Tänä vuonna kodin laittaminen jouluasuun on ollut yllättävän tahmeaa. Liekö Espanjan valosta tänne pimeyteen, minkä syvyyttä ei oikein koskaan tajua, tupsahtaminen vaikuttanut tänä vuonna näin paljon. Meille tulee tänä vuonna vain pieni porukka aikuisia, sillä muut ovat puolisoidensa perheiden parissa. Sekin on rauhoittanut osaltaan, että päätimme jättää kuusen laittamatta ja sen virkaa hoitaa olohuoneen pöydällä oleva perintösyreenin oksa. Kotia on siivottu ihan normi viikkosiivouksen verran. Sovimme yhdessä joulumenun äidin ja tyttäreni kanssa ja jokainen tuo pöytään tekemänsä ruoat. En ole siis joutunut ahertamaan yhtään ja varmaan tämän tietoisuus on ruokkinutkin sitä, että edeltävä viikko on mennyt vähän lorvien – olen tehnyt kaikkea muuta kuin sitä mitä pitäisi. Mutta sillekin oli tarve ja tapasin muutamia ystäviäni juuri joulun alla – nyt on hyvä joulumieli ja rauhallinen olo.
Kävin eilen hautausmaalla viemässä kynttilän isän haudalle.
Kaivelin kuvia edellisen joulun kattauksista – tämä on muuten hyvä tapa, koska tavarat ovat valmiina kaapeissa. Pelaan niillä ja keksin jotain uutta asetelmiin – ehkä.
Mietin myös viikolla minkä mekon laittaisin päälle jouluna. En koskaan koe ettei olisi mitään päälle laitettavaa, vähän asusteita ja koruja – tai hiuksia eri lailla laittamalla saa ihan uuden ilmeen.
En ole siis vieläkään päättänyt mekkoa, katson sitten kun olen siinä vaiheessa päivää 🙂
Kiitos kun jaksatte lukea blogiani, joka on jäänyt vähän instagramin jalkoihin, mutta olen taas aktivoitunut täällä. Ja olen valtavan iloinen, että teitä seuraajia on edelleen niin paljon <3
Lämminhenkistä joulua teille kaikille.
Maarit
Tyylimurun Tiina
Ihana mekkovalikoima sinulla! Mikä tahansa sopisi aaton asuksi. Ja koti on tunnelmallisen näköinen. Näin reissun päältä katsottuna ihan jouluhaikeus iskee. Eihän täällä tropiikissa joulu tunnu joululta. Mukavia välipäiviä!
Tuula
Ihanaa, että päivität tätä blogia. Itselläni ei ole instagram-tiliä, jotten viettäisi liikaa aikaa nenä ruudussa. Käyn muuten usein katsomassa blogistasi kivoja reseptejä.
Hyvää loppuvuotta!
t. Tuula
Maarit
Hei Tiina,
Kiva kun jätit kommentin ja onpa hassu sattuma, että olin juuri käynyt lukemassa nopsaan sinun blogiasi sieltä lomareissulta. Mulla ei nyt toimi tämä kommentteihin vastaaminen, joten yritän kirjoittaa tämän uutena kommenttina. Aina näissä on jotain.
Näistä mekoista laitoin päälleni ensimmäisen ja kappas vain, se olikin käynyt vähän tiukaksi, joten nyt saakin liikkua oikein urakalla.
Antoisaa reissua teille sinne lämpimään!
Maarit
Hei Tuula!
Kiitos paljon, ja ihanaa kun laitoit viestiä! Olen ollut vähän hidas päivittämään tätä blogia – ja siinä on käynyt niin kuin useimmille, että instagram vie niin paljon aikaa. Mutta tästä blogin kirjoittamisesta tykkään ja nyt olen aktivoitunut taas täälläkin. Ihanaa että reseptit kiinnostavat, nyt laitoin tänään taas uuden…
Hyvää alkavaa vuotta sinulle!
Maarit