Mainos – sisältää testiin saatuja tuotteita
Pitkästä aikaa kauneusasiaa! Kesä- ja heinäkuu mennä humpsahti ettei huomannutkaan. Iho on ollut hyvässä kunnossa, ehkä ilman kosteudellakin on sormensa pelissä… Yksi näppylävaihe tuli Karpathoksen loman aikana poskille ja pelkäsin sen olevan ruusufinniä, mutta todennäköisesti se oli kuumuus-hiki-aurinko, koska häipyi heti kun tulin kotiin. Ja ruusufinni on pysynyt onneksi pois, vaikka olen ollut auringossakin, mutta suojana on aina ollut SPF50 kasvoilla.
Käytän sekaisin luonnonkosmetiikkaa muiden tuotteiden kanssa enkä ole siinä mielessä valinnut jompaa kumpaa kategoriaa. Sen sijaan olen ihonhoidossa mennyt selvästi yksinkertaisempaan suuntaan. Usein ja voin sanoa todella usein, käytän kasvoilla pelkästään öljyä (ja silmänympärysvoidetta, josta en luovu). Olen kiinnostunut myös kosmetiikan innovaatioista ja erityisesti luonnonkosmetiikan uusista tuulista.
Erittäin kiinnostaviksi koen monikäyttötuotteet, kaikki missä on öljyä mukana tavalla tai toisella sekä itse sekoitettavat, mutta tiettyyn pisteeseen asti nekin. Olen saanut lukijoilta useita pyyntöjä että kirjoittaisin kotimaisesta kosmetiikasta. Suomessa kehitetään ja valmistetaan erinomaisia ihontoitotuotteita, joten tehtävä oli helppo – tässä on tämän hetken parhaita kotimaisia uutuuksia. Halusin ottaa mukaan jotain uutta ja itsellekin merkityksellisiä tuotteita pelkkien voiteiden sijaan.
Luonnonkosmetiikan asiantuntija, akupunkturisti Katja Kokko on Yin Your Skin -sarjan luoja. Sarjaan kuuluu vain muutama ihonhoitotuote gua sha-itsehoitovälineiden eli kasvolastojen lisäksi. Kun haluaa hoitaa ihoaan minimalistisesti, tästä löytyy kaikki: Salva puhdistusaine, Sumu hoitosuihke, luonnon happoja sisältämä Ihme hoitoneste sekä Sileä kasvoöljy.
Innovatiivinen Hoitoneste Ihme on kuuriluontoisesti käytettävä hoitoneste, joka levitetään iholle heti puhdistuksen jälkeen. Sitä suositellaan käytettäväksi muutaman kerran viikossa tai kuurina.
Se sisältää hibiskukuksen kukkauutteen luontaisia happoja sekä maitohappoa. jotka tekevät ihosta lasimaisen kuulaan. Eli käytännössä hoitoneste kuorii ihoa, mutta maltillisesti ja vähitellen. Se myös poistaa epäpuhtauksia ja epätasaisuuksia, ja ihon väri kirkastuu. Tämä on hellävaraisempi kuin entsyymikuorinnat ja on sopinut rosacea-iholleni hyvin.
Miksi suosittelen? Tässä tuotteessa yhdistyy hoitonesteen lisäksi lempeä kuorinta – kaksi tuotetta samassa, lisäksi luonnonkosmetiikkaa. Kevyt kuorinta on avaintekijä heleään ja kirkkaaseen ihoon.
Sileä Kasvoöljy on yksi parhaista öljyistä, joita on ollut käytössäni. Perustelut: kun sarjan tekstissä sanotaan että se hoitaa sielua ja ihoa, se on totta! Sileä on unelman ohutta, vain luonnon omien öljyjen tasapainoinen koostumus (mm chian, viinirypäleen, puolukan, marokkolaisen kamomillan öljyä). Jokaisella öljyraaka-aineella on oma rooli rauhoittaen, kosteuttaen, tasapainottaen, kiinteyttäen. Öljyn ihastuttava tuoksu tulee Marokkolaisesta kamomillasta. Se myös vahvistaa ihon suojabarriääriä ja sopii kaikentyyppisille ihotyypeille.
Tämä sarja on eksklusiivinen ja saatavilla vain sarjan omassa verkkokaupassa sekä hoitoloista ja luontaistuotekaupoista.
Lumenen uusi Valo silmänympärysseerumi on kevyt ja erittäin kosteuttava. Seerumia voi käyttää sellaisenaan tai laittaa silmänympärysvoiteen alle. Itselle on riittänyt kesäaikaan tämä yksinään.
Se kirkastaa ihoa silmien ympärillä pohjoisen lakan antioksidanttien ja C-vitamiin avulla. Seerumissa on myös kolminkertainen hyaluronihappo, joka on mielestäni parhaita ihon täyteläistäjiä.
Tuote on vegaaninen.
Niin monesti tulee keskusteluissa esille, että poistaako silmänympärystuote silmäpussit ja muuta siihen liittyvää. Vastailen aina, että uskon itse vakaasti elämäntapojen vaikutukseen. Nukkuminen, valvominen, liika alkoholi, painoasiat – tässä vain muutamia, jotka näkyvät silmien ympärillä. Ei pelkkä kosmeettinen tuote pysty tekemään ihmeitä. Mutta, siihen uskon, että kun iho on hyvin ja etenkin säännöllisesti hoidettu, se auttaa paljon. Kun silmien ympärysihoa saa kosteutta, se pehmentää myös ryppyjä ja näin ne näkyvät vähemmän. Ja kun alueen iho on kosteutettu, se myös näyttää virkeämmältä. Tämä Valo-seerumi on superhyvä kosteuttaja ja heleyttäjä.
Kuten alussa mainitsinkin, pidän hyvänä ideana tuotteiden miksaamista eli tietyssä määrin itse räätälöintiä. Niitä on yritetty vuosien mittaan tuoda markkinoille, mutta suurta jalansijaa ne eivät ole saaneet. Lieko kuluttajien laiskuus, osaamattomuus vai saamattomuus syynä.
Mutta tämä Herukka naamiopulveri on helppokäyttöinen – ja monikäyttöinen. Jauheen voi sekoittaa omaan voiteeseensa tai vaikka kosteuttavan naamion joukkoon. Näin saa räätälöityä juuri itsellensä sopivan naamion.
Mitä tekee probioottinen naamio? Se vahvistaa kasvojen ihon immuunijärjestelmää eli huolehtii ihon pinnan mikrobijärjestelmästä. Kun se on kunnossa, iho pysyy paremmassa kunnossa. Tämän tehon takana ovat probiootit sekä metsähumusuute. Siitä puhutaan paljon, metsähumus sisältää ymmärtääkseni hyviä mikrobeja, jotka ovat myös iholle tärkeitä. Herukkanaamio on hyvä esimerkiksi mekaanisen puhdistuksen jälkeen rauhoittamaan ja tasapainottamaan ihoa.
Käyttö: 1 tl jauhetta sekoitetaan ensin 1 tl:aan kasvovettä. Sen jälkeen seos sekoitetaan haluamaansa voiteeseen tai naamioon.
Ekopharmaa myydään pääasiallisesti kauneushoitoloissa ja niiden myymälöissä sekä verkkokaupoissa.
Omega Puhdistusbalmi on balmiksi tiivistettyä öljyä – en nyt osaa paremmin sitä kuvailla. Se on erinomainen kasvojen puhdistusaine kuivalle, ikääntyneelle, herkälle ja atooppiselle iholle. Kun pidän öljyistä ihonhoidossa, on tämäkin ihastuttanut käytössä jo kuukausien ajan. Auringonkukka-, pellavansiemen- ja mustaherukanöljyä sisältävä balmi puhdistaa myös kevyen vedenkestävän meikin, mutta silmämeikin puhdistukseen eli vedenkestävän ripsarin poistoon olen käyttänyt erillistä tuotetta. Näin sitä käytetään: hiero pieni määrä balmia kerrallaan kasvoihin, pienet täpät eri puolille kasvoja. Sen jälkeen kostuta sormenpäät lämpimällä vedellä ja ala hieromaan sitä pyörittelevien liikkein kunnes muuttuu maitomaiseksi. On tärkeää, että balmi emulgoidaan ensin. Jos lisäät siihen reippaasti vettä kerralla, se ei tahdo liueta ja tulla maitomaiseksi. Lopuksi voit huuhdella kasvot kokonaan vedellä.
Ei lisättyjä hajusteita.
Nämä ovat siis tämän kauden suosikkejani kotimaisista huipputuotteista. Jos tulee mitä tahansa mieleen tai kysyttävää, laita ihmeessä viestiä.
Kivaa alkavaa viikkoa!
Maarit
Leave a Reply