Olen armottoman hidas lukija. En anna sen häiritä, luen silti koko ajan, jokainen päivä päättyy sängyssä luettuun kirjaan. En osaa mennä nukkumaan ilman jokailtaista lukurituaaliani.
Kirjoja on myös kaikkialla. Niitä ei silti ole mitenkään valtavaa määrää, mutta kuitenkin sen verran, että olohuoneessa on perinteinen kirjahylly. Halusin sen välttämättä jo rakennusvaiheessa, jolloin se integroitiin seinään kiinni. Pyrin siihen, että käyn välillä kirjoja läpi ja laitan niitä aktiivisesti kiertoon, että määrä pysyy hallinnassa ja saadaan tilaa taas uusille.
Niitä on myös pinoissa siellä täällä, sillä ne ovat kauniita myös sisustuselementteinä. Vaihtelen pinoja joskus jopa kukkien mukaan laittamalla päällimmäiseksi kukkien väriin sopivan kannen.
Keräilen lukuideoita mistä tahansa ja otan kuvakaappauksen kiinnostavasta, niin että muistan kirjakaupassa. Ostan niitä myös paljon kirppiksiltä ja löytöjen tekeminen on jotenkin sykähdyttävää. Sieltä saattaa bongata sellaisia, mitä ei enää kaupasta löydy. Näin kirjahyllystämme onkin muodostunut varsin sekalainen seurakunta uutta ja vanhaa.
Makuuhuoneen penkillä on kirjakasoja. Olen valikoinut sinne sellaisia, mitä haluan ehkä lukea lähiaikoina, sillä kirjahyllystä ei välttämättä osu silmiin juuri sillä hetkellä sopivaa, kun kaipaa uutta aloitusta. Joku odottaa käsittelyä pidempään, joihinkin tartutaan pikaisesti kun edellinen on saatettu loppuun. Yleensä luen yhtä kerrallaan ellei satu olemaan todella hidas alku enkä pääse oikein eteenpäin – silloin saatan ottaa aikalisän ja aloitan lukemaan ihan toisen tyylistä kirjaa.
Sara Stridsbergin Niin raskas on rakkaus on kirppislöytö. En tuntenut ruotsalaisen kirjailijan tuotantoa aiemmin, mutta kun luin hyllyjen välissä kirjan takakansitekstin, niin en enempää miettinyt: Kjell Westö: “En ole vuosiin lukenut mitään näin kaunista”.
Kirja kertoo isän ja tyttären suhteesta vanhan mielisairaalan seinien sisällä.
Hemingwayn Kilimandsaron lumet on ollut pitkään hyllyssä ja lukematta. Novellit ovat sopivaa luettavaa niihin hetkiin, kun keskittymiskyky vaatii vain lyhyitä tarinoita.
Pia Airaskorven Korpia 11 minuutin kasvojooga (*kirja saatu / Cozy Publizing) tuntui aluksi oudolta – siis kasvojoogaa. Luin sen heti kättelyssä läpi kursorisesti ja huomasin, että minähän olen harrastanut joogan tapaisia kasvojen paineluja jo aika pitkään. Painelen hoitovettä kasvoille aamuin illoin pari-kolme kerrosta ja teen sen niin kuin eräässä kasvohoidossa tehtiin ja neuvottiin. Ne eivät ole hierovia liikkeitä vaan napakoita painalluksia. Huomaan, että kasvojen iho punehtuu hiukan hetkellisesti ja se on merkki aineenvaihdunnan liikkeellelähdöstä.
Kirjassa tuodaan esille sitä, että kasvojen iho veltostuu iän myötä kuten muukin kroppa ja niiden lihaksia voimistamalla ja vahvistamalla voidaan saada kiinteämmän näköinen iho. Verenkierto paranee ja iho heleytyy.
Huomaan, että itselleni on tyypillistä erilaiset kasvojen jännitystilat, kireystilat, mitkä ovat lähes tiedostamaton tapa. Mimiikka eli kasvolihasten jatkuva yksitoikkoinen käyttö lisää ryppyjä – juonteita ilmaantuu kuin itsestään tiettyihin kohtiin. Tuskin alan kasvojoogaamaan päivittäin (itseni tuntien), mutta kirjassa on paljon kiinnostavaa, kokonaisvaltaista tietoa itsestään huolehtivalle. Hyviä liikkeitä ja kasvolihasten notkistajia joka tapauksessa, joita voi kotona ollessaan harjoitella. Kasvojooga on maailmallakin nouseva hyvinvointitrendi.
Kirja on selkeästi ja napakasti kirjoitettu ja siksi helppoa luettavaa. Pidin myös siitä, että asioita perustellaan riittävästi ja selkeästi. Lopussa on kätevä kuvakooste ohjeista, mistä voi ottaa muistin virkistykseksi kuvan puhelimeen.
“Kasvojooga on pimeässä saunassa istuvalle, itsekseen viihtyvälle, luontoa rakastavalle suomalaiselle erityisen sopivaa, hillitysti turhamaista kauneuden ja mielenhoitoa.”
Kati Tervon tuotantoa en ole lukenut koskaan ennen ja ostin kirjan niinikään kirppikseltä hetken mielijohteesta tutustuakseni hänen tyyliinsä. Iltalaulaja kertoo vanhenevan taiteilijan Ellen Thesleffin kesästä vuonna 1945, kun hän saapuu kesähuvilalleen Hämeeseen. Myös alkuteksti tempaisi oitis mukaansa.
Elena Ferranten Loistavan ystäväni aloitin jo talvella, mutta se ei runsaasta hehkutuksesta huolimatta kolahtanut. Sille annetaan silti vielä mahdollisuus.
Giulia Endersin Suoliston salaisuus – kaikki kehomme keskeisestä elimestä on hyvä opus kaikille, joita huolettaa suolistonsa tila – lisään tähän vielä, että kaikkia pitäisi huolettaa! Kuten kirjassa todetaan, hyvinvointi lähtee suolistosta – siitä kannattaa pitää huoli ja sillä on merkitystä, mitä suuhunsa pistää. Kirjassa käsitellään selkokielisesti suoliston toiminnasta lähes kaikkea, mistä lehdetkin nykyään paljon kirjoittavat. Suolistofloora ja sen merkitys on tämän päivän hot topic.
Tähän kirjaan palaan aina silloin tällöin, kun olen lukenut lehdestä tai netistä mitä tahansa suolistoon liittyvää ja haluan lisää aiheesta; mitä täällä sanotaan.
 |
| Kuva: Pinterest |
Nora Sandin dekkari Kohtalokas merimatka ja Deborah Rodriquezin Kabulin kauneuskoulu ovat aika tuoreita kirppislöytöjä enkä ole vielä päässyt lukemisasteelle, mutta ne odottavat kiltisti vuoroaan.
Tällä hetkellä luen ahnaasti Lucinda Rileyn kirjasarjaa Seitsemän sisarta (*saatu / Bazar Kustannus). Sarja kertoo miljonääri Papa Saltista, joka on adoptoinut ympäri maailmaa kuusi tyttöä. Seitsemättä sisarta ei ole löytynyt – vielä (ja jännityksellä odotan viimeistä osaa…)
Jokainen kirja on oma tarinansa ja ne voi hyvin lukea missä järjestyksessä tahansa. En ole pitkään aikaan lukenut yhtä koukuttavaa kirjasarjaa, ei millään malttaisi lopettaa lukemista. Juonet polveilevat taitavasti tapahtumia taustottaen ja jokaisessa kirjassa kuljetaan tytön kanssa maailman eri kolkissa sukujuuria etsien. Ehkä sykähdyttävin on aina se hetki, mistä, miten ja miksi Papa löysi vauvan.
Tyttöjen persoonat avataan uskottavasti ja kertomukset vievät mennessään. Olen lukenut aloituskirjan Seitsemän sisarta ja sain juuri päätökseen Kuun sisaren. Nyt olen Varjon sisaren kimpussa – jälleen yli 700 sivua koukuttavaa tarinaa.
Olen laittanut Instaan muutamia juttuja näistä Rileyin kirjoista ja sinne on tullut valtavasti viestejä muilta kirjoja lukeneilta – taitaa olla tämän hetken hittikirjat! Enkä yhtään ihmettele.
Riia Koiviston Kukkajuttuja (*kirja saatu) on kaunis ja käytännönläheinen kukkakirja. Se alkaa sanoilla “tee kukista kaunista” ja niihin nimenomaan on paljon vinkkejä. Kukkakimppu, kranssi, seppele, luonnonkukat ja kaupan kukat, kattaukset ja jopa kukkien paketointiin on ideoita. Jos omaat vähääkään itse tekemisen intoa, täältä löytyy runsaasti vinkkejä.
Paitsi omaksi iloksi, tämä on ihana vieminen myös ystävälle, sillä se ei ole vain selailua varten vaan inspiraatioksi.
Mitä kirjavinkkejä sinulla olisi jakaa kanssamme? Luetko laajasti kaikenlaista – entäs onko jotain mitä et millään saa luetuksi tai mikä ei kiinnosta?
Lisään vielä tähän loppuun omat inhokkini: historia (paitsi elämänkerrat), avaruus, scifi, tunneoppaat….
Tunneoppaat ovat liian raskaita pääsääntöisesti, tuputtavia joista tulee ähky, luotan enemmän vaistoon ja rentoon otteeseen.
Maarit
Leave a Reply