Viherkasvit tuovat eloa, iloa ja värikkyyttä kotiin. Myös talviaikaan ne tarjoavat silmänilon lisäksi ripauksen kesän vihreää. Kukapa ei sitä kaipaisi. Koti näyttää alastomalta ja puolisisustetulta ilman kasveja tai kukkia. Mutta – allergiakodissa kaikki on toisin. Monet viherkasvit eivät sovi, olipa syy itiöt joita lentelee kasveista, siitepöly, kasvipöly tai maitiaisneste.
Meillä on kokeiltu monenlaisia ja ainoat. jotka ovat nyt läpäisseet seulan ovat isokokoinen köynnösparsa sekä peikonlehti. Parsa on olohuoneen nurkassa ja peikonlehti alakerrassa.
Olen kaivannut olohuoneeseen tuohon ikkunan eteen jotain vihreää jo pidemmän aikaa. Samoja kasveja en kuitenkaan kelpuuta, koska haluan vaihtelua ja uutta ilmettä. Myös se, että halusin kasvin lattialle, tarkoitti sitä että sen pitäisi olla varrellinen ja puumainen. Siinäpä pulma, jota olen yrittänyt ratkaista jo pidemmän aikaa. Mutta löytyihän siihen ratkaisu!
Tämä kaunislehtinen eukalyptyspuu. Se ei allergisoi eikä multa leviä kaatuessakaan. Sitä ei tarvitse kastella poissaollessamme. Hoidoksi riittää pölyhuiskalla pyyhkiminen tai hellävarainen imurointi.
Arvaisitko, että kyseessä on tekokasvi?
Löysin tämän tekokasvin Rustasta. Se oli erään loppukesän viikon kampanjassa ja hinta oli alle 30 e.
Monet kammoksuvat tekokukkia, mutta nythän on niiden kulta-aika, kun monia upeita myymälöitä ja tapahtumia koristetaan valtavilla tekokukkaröykkiöillä. Ja nykyajan kukkamateriaalit ovat aidon oloisia ja näköisiä.
Minusta se sopii paremmin kuin hyvin juuri tuohon paikkaan. Se näkyy suoraan, kun katsoo sisääntullessa vasemmalle. Ja se on tärkeä juttu, sillä olen alkanut katsoa kotia siitä näkökulmastakin, että joka suunnasta katsoessa pitäisi näkymän miellyttää silmää – tuo kohta näytti paljaalta. Monesti selviää ihan sillä että siirtää vaikka jotakin huonekalua hiukan paikasta toiseen tai laittaa lehtipinkan lattialle. Nyt tuli tämä eukalyptys korjaamaan sen tilanteen ja siinä on selvästi sen paikka.
Mukavaa viikonloppua!
Maarit
Tiina
Kiitos Maarit mukavasta blogista! Innolla aina odotan uutta päivitystä!
Maarit
Kiitos tosi paljon, niin kiva kuulla! Ja kiitos kannustuksesta, sillä olen käynyt vähän hitaalla tämän blogin kanssa. Mutta yritän aktivoitua jälleen.
Mukavaa syyskuun jatkoa sinulle!