Matkat

Italian roadtripin kohokohdat

12 Comments

  1. Maarit

    Hei, olipa kiva lukea matkakertomuksenne. Gardajärvellä Riva del Gardassa olemme olleet kerran jo vuosia sitten, kun lapsemme olivat esiteinejä. Gardajärven kauneus teki vaikutuksen jo silloin. Voin vain kuvitella, miten kauniita maisemia matkallanne on ollut. Tyttäremme oli tässä pari vuotta sitten Amalfin rannikolla ja kertoi sen olevan todella upea paikka. Italia kiinnostaa, jostain syystä olemme vältelleet auton vuokraamista ulkomailla, varmaankin juuri noista syistä, mitkä mainitsit. Matkailu on kuitenkin ihanaa! Kiitos kertomuksestanne. Pääsee matkalle kotisohvalta. Yst.terv. toinen Maarit Jyväskylästä

    1. Maarit

      Hei kaima 🙂 Ja kiitos paljon kommentistasi. Tuo Amalfi on meidänkin mielestä hienoa seutua ja siellä on viehättäviä pieniä merenrantakaupunkeja. Olen aivan häkeltynyt siitä kauneudesta mitä matkalla nähtiin ja on niin kiva kuulla, kun mieheni kertoi puhelimessa kaverilleen samoin sanoin, että oli yksi parhaimmista matkoistamme 🙂
      Meille ei ole sattunut koskaan mitään ongelmia auton kanssa varmaan juuri siksi, kun ollaan oltu niin tarkkoja vuokrausasioissa. Auto on niin kätevä tapa liikkua paikasta toiseen, että olemme päättäneet vaan ottaa riskin sen suhteen.
      Matkailu on todellakin elämän suola ja niin paljon antavaa, erityisesti Suomen pitkän talven aikana jos vain on mahdollisuus lähteä pois kylmän keskeltä.
      Lämpöisiä kesäpäiviä sinulle!

  2. Marjo

    Ihania kuvia Italiasta, joka on minun suosikki matkailumaani. Itse olen kolunnut Italian aikoinaan aika ristiin rastiin eli saappaan kärki ja korko ovat katsomatta samoin kuin Sardinia. En ole moneen vuoteen matkustanut Italiaan – viimeksi ollut Milanon kalustemessuilla mutta Italialla on aina paikka sydämessäni. Mi piace!

    ZTL on lyhenne italian sanoista ‘Zona a Traffico Limitato’, eli rajoitettu liikenteen alue. Tämä on italialaisten kaupunkien keskustassa oleva alue, jotka on rajoitettu liikenteeltä. Niitä ei ole kaikkialla Italiassa, mutta ne ovat melko yleisiä. Jos vierailet yhdessä suosituimmista kaupungeista, kuten esimerkiksi Firenzessä, Pisassa tai Roomassa, voit olettaa, että niistä löydät varmasti ZTL-alueen. Minusta on ihan fiksuja etteivät turistit rynnistä autoillaan näille keskuspaikoille ruuhkauttamaan liikennettä.

    Tyypillisesti joudut pulitamaan 80-300 euroa ajamisesta kielletylle ZTL-alueelle luvattomasti ja hinnat vaihtelevat riippuen kaupungista. Tästä voit lukea lisää ZTL-alueista.
    https://www.autoeurope.fi/ajaminen-italiassa-ztl-alueet/

    Italiassa on kaikki mitä onnistuneelta lomalta tarvitaan: lämpöä, vierainvaraisuutta, kulttuuria, historiaa, muotia, paljon upeaa arkkitehtuuria, hyvää ruokaan ja viinejä.

    Toivotaan ettei sakkoja tulee jälkikäteen kotiin.

    1. Maarit

      Moikka Marjo ja kiitos paljon täsmennyksestä! Olen samaa mieltä siitä, että on hyvä että rajoitetaan liikennettä ja rauhoitetaan asuinalueita. Se hämmensi, että kyltit olivat vain italiaksi ja siinä kiireessä ei ollut mahdollisuutta alkaa setvimään asiaa. Mutta nyt tiedetään.
      En tiennytkään että olet reissannut siellä niin paljon ja tiedät siis hyvin tunteen, mikä on asettunut sydämiimme 🙂 Meillä on vielä suurin osa kokematta ja näkemättä, saa nähdä tuleeko lähdettyä eteläosiin vielä joskus. Mutta se on varmaa, että järvialueille tullaan menemään vielä.
      Aurinkoisia kesäpäiviä Marjo!

  3. Tuuli - Lumo Lifestyle

    Ihana matka ❤️ Olimme kaksi vuotta sitten Toscanassa ja Emilia Romagnassa. Vaikka matkailu ei ollut vielä palautunut entiselleen Toscanassa oli heinäkuussa joka paikassa todella paljon väkeä ja nyt ilmeisesti vielä enemmän.

    Emilia Romagnassa oli paljon väljempää ja aivan yhtä kaunista. Ihania pikku kyliä, viinitiloja ja kauniita teitä. Auton vuokrauskin oli Bolognassa paljon edullisempaa kuin Firenzessä.

    1. Maarit

      Kyllä nyt oli todella ruuhkaista monin paikoin, ainakin meidän makuumme. Ehkä iän myötä on tullut krantummaksi tilalle ja rauhallisuudelle, ja myös toki se, että on jo nähnyt niin paljon kaikkea että riittää tunnelmasta nauttiminen. Mutta Pisa oli toki nähtävä ja se kannatti.
      Kiitos Tuuli vinkistäsi, pidetään mielessä ja jutellaan enemmän jos/kun reissu tulee ajankohtaiseksi.

  4. Terttu

    Kiitos ihanasta Italian matkasta! Olemme lähdössä syyskuussa Bergamoon ja sinun vinkistä menemme Iseo-järvelle. Muut järvet on tullut katsottua aiemmilla matkoilla.
    Oikein mukavaa kesän jatkoa! Terttu

    1. Maarit

      Voi kiitos itsellesi, kun kävin lukemassa ja jätit viestin! Niin kuva kuulla ja saada palautetta 🙂
      Juuri yhtenä päivänä mieheni sanoi, että hänen mielestään Iseo oli matkan kohokohta ja sinne hän haluaa uudelleen 🙂 Itse Iseon kaupunki aivan eteläosassa jäi meiltä näkemättä ajanpuutteen vuoksi, mutta kuvien perusteella se on todella kaunis.
      Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle,
      Maarit

  5. [email protected]

    Kiitos vinkeistä, mainitsemasi pikkupaikkakunnat Lovere ja Tellaro ovat meille jo 16 vuotta Italiassa asuneille uutta. Mutta täältä löytää kiinnostavia paikkoja kun vain siirtyy hiukan sivuun tunnetuimmista. Juuri olimme Ligurianmeren rannalla Rapallossa, jonka olemme minta kertaa ohittaneet ajaessamme Portofinoon ja Santa Margaretaan, mutta helmi supermainostettujen kainalossa. Hauskaa oli lukea, että rakastuitte Italiaan. Teille kävi samoin kuin jo Goethelle 240 vuotta sitten. Itse asiassa seurasimme Goethen reittiä, sekin pitää sisällään nykyturisteille vähemmän tunnettuja kohteita, ja kirjoitimme kirjan Italiaa ristiin rastiin Goethen kannoilla. Se on kirjastoissa lainattavissa. Ja seuraavan kerran kun tulette, kannattaa pistäytyä Piemontessa ja Stresassa. Siitä kirjoitimme kirjassamme Proseccoa per favore!

    1. Maarit

      Hei onpa mahtavaa, että löytyi teillekin uutta! Itse laitoin kuvakansioon tuon Rapallon. Ja ehdottomasti kannatan suosikkikohteiden varjoon jääneitä pikkupaikkoja, lienee myös suomalainen luonne 🙂
      Kiitos myös kirjavinkeistä, pitääpä metsästää, sillä Italia on jäänyt sydämeen.

  6. Tuija

    Olipa kiva piipahtaa Italiassa matkassanne! Terveiset aurinkoiselta rannalta! 😉 Tuija

    1. Maarit

      Kiitos ja terveiset tuuliselta rannalta!
      Taidatte olla Kreikan mailla, arvaan 🙂 Jos, niin auringonpaistetta ja ihania ruokahetkiä!

Leave a Reply