se putkahtaa herkästi esille, muttei määrittele elämää.
Näin kommentoin asiaa facessa joitakin päiviä sitten, kun kaveri oli julkaissut aiheesta kiinnostavan jutun: “Jossain määrin kyse on elämän varrella tehdyistä valinnoista ja puuttumisesta riittävän ajoissa epäkohtiin. Musta tuntuu että yksi asia on se, että myös tekee asioita mitkä tuovat kivan fiiliksen, sitähän jokainen periaatteessa voi tehdä, koska ei niiden tarvitse mitään isoja asioita olla. Ei lähde mukaan asioihin, joissa haistaa ongelmia tai vaikeuksia; niitä tulee varmasti jokaisen eteen ja monesti kuuleekin sanottavan että hitsi miksi mä lähdin tai tein. Tai että asiat vain meni niin. Ei se mene niin. Itse voi ohjailla kulkuaan, vältellä karikkoja ja luoda sitä positiivisuutta vaikka kuinka!”
Mainitsemassani kirjassa Myrna toteaa myös, että monet ihmiset eivät halua muutosta menetyksen jälkeen, he rakastavat ongelmiaan, ja on sitä mieltä, että ne (ongelmat) antavat monenlaisia tekosyitä olla aikuistumatta ja jatkamatta elämässä eteenpäin. Ellei ihminen kasva ja kehity, hän jää jököttämään paikoilleen muun maailman porhaltaessa eteenpäin. He odottavat, että joku pelastaisi heidät. Kaiken ydin on se, että kukaan muu ei voi pelastaa heitä, koska ongelma on heidän omansa ja siten myös sen ratkaisu. Vain he itse pystyvät auttamaan itsensä kuiville.
Uskon vakaasti siihen, että pitää itse miettiä ja toimia, jos haluaa muutosta, pientä tai isoa. Tai parempaa mieltä, ehkä mielenrauhaa. En osaa antaa vastauksia, miten siinä onnistuu. Mutta uskon itse siihen, että kannattaa asettaa edes pieniä tavoitteita joita kohti lähtee astelemaan. Pyrkii unohtamaan ikävät asiat ja keskittyy iloa tuottaviin. Välttää sitä, että elämä vaan lipuu eteenpäin – kyllä asioita on mietittävä. En myöskään usko, että pänttäämällä mietelauseita voisi saada parannusta aikaan. Se tulee silloin ulkoapäin eikä ole todellista tahtoa. Eniten itselle tuo apua ystävien kanssa keskustelut ja elämän päivittelyt – väheksymättä oman pään sisällä tapahtuvaa hiljaista puhetta ja mietiskelyä.
En myöskään lue mitään elämänoppaita, siihen ei kärsivällisyyteni ole koskaan taipunut. Parasta on se, kuten tässäkin tapauksessa, että loistava kirja pitää murhamysteerin ohella sisällään tärkeän sanoman.
Ajattelin ensin, että pitää varmasti tuoda esille, että nämä ovat vain omia mielipiteitäni ja että toivottavasti kukaan ei loukkaannu näistä, kuten nykyään kuuluu todeta. Mutta nämähän ovat asioita, mitkä ovat itselle tärkeitä ja mihin kokemukseeni perustuen itse uskon, eivät totuuksia. Ja täällä voin kirjoitella niistä ihan rauhassa.
Herättikö tämä sinussa ajatuksia?
Maarit
*Kirja on saatu / Bazaarkustannus
Anonyymi
Kuinkas sattuikaan, juuri nämä asiat pohdituttavat. Yritin googlettaa tuota kirjaa, mutta en löytänyt. Sellainen kirja löytyi kuin kuolema kiitospäivänä, voisiko kyseessä olla sama kirja? – Johanna
Maarit / Sopusointuja
Hei Johanna, ja pahoittelut virheestä – nyt siellä on oikea nimi. Ja suurkiitos tarkkuudestasi ?
Tiia Koivusalo
Aivan loistava aihe ja postaus. Jäin hetkeksi jumiin kirjan lauseeseen "Komisario kysyy, ovatko ne yksi ja sama asia, johon Myrna vastaa, että voivat olla niille, joiden sopeutumiskyky on heikko. He menettävät elämänsä hallinnan."
Entäs, jos vaan tapahtuu liikaa ja peräkkäin, niin vahvinkin voi menettää elämän hallinnan. Mutta se miten sieltä noustaan, onkin sitten oma tarinansa.
Hirmu hyviä ajatuksia nämä sinun, joihin samaistun täysillä: "Mutta uskon itse siihen, että kannattaa asettaa edes pieniä tavoitteita joita kohti lähtee astelemaan. Pyrkii unohtamaan ikävät asiat ja keskittyy iloa tuottaviin. Välttää sitä, että elämä vaan lipuu eteenpäin – kyllä asioita on mietittävä. En myöskään usko, että pänttäämällä mietelauseita voisi saada parannusta aikaan. Se tulee silloin ulkoapäin eikä ole todellista tahtoa. Eniten itselle tuo apua ystävien kanssa keskustelut ja elämän päivittelyt – väheksymättä oman pään sisällä tapahtuvaa hiljaista puhetta ja mietiskelyä.
En myöskään lue mitään elämänoppaita, siihen ei kärsivällisyyteni ole koskaan taipunut."
Sama täällä, ei elämäntaito-oppaita, koska haluan pureskella asiat joko itse tai vuorovaikutuksessa. Merkillisesti maailma aina kirkastuu, teidän ystävien kanssa jutellessa tai oman rakkaan.
Lisäksi kuunnella sitä ahdistusta, mistä se kumpuaa (vaikka voi olla myös tämä selittämätön vaihdevuosiahdistuskin päällä 😉 ja alkaa tehdä niitä hyvää oloa tuottavia asioita.
Kuten vaikka juuri hyvä kirja, ulkoilu, ystävät, mikä tahansa. Sivusin tänään näitä hieman samoja asioita blogin puolella ja sain tästä postauksesta paljon.
Olet kultaa Maarit. Sydämellistä uutta viikkoa. <3
Maarit / Sopusointuja
Ihan ensiksi, sydämellinen kiitos Tiia kommentistasi <3 Olin lähes kauhusta jäykkänä, kun ajattelin (jälleen kerran) etten osaa muotoilla ajatuksiani sanoiksi tämän vaikean aiheen ympärillä. Ja juuri se, että kuka vaan voi menettää elämän hallinnan eivätkä ole helppoja asioita käsitellä, täälläkään.
Maailma todella kirkastuu, kuten totesit, kun voi pohtia niitä yhdessä. Aina ei siihenkään pysty tai ei jaksa, ja silloin on hyvä niin.
"Lisäksi kuunnella sitä ahdistusta, mistä se kumpuaa" Monesti tulee sellainen epämääräinen levoton olo, uskon että tiedät mitä tarkoitan, ja silloin auttaa se kun pysähtyy ja alkaa miettimään, mitkä asiat pyörivät mielessä ja aiheuttavat huolta. Yleensä sieltä löytyy se ongelma tai huolenaihe, ja silloin on helpompi pureutua asiaan ja käsitellä sitä. Näitä on omalla kohdallakin ollut enemmän kuin tarpeeksi.
Kiitos Tiia myös hyvästä keskustelusta ja neuvoistasi tänään – kullanarvoinen olet <3
Leena
Kyllä herätti ajatuksia! Olen kuunnellut kyseisen kirjan ja täytyy todeta, että kuunnellessa usein monet asiat menevät ohi korvien, kun keskittyy juoneen. Lukemisella on puolensa! Ihmiset rakastuvat ongelmiinsa, pitää niin paikkansa, ongelmista pidetään kiinni kuin hukkuva oljenkorresta. Vähättelemättä vastoinkäymisiä, joita jokainen meistä kohtaa, eli jos haluaa eteenpäin niin etsii keinoja ja jos haluaa jäädä tuleen makaamaan etsii syitä. Kiitos hienosta postauksesta!
Maarit / Sopusointuja
Hei Leena,
Kiitos sinullekin tuhannesti kommentistasi! Välillä tuli suorastaan epätoivo, kun ajattelin ettei kukaan saa kiinni siitä mitä yritän sanoa – tai kirjoitan sen niin, että asia vääristyy ja aiheuttaa hämmennystä.
En ole itse oikein saanut kiinni tuosta kuuntelemisesta, ehkäpä juuri siitä syystä, että juoni menee helposti ohi. Lukiesssa voi palata, lukea uudelleen ajatuksen kanssa – kuten tein tässä tapauksessa. Koin suorastaan ahaa-elämyksen!
Kuten kirjoitin, on omassakin elämässä ollut monenlaisia tilanteita, jolloin olisin voinut tipahtaa syvällekin. Voi kuulostaa kliseiseltä, mutta olen silloin ottanut elämän omiin käsiini, onneksi.
Kiitos vielä kerran ja hyvää alkanutta vuotta!
Annukka
Kyllä todellakin herätti ajatuksia Maarit. Osin uusia, mutta eniten niitä hyvin samankaltaisia, ellei jopa identtisiä, jotka on olleet omassakin päässäni olemassa, mutta jääneet viimeaikoina vaille huomiota, koska on sattunut muutaman kuukauden jaksolle niin paljon kaikkea, joka on jättänyt pohdinnat varjoonsa.
Mietelauseista olen kanssasi aivan samaa mieltä. Olen jopa tullut niille enenevässä määrin allergiseksi ja skippailen sujuvasti kaikki päälleliimatut pakkopositiiviset "viisaudet".
Joskin heti tähän perään kerron, että vajaat 8 vuotta sitten liimasin oman sivutoimisen toiminimeni pikkuruisen tyhjän toimistotilan seinälle toiveikkaasti lauseen "Kun on tahtoa, on keinoja".
Myöhemmin samana vuonna tulipalon ja erinäisten muiden vastoinkäymisten lannistamana, raaputin tarran irti seinältä ja totesin, että olen edelleen samaa mieltä lauseesta, mutta oma tahtoni vaan ei sillä kertaa riittänyt siihen, mihin olisin sen toivonut riittävän. Se oli ihan itsestäni kiinni, mutta olen onnellinen, että osasin päästää irti.
Moni voi pitää tekopyhänä, kun sanon, että olen kiitollinen jokaikisestä päivästä, jonka saan elää, mutta se on totta. Olen kertonut syynkin sille, enkä sitä halua tässä kerrata, mutta elämä ei ole itsestäänselvyys, enkä halua haaskata mitään niin arvokasta takertumalla negatiivisiin asioihin. Olematta silti mikään pyhimys, koska kyllähän meitä kaikkia välillä ärsyttää, turhauttaa. vihastuttaa ja kaikkea mahdollista, mutta niinkuin sinäkin sanot, oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää se, ettei jää junnaamaan tunteeseen, vaan käsittelee asiat pois mielestä ja jatkaa eteenpäin. Ja jos mahdollista, väistää ne jo ennakkoon. Siinä ikä on onneksi tuonut viisautta (voi tosin olla osin laiskuuttakin), että enää en ole niin kärkäs tuomaan mielipidettäni julki ihan joka ikisessä asiassa, vaan tyydyn pitämään omana tietonani ja vältyn mahdollisesti rasittavilta jatkokeskusteluilta ja ehkä väännöiltäkin. (Tarkoitan tällä asioita, joilla ei ole itselle niin suurta merkitystä. Erikseen toki ne, jotka kokee niin tärkeiksi, että osallistumalla keskusteluun voi ehkä saada aikaan toivottua muutosta). Kyse kun kuitenkin on vaan mielipiteistä ja tähän liittyen tuli mieleen jossain podcastissa haastateltavana ollut Esko Valtaoja, joka totesi viisaasti, että "todellisuus ei mielipiteistä välitä". Sehän me kaikki ollaan nähty.
Poukkoilee nyt tämä teksti, mutta välillä aamuisin paikallislehden tekstiviestipalstaa lukiessa tuntuu, että monilla tosiaan on se käsitys, että se on aina joku muu, jonka pitäisi tehdä kaikki asiat omasta puolesta. "Kuka hoitaa..", "Kuka vastaa…", "kuka korvaa..", "kuka maksaa…" jne. on yleisimmät kysymykset ja mieli tekisi välillä kysyä näiltä ihmisiltä, että onko tullut mieleen, että se "joku" voisit olla välillä ihan sinä itse? Sen sijaan että käyttää aikansa raivoamalla tekstaripalstalla, kuka vastaa lumien poistosta kotiportilta, johon kaupungin aura-auto on ne työntänyt (niinkuin kaikille muillekin porteille), voisi ottaa lumikolan käteensä, työnnellä lumet ja ajatella, että jess!, taas tuli lisää lihaskuntoa. Noinniinkuin yksinkertaistettuna.
Ja vielä tähän loppuun sanon, että tähän viisaaseen lauseeseesi "pitää itse miettiä ja toimia, jos haluaa muutosta, pientä tai isoa" kiteytyy oikeastaan ihan kaikki. Ilman, että muutoksen tarvii olla jotain erityisen ihmeellistä. Kerroinkin aiemmin, että oma meneillään oleva muutokseni tähtää siihen, että saan (toivottavasti viimeistä kertaa tässä mittakaavassa) raivattua kotoa kaikki energiaa syövät ja elämää hankaloittavat tarpeettomat paperit, tavarat ja vaatteet ja saan tilalle ihan kirjaimellisesti enemmän tilaa hengittää ja kuunnella omia ajatuksia. Paljon on vielä matkaa jäljellä, mutta aina kun alkaa tuntua siltä, etten ole saanut mitään aikaiseksi, avaan kaikki läpikäymieni kaappien ovet ja laatikot ja hetken katselen tyhjää tilaa ja selkeytynyttä järjestystä ja taas helpottaa.
Kiitos tästä(kin) viisaasta kirjoituksesta Maarit <3
Outi Krimou/Outi's life
Postauksessasi on paljon asioita,joista olen täysin samaa mieltä. Välillä se irrottautuminen negatiivisuudesta vaatii niin paljon, mutta ainakin tähän mennessä se hitto soikoon on aina kannattanut. Negatiivinen ilmapiiri imee mukaansa helpommin kuin se, että alkaisi miettiä asioita positiivisuuden kautta. Ehkä se on sellaista perus suomalaista melankoliaa, joka muuttuu negatiiviseksi tyyliksi ajatella. Kylläpä olikin puhutteleva tämä postauksesi, kiitos siitä <3
Sigrid
Dear Maarit, you wrote a wonderful post. I'm completely with you. Today I posted an article about confidence and at least to draw a conclusion it's up to you to take life into your own hands, to leave your comfort zone, to change something. All it takes is a little courage and faith in your own power and strength. Thank you my dear for this fantastic post and your personal thoughts.
Best regards and a big hug
Sigrid
Suvi K.
Postauksesi pisti miettimään miten itse elän omaa elämääni ja siitäkin olisi varmaan jotain kirjoitettavaa joskus … ! Mukavaa alkanutta vuotta 2022 Sinulle ja perheellesi <3
Tuuli - Lumo Lifestyle
Parin vanhemman sukulaisen elämää on määrittänyt paljon katkeruus ja kateus. Heillä on pääosin ollut samanlaisia tavallisen elämän vastoinkäymisiä kuin monilla muillakin, mutta he eivät vain vuosikymmenten jälkeenkään tunnu pääsevän niistä irti. Minua surettaa, kun he itsesäälisinä ja katkeroituneina palatessaan menneisyyden tapahtumiin ovat heittäneet paljon elämästään hukkaan. Olen koettanut oppiä tästä jotain ja vastoinkäymisten jälkeen suunnata katsetta eteenpäin ja korkeintaan miettiä kuinka taas selvittiin kuitenkin eteenpäin vaikka asiat olisivatkin tuntuneet vaikeilta.
Elämässä on myös paljon tilanteita, joihin ei voi suuressa mittakaavassa vaikuttaa, kuten vaikka koronavuodet. Olen luonteeltani kuitenkin melko sopeutuvainen ja samalla kun olen noudattanut kulloisiakin ohjeita olen koettanut nauttia kaikista mahdollisista asioista joita korona-arjessakin on.
Siru Ihalainen
Ihan samaa mieltä kanssasi, Myös tuossa, että lukemalla hyvää kirjallisuutta, saa tukea ajatuksilleen tai uutta näkökulmaa. Mieheni viisikymppisenä menettäneenä olen joutunut sopeutumaan muutoksiin elämässä ja uskaltanut rohkeasti elää eteenpäin, mutta en ole tyytynyt kaikkeen mitä elämä on tarjonnut, vaan jatkanut itsellistä elämää eteenpäin. En myös ymmärrä joitakin ystäviäni, jotka ovat jatkuvasti tyytymättömiä valintaansa, mutta eivät tee muutosta. Toista on vaikeampi muuttaa! Minä olen raskinut luopua ihmissuhteista, jotka ovat vieneet enemmän kuin antaneet. En ole suostunut uhriksi, enkä roskakoriksi! Olen itse vastuussa onnellisuudestani, niin kuin minusta kaikki ovat, vaikka elämä jakaa meille erilaiset kortit!
Tuija
Maarit, sait kiinnostukseni heräämään. Tuo kirja on luettava ja kerron sitten, mitä ajatuksia se herättää.
Minä olen ystävieni mielestä syvällinen pohdiskelija ja niin se taitaa olla. Ihmismielen koukerot kiinnostavat ja erityisesti tunteiden dynamiikka ihmissuhteissa. Hauska on ollut tajuta, että jo nuorena tyttönä lukiossa pysähdyin näiden asioiden äärelle ja nyt on uudenlainen näkökulma elämänkokemuksen kartuttua. Aina voi omaksua tuoreita ajatuksia ja miettiä uskomuksiaan uudessa valossa.
Hyvin kirjoitit heränneitä ajatuksiasi! Kiitos! Tuija