Matka oli omakustanteinen loma
Kuvat / kaupallinen yhteistyö Honor Suomi
Italia on jäänyt meille jostain syystä aika tuntemattomaksi matkustusmaaksi. Mitään sen kummempaa syytä ei oikeastaan edes ole. Mutta tämän keväinen roadtrip Italian pohjoisosiin muutti kaiken. Rakastuimme Italiaan.
Olemme reissanneet Suomen kylminä talvikuukausina Etelä-Espanjaan ihan siitä syystä, että siellä on silloin takuuvarma lämpö verrattuna muihin Välimeren maihin ja lentoaikakin on kohtuullinen. Kymmenkunta vuotta sitten autoilimme Roomasta Amalfin rannikolle. Sorrento, Positano ja Capri – ihania kohteita kaikki ja saimme esimakua Italian kauneudesta. Mutta sen matkan jälkeen tulikin pitkä tauko. Mieheni on tosin käynyt lukuisia kertoja Italian Alpeilla laskettelemassa.
Tänä keväänä korjasimme tilanteen. Lähdimme huhtikuun alkupuolella 10 päivän roadtripille Pohjois-Italiaan. Reitti kulki pääpiirteissään näin: Bergamo – Garda-järvi – Maranello – Bologna – Firenze – Tellaro – Iseo-järvi. Maakunnat, joissa ajelimme olivat Lombardia, Emilia-Romagna, Toscana sekä Liguria. Lensimme Ryanairilla Bergamon kentälle ja vuokrasimme auton etukäteen. Majoituimme sekä hotelleihin että BB-asuntoihin, jotka varasimme Booking.com:in kautta. Kilometrejä kertyi reilu tuhat. Olimme liikkeellä off-season -aikaan, joten kaikki varaamiset sun muut kävivät kätevästi jopa samana päivänä ja tilanne on varmasti aivan toinen, jos on liikkeellä loma-aikana.
Italiassa viehätti kaikkialla läsnä oleva suunnaon historian määrä. Sekä niin upeat maisemat, että vieläkin sydän muljahtaa kaikesta – vaikka näimmekin vain murto-osan Italiasta. Vuoristot ja niiltä laaksoihin valuvat viiniköynnösten peittämät rinteet. Kuvankauniit järvet, joissa yhteysalukset lipuivat hiljalleen laiturista toiseen. Joka paikassa erinomainen ruoka ja maut, herkullisia pastoja, salaatteja ja pizzoja.
Tässä jutussa on ensin hiukan asiaa lennoista ja auton vuokraamisesta. Kokosimme tähän mieheni kanssa parhaat palat reissustamme ja ne ovat ihan satunnaisessa järjestyksessä. Koska tila kirjoituksessa on rajallinen eikä kukaan jaksa lukeakaan liian pitkää tekstiä, en mene yksityiskohtaisesta paikkojen historiaan tai nähtävyyksiin tässä jutussa, sillä niistä voi googlailla helposit lisää tietoa.
Olipa kiva palata matkan muistohin uudelleen kirjoittamisen myötä!
Lennot Bergamoon
Säästääksemme aikaa ja ruuhkia, ja myös matkamme suunta kohti Garda-järveä määritteli lentokentäksi Bergamon. Ryanair lensi sinne noin kolmessa tunnissa ja koska meillä oli vain käsimatkatavarat, suoriuduimme nopsaan ulos. Lentoaika oli haastava, sillä olimme perillä vasta puolen yön jälkeen. Varasimme ensimmäisen yön aivan lentokentän ja automatkan lähettyviltä taataksemme sujuvan majoittautumisen ja sen, että saamme auton heti aamusta allemme.
Auton vuokraus Italiassa – vinkkejä
Olemme vuokranneet autoja lomamatkoilla pidemmiksi ajoiksi jo kymmeniä kertoja ja tässä niihin muutama vinkki:
-älä vuokraa autoa suoraan autovuokraamoista vaan esimerkiksi Skyscannerin kautta, saat edullisemmin sieltä. Voit vertailla hintoja siellä ja valita itsellesi sopivimman ja usein edullisimman
-vuokraa auto etukäteen, sillä kaikkein kalleinta on marssia lentokentällä tai kohteessa vuokraamoon
-tutki auto tarkkaan kun saat sen käyttöösi ja vertaa naarmuja vuokraamolta saamaasi ‘vikalistaukseen’. Merkkauta listaan tässä vaiheessa naarmut tai kolot, mikäli löydät niitä lisää – jälkikäteen niiden setviminen voi olla mahdotonta ja saatat joutua maksumieheksi.
1. Vältä kaikkein ilmeisempiä paikkoja
Tämän saimme karvaasti kokea, koska mulla oli haaveena käydä kuuluisissa Cinque Terren kylissä tällä reissulla. Kävimme katsastamassa Riomaggioren ja se oli jo huhtikuussa todella ruuhkainen. Auto piti jättää parkkihalliin kylän ulkopuolelle, sillä ajo kylään oli estetty puomein. Siitä lipui turistijono alas rantaan ja kävelytien molemmin puolin oli turistishoppeja. Oli kuumakin ja aika kova kapuaminen takaisin ylös autolle. Kuulimme, että loma-aikaan pitää jonottaa jopa päästäkseen puomilta lahdenpoukamassa olevaan ytimeen. Ei ole yhtään meidän juttu, enkä kokenut kohdetta muutenkaan niin erikoiseksi. Eli kannattaa tutkia karttaa, googlata, hakea Pinterestistä tietoa ja kuvia kohteista – varmasti löytyy muuta yhtä kaunista ja mieleenpainuvaa nähtävää ei-niin-ruuhkaisilta paikoilta. Ainutlaatuiset nähtävyydet ovat sitten asia erikseen.
2. Tellaro – pieni pastellinvärinen kalastajakylä
Tyttäreni oli viime kesänä Tellarossa (38 asteen helteessä!) ja hän suositteli paikkaa meillekin. Linda varoitteli moneen otteeseen, että se on sitten tosi pieni kylä ja nopeasti nähty. Niillä eväillä ajoimme sinne kuumasta ja tukalasta Firenzestä, emmekä odottaneet kylältä kovin paljoa. Mutta jestas miten ihastuttava kalastajakylä pastellinvärisine taloineen se olikaan! Tähän aikaan vuodesta siellä oli rauhallista ja saimme varattua yösijan rannan tuntuman Bed & Breakfastista ihan vain koputtamalla oveen. Fransesco-herra otti avosylin vastaan ja mainitsi, että aamiainen kuuluu tietenkin hintaan, mutta se on makea. It’s sweet, remember it’s sweet. No salad. It’s not continental, it’s italian! No, aamiainen oli pala itsetehtyä omenapiirakkaa ja valmiiksipakatut paahtoleivät, mutta hillo oli omistajarouvan itse tekemää. Naapurin ravintolan omistajan mukaan Fransescolla on kylän parhaat näkymät ja se piti paikkansa!
Tellarossa on muutama ravintola ja kahvila, kirkko, pari hotellia ja muutama majoituspaikka.
3. Pohjois-Italian järvet: Iseo ja Garda
Olimme aiemmin käyneet vain Lago Maggiorella lähes 20 vuotta sitten ja jo silloin seutu jäi mieleen maisemallisesti monipuolisena ja upeana, Alppien ja hohtavan sinisten järvien sekä pittoreskien kylien paratiisina. Varhain keväällä voi ilma olla epävakaa, mutta nyt osui juuri tälle jaksolle todella lämmin ilma. Ajoimme Gardalle matkan alkupuolella suoraan Bergamosta ja yövyimme Sirmionessa yhden yön. Päätimme käydä vain järven eteläosan kylissä, koska jatkoimme matkaa kohti Ferrari-museota. Alla on kuvia kukkaisen kauniista Peschiera del Gardasta, Lazisesta sekä Sirmionesta.
Iseo-järvelle suuntasimme paluumatkalla suoraan Tellarosta, kun olimme päättäneet jättää väliin Cinque Terren ja sen sijaan palata takasin pohjoiseen järvelle, missä emme olleet vielä käyneet. Olin bongannut Iseon Ellen matkailusivulta ja siellä sitä kehuttiin kauniina mutta vielä toistaiseksi tuntemattomampana kohteena. Ajoimme Iseon pohjoisosaan Loveren pikkukaupunkiin järven itäpuolelta läpi kymmenien tunneleiden, jotka oli kaivettu jylhien vuorten uumeniin. Täältähän on melko lyhyt matka myös laskettelemaan Alpeille, esimerkiksi Passo Tonaleen.
Löysimme myös Loveresta Airbnb-asunnon, joka olikin itse asuntona yksi reissun kivoimmista. Tyylikäs ja pelkistetty hyvin rempattu asunto pieneltä keskusaukiolta, josta oli näkymät järvelle. Lovere on sopivan pieni, vuorten ja järven kainalossa oleva viehättävä pikkukaupunki. Kävelylenkkejä pitkin rantatietä, ah niin hyvää italialaista jätskiä, haahuilua pikkukatuja pitkin ja iltapäivän espressot aukiolla.
4. Ferrari-museo Maranellossa
Olimme listanneet mielessämme paikkoja, joissa haluamme käydä, ja tämä oli miehelle se yksi ja ainoa, johon hän on aina halunnut. Eikä vain katsomaan menopelejä, vaan tietenkin myös ajamaan simulaattorilla. Kysyin, että mitäs minä teen sillä aikaa, johon hän, että tulet tietysti mukaan – mä tarjoan! Täytyy myöntää, että oli upea elämys – ferrarinpunaisia urheiluautoja menneiltä ja nykyisiltä ajoilta.
5. Hyvää ruokaa
Sitä oli aina tarjolla, jokaisessa kylässä ja kaupungissa, missä ajelimme. Söimme pääasiassa erilaisia pastoja ja jonkin verran kalaa sekä äyriäisiä. Aina oli maukasta ja mikä parasta, ruokapaikkoja oli paljon ja ne olivat hyvin saavutettavissa. Ei tarvinnut etsimällä etsiä ravintoloita, mikä oli iso helpotus siinä helteessä. Vähän kulahtanut, tunnelmaltaan tiivis osteria eli kansanpaikka tai hieman siistimpi trattoria tarjoavat perus-italialaista ruokaa ja viiniä karahveissa – sitä parasta mitä kotonakin tehdään. Ja vielä erityismainintana moottoriteiden varrella olevat jätticafe/huoltoasemat. Niihin oli pakostakin turvauduttava, kun piti joutua eteenpäin ja saada jotain syötävää nopeaan. Eikä jouduttu tekemään kompromisseja sielläkään – rapsakkakuorisia ihania sämpylöitä (ja valikoimaa oli vaikka kuinka) sekä cappuccinoa, niin hyvää, että moni suomalainen kahvilakin jää kakkoseksi. Tässäkin kohtaa on todettava, että ei se oo aina niin justiinsa paikan suhteen, kokonaisuus on tärkeintä ja matka jatkui aina hymy huulilla ja vatsat täynnä kohti uusia maisemia.
5. Historialliset kaupungit
Tämän reittimme varrella oli seuraavat historialliset kaupungit: Bergamo, Bologna, Pisa ja Firenze. Joka ikisessä tunnet olevasi keskellä ikiaikaista historiaa, vanhojen kivitalojen ja -muurien ympäröimänä. Köynnökset valuvat seiniä pitkin, harkitut jättiruukut koristavat ovenpielissä. Kaikissa on oma tunnelmansa ja erityispiirteensä, uskomattomat ikiaikaiset nähtävyydet ja jokainen on käymisen arvoinen kaupunki.
Bergamossa olen käynyt vain kerran eräällä työmatkalla ja silloinkin hirveässä kaatosateessa, joten kaupunki jäi täysin tutkimatta. Nyt vietimme muutaman tunnin siellä ennen kuin luovutimme auton ja päätimme suunnata kukkulalle, vanhaan kaupunginosaan, Città Altaan. Se on vanhojen venetsialaismuurien ympäröimä kaupunginosa, missä on näyttäviä aukioita, mahtavia sisältä kullattu basilika, satoja vuosia vanhoja kahviloita ja viinibaareja. Meille kävi vähän hassusti, sillä mieheni oli katsonut että sinne ylös (yllättävän ylös!) menee funinkulaari, mutta liekö matkaväsymystä vai mitä, me käveltiinkin vahingossa sinne yläpäähän. Kapea kivinen kävelytie vain jatkui ja jatkui ilman mitään opastuksia ja niin me tupsahdettiin suoraan kiviportille.
Bologna jäi meillä vain läpiajokohteeksi, sillä aamupäivällä varaamamme asunto ei osoittautunut mieleiseksi ja lisäksi kuulimme, että keskustan liikennettä on rajoitettu ajokielloilla, joita emme huomanneet. Joten sakkoja odotellessa… Olen käynyt tosin Bolognassa vuosien mittaan lukuisia kertoja Cosmoprof-messuilla, joten kaupunki oli itselle tuttu. Mutta se kuumuus ja uuden yösijan etsiminen ei kiinnostanut sillä hetkellä yhtään, joten lähdimme ajamaan saman tien kohti rannikkoa.
Pisa on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos liikut sielläpäin ja osuu matkan varrelle. Olin itse kuvitellut, että torni sijaitsee aika lailla yksinään jonkin kukkulan päällä, ja tämä perustui kuviin mihin olin törmännyt netissä. Alue oli paljon isompi kuin olin kuvitellut ja koostui monista hienoista rakennuksista. Kokonaisuus oli vaikuttava ja kun luin kallistuneen tornin historiasta ja vaiheista, se syvensi vielä kokemusta. Ihmisiä oli toki paljon, kuten myös rihkamakauppiaita.
Firenzessä vietimme muutaman keskipäivän hikisen tunnin. Saimme hyvän pysäköintivinkin kaupungin ulkopuolella sijaitsevasta hotellistamme. Kannattaa ajaa Santa Maria Novellan rautatieaseman parkkihalliin suoraan, sillä välttää ydinkeskustan ruuhkat sekä sakot. Itselle Firenze olikin tuttua seutua työvuosien messumatkoilta, mutta mieheni oli siellä ensimmäistä kertaa. Koska oli niin kuuma, kävelimme markkinakadun kautta suoraan ytimeen eli Piazza della Signoria-aukiolle. Sen reunoilla voi ihastella upeita veistoksia, jotka tosin ovat kopioita, mutta eihän se niiden vaikuttavuutta vähentänyt. Koko aukio oli hieno elämys. Kävelimme siitä kuuluisalle Ponte Vecchiolle, mutta oli niin kova porotus, että jätettiin siltakävely väliin (tosin siihen vaikutti myös ruuhka sekä rihkamakaupat) ja lähdettiin vähitellen suuntaamaan kohti Ligurian rannikkoa.
6. Maaseutu ja viinitarhat – kaikki saavutettavissa
Tämä kierros, jonka teimme Italian pohjoisosiin, oli monipuolinen ja maisemallisesti upea kierros. Noin tuhannen kilometrin matkalla näimme vuoristoja, järviä, maaseutua, viinitiloja, ihania merenrantoja, pieniä kyliä ja isoja kaupunkeja. Eli kaikkea mahdollista.
Olimme päättäneet ajaa pientä vuorten lomassa vievää tietä Maranellosta kohti Bolognaa. Meillä kävi kuitenkin huono tuuri, sillä juuri tuona ainoana päivänä rankkasade teki ajamisen mahdottomaksi tuolla mutkaisella tiellä. Jouduimme palaamaan moottoritielle olosuhteiden pakosta ja meiltä jäi näkemättä tuon alueen maaseutumaisemat.
Tuo kymmenen päivää on kuitenkin melko lyhyt aika, mikäli haluaa nähdä mahdollisimman laajalti. Jos ajat moottoritietä, joka vie reippaasti kohteesta toiseen, saattaa jäädä joitain helmiä näkemättä. Pikkutiet ovat taas usein niin mutkaisia tai mitä näki ja joutui kokemaan, tiet kulkivat lukuisten pikkukylien ja -kaupunkien läpi ja se taas tarkoitti matkantekoa hidastavia liikenneympyröitä muutaman kilometrin välein.
7. Merkittävintä: Alpit, järvialue ja merenrannat
Jos olisimme ehtineet kierrellä kunnolla Toscanan alueella, niin se olisi varmasti lisätty otsikkoon. Meillä on kokemusta toistaiseksi vain pohjois-keskiosista, mutta tältäkin pohjalta Alpit ja niitä ympäröivä järvialue on kaikkinensa todella jylhää, kaikkia aisteja hivelevää kauneutta.
Amalfin kaunis rannikko on tuttu aiemmalta reissulta ja nyt kun kiertelimme Ligurian rannikkoa, niin voin vain sanoa, että menkää ja kokekaa sen kauneus.
8. Ystävällisiä ihmisiä ja hyvää palvelua
Sitä jäimme miettimään, että vaikuttiko off-season ja se ettei siellä vielä oltu kypsyneitä turistimääriin tähän, mutta saimme äärimmäisen ystävällistä palvelua kaikkialla missä liikuimme.
9. Muutama miinus
Miinukset liittyivät lähes poikkeuksetta liikkumiseen ja autoiluun. Liikenne on aika hektistä erityisesti moottoriteillä. Tunsimme itsemme varsin pieniksi niissä tilanteissa, kun motarilla oikealta ja vasemmalta kiisi rekkoja ja pakuja taukoamatta, jonossa.
Myös kaikki moottoritiet olivat maksullisia. Muutama euro muutaman kymmenen kilometrin matkalta, mutta se oli paras tapa liikkua rivakasti paikasta toiseen.
Nopeusrajoutuksista ei saatu oikein mitään tolkkua koko aikana ja kun vielä yhtälöön lisää lukuisat nopeuskamerat ihan joka paikassa, odotamme edelleen jännityksellä postia Italiasta…
Mutkia matkaan toi myös aiemmin mainitsemamme kaupunkien ja kylien keskustoissa oleva ajokielto. Sekin, millä periaatteella kiellot ovat voimassa, jäi meiltä tällä matkalla selvittämättä. Kyltit olivat italiaksi eikä ollut energiaa alkaa kääntämään taulujen tekstejä.
Lähteitä ja muuta
Italian kauneimmat kylät -sivusto: borghipiubellidiitalia
Instagramista löytyy kaverin vuoden mittaisen Italian-matkan ihania kuvia: somewhereitalia
Omalla IG-tilillä on kohokohdissa ‘Italia’ ja paljon kuvia eri paikoista tämän matkan varrelta: sopusointuja_lifestyle
Me tosiaan päätimme, että haluamme tehdä juuri tämän lenkin ja siksi jäi vielä vaikka kuinka paljon katseltavaa tälläkin alueella – erityisesti maaseutua. Juttelimme juuri täällä kotimaan helteessä kärvistellessä, että jätämme suosiolla isommat kaupungit jatkossakin väliin. Pidimme ehdottomasti eniten pikkukylistä ja erityisesti Ligurian rannikon merenrantakohteista. Ja maaseudulle palataan varmasti uudelleen uuden roadtripin merkeissä.
Maarit & Matti
Maarit
Hei, olipa kiva lukea matkakertomuksenne. Gardajärvellä Riva del Gardassa olemme olleet kerran jo vuosia sitten, kun lapsemme olivat esiteinejä. Gardajärven kauneus teki vaikutuksen jo silloin. Voin vain kuvitella, miten kauniita maisemia matkallanne on ollut. Tyttäremme oli tässä pari vuotta sitten Amalfin rannikolla ja kertoi sen olevan todella upea paikka. Italia kiinnostaa, jostain syystä olemme vältelleet auton vuokraamista ulkomailla, varmaankin juuri noista syistä, mitkä mainitsit. Matkailu on kuitenkin ihanaa! Kiitos kertomuksestanne. Pääsee matkalle kotisohvalta. Yst.terv. toinen Maarit Jyväskylästä
Maarit
Hei kaima 🙂 Ja kiitos paljon kommentistasi. Tuo Amalfi on meidänkin mielestä hienoa seutua ja siellä on viehättäviä pieniä merenrantakaupunkeja. Olen aivan häkeltynyt siitä kauneudesta mitä matkalla nähtiin ja on niin kiva kuulla, kun mieheni kertoi puhelimessa kaverilleen samoin sanoin, että oli yksi parhaimmista matkoistamme 🙂
Meille ei ole sattunut koskaan mitään ongelmia auton kanssa varmaan juuri siksi, kun ollaan oltu niin tarkkoja vuokrausasioissa. Auto on niin kätevä tapa liikkua paikasta toiseen, että olemme päättäneet vaan ottaa riskin sen suhteen.
Matkailu on todellakin elämän suola ja niin paljon antavaa, erityisesti Suomen pitkän talven aikana jos vain on mahdollisuus lähteä pois kylmän keskeltä.
Lämpöisiä kesäpäiviä sinulle!
Marjo
Ihania kuvia Italiasta, joka on minun suosikki matkailumaani. Itse olen kolunnut Italian aikoinaan aika ristiin rastiin eli saappaan kärki ja korko ovat katsomatta samoin kuin Sardinia. En ole moneen vuoteen matkustanut Italiaan – viimeksi ollut Milanon kalustemessuilla mutta Italialla on aina paikka sydämessäni. Mi piace!
ZTL on lyhenne italian sanoista ‘Zona a Traffico Limitato’, eli rajoitettu liikenteen alue. Tämä on italialaisten kaupunkien keskustassa oleva alue, jotka on rajoitettu liikenteeltä. Niitä ei ole kaikkialla Italiassa, mutta ne ovat melko yleisiä. Jos vierailet yhdessä suosituimmista kaupungeista, kuten esimerkiksi Firenzessä, Pisassa tai Roomassa, voit olettaa, että niistä löydät varmasti ZTL-alueen. Minusta on ihan fiksuja etteivät turistit rynnistä autoillaan näille keskuspaikoille ruuhkauttamaan liikennettä.
Tyypillisesti joudut pulitamaan 80-300 euroa ajamisesta kielletylle ZTL-alueelle luvattomasti ja hinnat vaihtelevat riippuen kaupungista. Tästä voit lukea lisää ZTL-alueista.
https://www.autoeurope.fi/ajaminen-italiassa-ztl-alueet/
Italiassa on kaikki mitä onnistuneelta lomalta tarvitaan: lämpöä, vierainvaraisuutta, kulttuuria, historiaa, muotia, paljon upeaa arkkitehtuuria, hyvää ruokaan ja viinejä.
Toivotaan ettei sakkoja tulee jälkikäteen kotiin.
Maarit
Moikka Marjo ja kiitos paljon täsmennyksestä! Olen samaa mieltä siitä, että on hyvä että rajoitetaan liikennettä ja rauhoitetaan asuinalueita. Se hämmensi, että kyltit olivat vain italiaksi ja siinä kiireessä ei ollut mahdollisuutta alkaa setvimään asiaa. Mutta nyt tiedetään.
En tiennytkään että olet reissannut siellä niin paljon ja tiedät siis hyvin tunteen, mikä on asettunut sydämiimme 🙂 Meillä on vielä suurin osa kokematta ja näkemättä, saa nähdä tuleeko lähdettyä eteläosiin vielä joskus. Mutta se on varmaa, että järvialueille tullaan menemään vielä.
Aurinkoisia kesäpäiviä Marjo!
Tuuli - Lumo Lifestyle
Ihana matka ❤️ Olimme kaksi vuotta sitten Toscanassa ja Emilia Romagnassa. Vaikka matkailu ei ollut vielä palautunut entiselleen Toscanassa oli heinäkuussa joka paikassa todella paljon väkeä ja nyt ilmeisesti vielä enemmän.
Emilia Romagnassa oli paljon väljempää ja aivan yhtä kaunista. Ihania pikku kyliä, viinitiloja ja kauniita teitä. Auton vuokrauskin oli Bolognassa paljon edullisempaa kuin Firenzessä.
Maarit
Kyllä nyt oli todella ruuhkaista monin paikoin, ainakin meidän makuumme. Ehkä iän myötä on tullut krantummaksi tilalle ja rauhallisuudelle, ja myös toki se, että on jo nähnyt niin paljon kaikkea että riittää tunnelmasta nauttiminen. Mutta Pisa oli toki nähtävä ja se kannatti.
Kiitos Tuuli vinkistäsi, pidetään mielessä ja jutellaan enemmän jos/kun reissu tulee ajankohtaiseksi.
Terttu
Kiitos ihanasta Italian matkasta! Olemme lähdössä syyskuussa Bergamoon ja sinun vinkistä menemme Iseo-järvelle. Muut järvet on tullut katsottua aiemmilla matkoilla.
Oikein mukavaa kesän jatkoa! Terttu
Maarit
Voi kiitos itsellesi, kun kävin lukemassa ja jätit viestin! Niin kuva kuulla ja saada palautetta 🙂
Juuri yhtenä päivänä mieheni sanoi, että hänen mielestään Iseo oli matkan kohokohta ja sinne hän haluaa uudelleen 🙂 Itse Iseon kaupunki aivan eteläosassa jäi meiltä näkemättä ajanpuutteen vuoksi, mutta kuvien perusteella se on todella kaunis.
Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle,
Maarit
[email protected]
Kiitos vinkeistä, mainitsemasi pikkupaikkakunnat Lovere ja Tellaro ovat meille jo 16 vuotta Italiassa asuneille uutta. Mutta täältä löytää kiinnostavia paikkoja kun vain siirtyy hiukan sivuun tunnetuimmista. Juuri olimme Ligurianmeren rannalla Rapallossa, jonka olemme minta kertaa ohittaneet ajaessamme Portofinoon ja Santa Margaretaan, mutta helmi supermainostettujen kainalossa. Hauskaa oli lukea, että rakastuitte Italiaan. Teille kävi samoin kuin jo Goethelle 240 vuotta sitten. Itse asiassa seurasimme Goethen reittiä, sekin pitää sisällään nykyturisteille vähemmän tunnettuja kohteita, ja kirjoitimme kirjan Italiaa ristiin rastiin Goethen kannoilla. Se on kirjastoissa lainattavissa. Ja seuraavan kerran kun tulette, kannattaa pistäytyä Piemontessa ja Stresassa. Siitä kirjoitimme kirjassamme Proseccoa per favore!
Maarit
Hei onpa mahtavaa, että löytyi teillekin uutta! Itse laitoin kuvakansioon tuon Rapallon. Ja ehdottomasti kannatan suosikkikohteiden varjoon jääneitä pikkupaikkoja, lienee myös suomalainen luonne 🙂
Kiitos myös kirjavinkeistä, pitääpä metsästää, sillä Italia on jäänyt sydämeen.
Tuija
Olipa kiva piipahtaa Italiassa matkassanne! Terveiset aurinkoiselta rannalta! 😉 Tuija
Maarit
Kiitos ja terveiset tuuliselta rannalta!
Taidatte olla Kreikan mailla, arvaan 🙂 Jos, niin auringonpaistetta ja ihania ruokahetkiä!