Arki ja elämä

Tarina vahvasta naisesta & Naistenpäivän arvonta

74 Comments

  1. Sarianna

    Oma äitini on antanut parhaan esimerkin naisena olemisesta. Tykkää perinteisistä ns. naisten jutuista sisustamisesta, leipomisesta jne. mutta jos hän haluaa itse ostaa uuden auton tai kaataa moottorisahalla pihalta puut niin sitten hän tekee sen. ?
    [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Äitisi ei jää odottamaan, vaan toimii tarvittaessa itse.
      Siinä on mallia meille kaikille! Lämmin kiitos kommentistasi 🙂

  2. Tuula

    Omat vahvat naiseni ovat edesmenneet mummoni. Isän äiti oli karjalainen, joka aina kertoili elämästä lapsuutensa maisemissa ja siitä miten kipeää teki, kun joutui ensin luopumaan lapsuudenkodistaan (hänen isänsä oli ollut takaamassa velkaa, joka kaatuikin päälle ja koti pakkohuutokaupattiin). Ja toisen kerran kodin joutui jättämään sodan melskeissä. Hänessä oli sitkeyttä, rauhallisuutta, huumoria, ja toisinaan myös tarkkaa pisteliäisyyttä niitä asioita/ihmisiä kohtaan, joista hän ei niin pitänyt 😀

    Äidin äitini oli hämäläinen, huumorilla ja naurulla kyllästetty sitkeä nainen, jolla oli myös itku ja tunteet herkässä. Siellä tarjottiin AINA karkkia, pitivät aikuiset siitä tai eivät 😉

    Ihania upeita mummoja kumpikin <3

    tuulankoti at hotmail.fi

    1. Maarit / Sopusointuja

      Miten monista vaikeuksista isovanhempamme ovat joutuneet selviämään – kodin menettämisen täytyy olla lapselle kammottava kokemus, mikä horjuttaa perusturvallisuutta ja uskoa tulevaisuuteen. Silloin selvittiin niistäkin, ainakin jotenkuten, mikä lisäsi sitkeyttä ja kestävyyttä.
      Aina sitä pohtii sitäkin, miten itse osaisi olla sellainen mummi, josta jäisi lämpimät muistot 🙂
      Kiva kun jaoit tarinasi!

  3. Leena

    Ympärilläni on aina ollut voimakkaita naisia, mutta kuitenkin mummuni on ollut vaikuttavin esimerkki. Hän syntyi 1904 pienellä paikkakunnalla Etelä-Pohjanmaalla. Siihen aikaan käytiin koulua neljä luokkaa ja vain harvat ja valitut saivat käydä kaksi lisävuotta nk. jatkokoulua. Mummuni sai, vaikka oli tyttö ja rahaa oli vähän. Lisäksi hän kouluttautui karjakoksi ja toimi tarkastuskarjakkona kiertäen Etelä-Pohjanmaata. Siihen aikaan epätavallista ja vaati itsenäisyyttä ja rohkeutta. Yhdellä työreissulla tapasi tulevan miehensä, isoisäni, ja jäi sinne maatalon emännäksi.

    Mummoa on ikävä, vaikka hän kuoli jo kauan sitten.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Tuohon aikaan oli etuoikeus päästä kouluun ja miten hienoa, että ymmärrettiin sen merkitys. Näin ei aina ole, meillä ei ollut valitettavasti näin suvussamme. Ihailen rohkeita naisia, mitkä uskaltavat ottaa elämän omiin käsiinsä!

    2. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos sinullekin tarinastasi 🙂

  4. Sara

    Mummuni on sitkeä sissi ja hänen tarinansa koskettaa. Monesti mietin pärjäisikö itse samanlailla elämässä. Kiitos hienosta tarinasta. [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Nykyihmisten ei tarvitse olla enää samalla lailla sitkeitä, toisaalta onneksi ja toisaalta joskus olisi
      paikallaan löytyä enemmän tsemppiä. Kiitos sinulle kommentistasi 🙂

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kuten meillä monilla, vahvat mummot 🙂

  5. manna

    Täytyy myös sanoa että mummo. Sen sukupolven naisten oli pakko olla vahvoja erilailla kuin nykyisten.
    mannanpostiatluukkupistecom

    1. Maarit / Sopusointuja

      Se on juuri niin ja on niin kiinnostavaa lukea niitä entisaikojen koskettavia tarinoita.
      Kiitos kun jätit kommentin!

  6. Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja

    Ihana tarina ♥ Minäkin nostan esille oman mummoni, joka on jo yli 90 v ja joka on selvinnyt monista vaikeuksista, mm.syövästä, yksinhuoltajuudesta ja elänyt vaiherikkaan elämän ♥
    S.postini:[email protected]

    Hyvää Naistenpäivää Maarit ♥

    1. Maarit / Sopusointuja

      Voi meidän mummojamme, vahvoja ja selviytyjiä. Ihanaa, että sinulla on vielä mummosi elämässäsi <3
      Kiitos Maiccu! <3

  7. Jannna

    Äiti, joka on aina ahkerana ja auttavaisena minulle ja muille ihmisille ❤

    1. Maarit / Sopusointuja

      Äidin syli on suuri <3
      Kiitos kommentistasi 🙂

  8. Tiia Koivusalo

    Ennen oli naiset rautaa ja juuri miehellenikin totesin, että me olemme tavallaa se pullamössösukupolvi, koska emme ole kokeneet sotaa tai hätää. Lastemme tulevaisuudesta emme taas tiedä.

    Vaikka omilla isovanhemmilla ei ole ollut ns. taloudellista hätää, en voi olla kutsumatta sisseiksi ihmisiä, joista toinen meni 17-vuotiaana sotaan ja toinen toimi sotiemme lottana. Nämä ihmiset ovat myös kasvattaneet minut ja tehneet nöyräksi.

    Upea kertomus ja kunnianosoitus Maarit ja tämän päivän nainen, kun on hädissään, jos pyykinpesukone menee rikki näin kärjistettynä.

    En osallistu arvontaan. <3

    Ihanaa viikkistä. <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Tämä on yksi lempiaiheistani. Kuinka kasvattaa lapsia niin että he oppivat pärjäämään aikoinaan itse, omatoimisesti. Kaikki on niin helposti saatavilla nykyään ja asiat tehdään valmiiksi ikäänkuin suojellakseen lapsia. Heiltä ei vaadita tavallisia asioita, mitkä pitäisi oppia pienestä pitäen eikä se suinkaan lisää selviytymiskykyä saatikka nöyryyttä. Hieman yleistin, mutta näitä tapauksia näkee ihan liikaa, mikä harmittaa ja tuntuu pahalta.
      Kiitos ihana Tiia <3

  9. Erika

    Ihanaa lukea sinun mummostasi 🙂 Minullakin on vaikka mitä tarinoita omista isoäideistäni, jotka kummatkin ovat olleet ihan älyttömän vahvoja ja silti samalla meille lapsenlapsille tosi pehmeitä ja helliä. Ehkä tässä voisin kuitenkin kertoa lyhyesti isoisoäidistäni Ainosta, joka eli pitkän ja värikkään elämän ja joka kuoli kun minä olin 10-vuotias.

    Aino syntyi lounaissuomalaiseen rannikkokaupunkiin perheen ainoaksi tyttäreksi. Isä oli merimies ja äiti piikana jossain porvariperheessä, joten Aino vietti aika paljon aikaa yksin. Isä tuli muutaman kerran vuodessa kotiin ja toi aina maailmalta Ainolle pieniä matkamuistoja. Eräänä keväänä tulikin isän sijaan vain viesti, että isän laiva oli haaksirikkoutunut ja isä huuhtoutunut mereen. Ainon äiti ei kai siitä toennut vaan kuoli pian sen jälkeen ja Aino jäi ihan yksin.

    Aino tapasi ikäisensä pojan ja tuli raskaaksi jo 16-vuotiaana. Menivät naimisiin ja saivat 7 lasta, joista viisi kuoli jo pienenä erilaisiin tauteihin. En voi itse kuvitellakaan, miten rankkaa se on ollut, mutta niin vaan Ainon vanhassa albumissa on kuvat jokaisesta pikkulapsesta arkuissa vuorollaan 🙁
    Ainon miehen kuoltua hän alkoi reissata maailmaa. Kai se isän perintö veti mukanaan ja uteliaisuus. Mun mielestä hän oli tosi rohkea kun 30-luvulla reissasi yksin Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassakin.

    Itse muistan Aino-mummun sellaisena viisaana ja kauhean karismaattisena hahmona. Hänen kotonaan oli kaikkia jänniä tavaroita ja mielellään mummu kertoikin mulle mistä mikäkin oli tullut. Ainon muistan mulle sanoneen monta kertaa, että ”Luota itseesi, kaikki kyllä järjestyy”. Sitä ohjetta pidän kyllä tosi lähellä sydäntäni.

    Hyvää naistenpäivää!!

    3rikatms(at)Gmail.com

    1. Maarit / Sopusointuja

      Voi mitä tarinaa sinä kannat sydämessäsi <3
      Kuinka äiti voi kestää ja selvitä vauvojensa menetyksestä, suurimmasta surusta mitä ihminen voi koskaan kokea – se tuntuu niin kohtuuttomalta. Mutta siihen aikaan elämä oli rankkaa ja myös kuolema läsnä aivan eri tavalla kuin meidän elämässämme tänä päivänä.
      Ja miten huikean rohkea hän oli lähtiessään yksin maailmalle – moni ei uskalla tehdä sitä tänä päivänäkään. Hän oli paras esimerkki elämänohjeestaan <3
      Kiitos surullisesta, mutta niin voimmaannuttavasta tarinastasi!

  10. Marjo

    Kiitos Maarit tästä erittäin koskettavasta tarinasta ♥

    Minuun ovat vaikuttaneet molemmat isoäitini. Toisella isoäidilläni oli 9 lasta, maatila ja eläimiäkin hoidettava peltotöiden lisäksi. Isoisä lähetettiin sotaa, josta hän selvisi kyllä takaisin – isoisän veli jäi sinne. Isoäiti ei koskaan valittanut vaikka hänellä oli vaivoja vaikka kuinka paljon. Hän eli viimeiset kymmenen vuotta avannepussin kanssa ja aina kun tapasimme hän oli iloinen sekä äärimmäisen elämänmyönteinen nainen. Ennen kuolemaan isoäiti toivoi ettei hänen hautajaisissaan itkettäisiin vaan että ne olisivat iloinen tapahtuma.

    Toinen isoäitini puolestaan menetti sodan aikana kaksi pientä poikaansa. Toinen eli syntymänsä jälkeen pari päivää ja toinen pojista puolitoista vuotta ennen kuin kuoli keuhkokuumeeseen. Isoäidille jäi vielä kaksi tytärtä – äitini ja tätini. Isoäiti oli sitkeä pieni nainen, joka ei myöskään valittanut. Nousi kesämökillä aina ensimmäisenä ja meni nukkumaan viimeisenä. Hän alkoi matkustelemaan vanhemmalla iällä ja kiertämään maailmaa. Muistan vieläkin hänet kertomassa tarinoita reissuiltaan.

    Kolmas nainen, joka on vaikuttanut minuun on Anne Fried, itävaltalaissyntyinen, Suomessa pitkään vaikuttanut kirjailija, kirjallisuudentutkija, kriitikko, esseisti ja saattohoidon uranuurtaja. Hän asui samassa lähiössä missä minä lapsena. Katselin hänen valkoista nutturaansa aina bussissa ja hän hymyili minulle. Fried kirjoitti aina näiden bussimatkojen aikana muistikirjaansa. Fried oli juutalainen ja nähnyt elämänsä aikana monia maita sekä sotia. hän oli asunut Itävallassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa ennen muuttamistaan Suomeen 1969. Minusta on käsittämätöntä, että hän oli 66-vuotias tulleessaan Suomeen ja opetteli uuden kielenkin. Osan omasta elämänfilosofiastani pohjaan juuri Anne Friedin kirjoituksiin.

    Jätän arvonnan tällä kertaa väliin.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos Marjo!
      Sitkeitä suomalaisia naisia <3 Kun näitä postauksen tarinoita lukee, niin kukaan ei ole maininnut sitä että isoäitimme olisivat valittaneet. En muista itsekään koskaa kuulleeni, että mummoni olisi valittanut. Sinunkin isoäideilläsi olisi ollut syytä murtumiseen ja alistumiseen.
      Ei silti, ei juuri hehkutettukaan – tai kehuttukaan, siihen aikaan se ei kuulunut asiaan.
      Olen kuullut ja Anne Friedin nimi on tuttu, mutta piti silti käydä googlaamassa lisää hänestä – vaikuttava elämä! Ajattele, jos olisit päässyt keskustelemaan ja tutustumaan häneen 🙂

  11. Hippohiiri

    Koskettava tarina. <3 Kyllä minäkin nostan esiin mummoni, kasvatti yksin isäni ja viljeli maata pienellä maatilalla.

    [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Raskaan työn raatajia – meidän mummomme <3
      Kiitos sinulle, kun jätit kommentin 🙂

  12. Marja-Liisa

    Mummoni – ja muut sen ajan naiset – hoitivat kotirintamaa, kun miehet olivat sodassa. Toinen mummoni menetti miehensä ja jäi kaksi pienen pojan kanssa alle kaksikymppisenä. Kumpikaan heistä ei katkeroitunut, elämässä oli mentävä eteen päin. On yllättävää miettiä, miten paljon noista ajoista kannamme mukanamme tiedostamatta.
    Ihailen myös suuresti vakavasti sairastunutta ystävääni, joka ei ole jäänyt sairautensa vangiksi vaan tekee ja touhuaa paljon pyörätuolista käsin ja pahoista väsymyskausista huolimatta. Elämässä on iloa ja värejä, kun hänet kohtaa.
    [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Se on ollut sekä henkisesti että fyysisesti raskasta aikaa, ja kuten totesit, he eivät silti katkeroituneet. On tehnyt hyvää selvittää ja paneutua tähän oman mummoni selviytymistarinaan ja se on juuri kuten sanoit, kuinka paljon kannamme tosiaan menneisyyttä mukanamme.
      Moni tervekään ihminen ei pysty jakamaan niin paljon hyvää ympärilleen kuin ystäväsi <3
      Kiitos paljon tarinastasi!

  13. Outi Krimou/Outi's life

    Oma äitini on vahvin nainen, jonka olen koskaan tuntenut. Rintasyöpä ja pari aivoinfarktia ovat yrittäneet viedä hänet mennessään, mutta sitkeästi hän vaan aina nousee pystyyn ja hoitaa samalla meitä lapsia ja lapsenlapsia. Kyllä näin aikuisenakin on ihanaa viettää aikaa oman äidin kanssa!
    [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Ihanaa Outi että nostit äitisi esille <3 Ja kuinka monta kriittistä hetkeä teillä on ollut – olen niin iloinen että sinullakin on edelleen äitisi. Itsekin vietän paljon aikaa oman äitini kanssa; tänäänkin oltiin yhdessä shoppailemassa, kun hän lähtee keväällä tyttäreni ja siskoni sekä heidän lastensa kanssa Kreikkaan.
      Äidit <3

  14. Anonyymi

    Mummuni antoi mallin työtä tekevästä,mutta perhettä tärkeänä pitävästä naisesta. Hän sai elää pitkän,monipuolisen elämän,joka ei ollut mitenkään helppo. Silti hän säilytti positiivisuuden,enkä muista hänen koskaan valittaneen mistään. Hänellä oli yhtä paljon lapsia kuin minulla nyt ja hänellä oli aina aikaa lastenlapsillekin.
    -minttu47-
    [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Monesti mietin sitä, että voi kunpa omilla lastenlapsillamme olisi yhtä valoisa kuva meistä sitten aikoinaan. Sinunkin mummosi oli voimanainen, joka ei valittanut – ihailtavaa!
      Kiitos Minttu tarinastasi 🙂

  15. Anonyymi

    Ellu-mummu opetti paitsi positiivisia elämänviisauksia ja näytti, mitä on vahva usko, hän teki myös unohtumattomia karjalanpiirakoita.
    nelliina(@)yahoo.com

    1. Maarit / Sopusointuja

      Positiivinen mummo <3 Tiedätkö, että meidän mummon elämänviisaudet oli aina vähän sellaisia negatiivissävytteisiä ja sen kautta opettavaisia… Opettiko hän sinullekin karjalanpiirakoiden tekemisen? Tyttärentyttäreni, 6 v, esitti viikonloppuna toivomuksen, että leipoisimme niitä yhdessä 🙂
      Kiitos että jätit kommentin!

  16. Anonyymi

    Omista mummuistani en tiedä muuta kuin että ovat olleet hyvin perinteisessä roolissa pienen maatilan emäntinä molemmat. Äitinikin on jo kuollut mutta hän kannusti meitä lapsia opiskelemaan, sillä hän ei itse ollut siihen pystynyt nuorena. Niin ovat ajat muuttuneet, onneksi omilla tyttärilläni on vapaus valita! t. Johanna

    mutter at suomi24.fi

    1. Maarit / Sopusointuja

      Tänä päivänä on niin paljon enemmän mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, voidaan olla onnellisia että voimme tarjota sen vapauden lapsillemme.
      Kiitos Johanna kommentistasi – ja onnea vielä voitostasi!

  17. Anonyymi

    Rakas, jo edesmennyt Isoäitini.
    – Seijahannele

    [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos kommentistasi!

  18. Anonyymi

    Äitini, joka antoi minulle hyvät eväät elämään. kissankarva85(at)gmail.com

    1. Maarit / Sopusointuja

      Parhaat eväät, jotka kantavat <3
      Kiitos kommentistasi!

  19. Virpi P.

    Kiitos tarinastasi!
    Oma äitini oli suvun vahva nainen, kahden ison perheen yhteen kokoava voima. Ei mikään työn sankari, vaan myyntisihteerinä kaupungissa työskentelevä ristiriitainen nainen, joka osasi ajatella positiivisesti ja katsoa elämässä eteenpäin. Väkivaltaisen alkoholisti-isän terrorin alla elävästä perheestä kotoisin olevana hän oli elävä esimerkki Ben Furmanin ajatuksesta, että koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Sotalapsiajat Ruotsissa kahteen otteeseen antoivat hänelle toisen kielen ja toisen perheen, ja tästä ajasta olen kuullut pelkkää hyvää. Myöhemmin kahden ensimmäisen lapsen menetys synnytykseen -sairaalassa- olivat karmeita kokemuksia kaksikymppiselle. Onneksi syntyi vielä kolme elävääkin tytärtä ja elämä soljui mukavasti eteenpäin taloudellisen hyvinvoinnin noustessa koko maassa.
    Äitini oli kiinnostunut kaikenlaisesta taiteesta ja opetti meidät tyttäret rakastamaan kirjallisuutta, kuvataidetta, musiikkia ja tanssia. Historia ja sukututkimus olivat myös hänen intohimojaan maalaamisen ja koruntekemisen lisäksi.
    Viikko sitten äitini kuoli 86- vuotiaana.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Lämmin kiitos Virpi sinulle tästä koskettavasta tarinastasi!
      Miten huikea nainen äitisi on ollutkaan – selviytyjä ja rohkea ihminen. Hän on myös jättänyt teille korvaamattoman arvokkaan perinnön taiteiden rakastajina – on kyllä ihailtavaa.

      Osanottoni suruusi <3

  20. Anonyymi

    Molemmat mummoni ♥️ Molemmilla erillaiset tarinat rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta,kunnioitan molempia äärettömästi koska ovat monien menetyksien ja vastoinkäymisten jälkeenkin kasvattaneet lapsensa rakkaudella. Niina/[email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Ja näillä mummoilla on niin kauniisti ajatteleva lapsenlapsi <3
      Kiitos sinulle Niina osallistumisesta ja tarinasi jakamisesta!

  21. Salli M

    Äitini on ollut elämäni kantava voima lapsuudessa ja nuoruudessa. Häneltä on tullut hyvät elämänohjeet minulle.nyt jo hän on edesmennyt. [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Niin monet ovat nostaneet esille elämänohjeet – niidenkin merkitys on saanut taas ihan uuden elämän, kun luen näitä tarinoitanne; niin monille ne ovat jääneet elämään.
      Kiitos sinulle tästä viestistä!

  22. Kristiina / Kauniimpaa kuin koskaan

    Ihailen suuresti tyttäreni vahvuutta.Opin häneltä koko ajan ja pystyn katsomaan elämääni avarakatseisesti. Hän on nuori nainen jota ihailen❤Mukana kivassa arvonnassa [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Niin hienoa kuulla tällainenkin tarina, kiitos Kristiina <3
      Minusta on ihana kuulla ja lukea tarinoita järkevistä ja vahvoista nuorista, kun niin paljon nykyään on esillä päinvastaisia tapauksia. Terveisiä ihanalle tyttärellesi, josta sanoit niin kauniisti!

  23. Anonyymi

    Oma äitini oli suuren perheen, 9 henkeä leppoisa ja lapsirakas, häneltä opin kyvyt rakastaa ja hoitaa lapsia, leipomisen ja ruuanlaittotaidot. Äiti sanoi minulle joskus perjantaisin, että jääpä kanssani leipomaan, teimme suuret satsit pullaa, rieskaa ja karjalanpiirakoita. Oli hyvä olla kotona ja auttaa, leikkiä sai todella paljon ja hoivasin useita nukkeja joita kuljetin maitokärryissä pikkuveljeni kanssa, vielä 13 vuotiaana leikin täyttäpäätä. Nyt kiitän rakasta äitiäni kun antoi minulle niin paljon.
    aiholapp at lailanet.fi

    1. Maarit / Sopusointuja

      Lapsuutesi kuulostaa kadehdittavan kotoisalta ja turvalliselta ja sinulle on jäänyt lämpimät muistot perjantain leipomishetkistäkin äitisi kanssa 🙂 Erityisen ihanalta kuulostaa sanomasi 'oli hyvä olla kotona', voi kun kaikki voisivat kokea kotonasa saman lämmön, mikä siitä huokuu.
      Nykypäivän 13-vuotiailla ei ole enää nuket leikeissä mukana – voi kunpa lapset osaisivat (tai kehtaisivat) leikkiä vähän pidempään!
      Kiitos paljon ihanasta tarinastasi!

  24. [email protected]

    Oma äitini on ollut meidän perheen kantava voima aina. Lämmin, rakastava vaativakin, huumorintajuinen, rohakaiseva, työteliäs, vahva nainen. Nyt kun äiti on jo (iki)vanha ja dementoitunut, käyn häntä hoitamassa ja auttamassa voimieni mukaan. Se tuntuu välillä rankalle, liiankin rankalle joskus. Mutta ne asiat mitkä auttaa jaksamaan tätä rumbaa ovat niitä mitä itse olen äidiltä saanut, niitä hyviä asioita. Jotain niistä olen perinyt luonteeseeni äidiltäni ja olen nyt hänelle se samanlainen tytär kuin hän minulle oli äiti.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Niin kauniisti kuvailet äitiäsi <3 Ymmärrän niin hyvin hoitamisen rankkuuden, sekä fyysisen että henkisen. Itselläni on vähän samantapainen tilanne isäni kanssa, ei tosin vielä hirveän pahana, mutta huoli on läsnä päivittäin. Viestitän sinullekin sen saman, mistä yritän itse pitää kiinni: huolehdi omasta jaksamisestasi, että jaksat auttaa.
      Kiitos sinulle, että jaoit tämän kanssamme!

  25. Anne

    Rakastan tarinoita historiasta ja menneestä elämästä.Meidän elämässä elää äidinäiti mamma vahvasti muistoissa ja lausahduksissa.Mamma oli syntynynyt Lappeessa ja mamman isä oli kirvesmies joka rakensi venäläisille hirsitaloja.Mamma oli ylpeä isästään minkä mukana perhe oli Argankelissa asti kun perheenpää oli siellä arvostettu rakennusmies.Ajat muuttuivat levottomiksi ennen 1917 minkä vuoksi perhe palasi Viipuriin ja sieltä Kotkaan.Mamma oli kerjuureissulla kartanonmailla kun hänen vanhemmat ja neljä pikkuveljeä olivat olleet veneellä kotkan edustalla Katariinansalmen kohdalla .Vene oli kaatunut kovassa tuulessa ja mamman pikkuveljet kaikki neljä hukkuivat.Mamma menetti silloin myös omat vanhempansa jotka erosivat ja hänen äitinsä muutti Helsinkiin ja isä meni uusiin naimisiin.Mamma jäi tyhjänpäälle josta hän alkoi rakentamaan omaa elämää. Mamma tapasi papan joka oli myös menettänyt omat vanhempansa .He kasvattivat papan pikkusisaren aikuiseksi.Mamma elätti itsensä ja perheensä kioskin pitämisellä .Meidän lastenlasten silmissä hän oli välillä pelottava koska hän oli niin vahva nainen ja määrätietoinen .Vanhemmiten mammasta tuli lempeä ja meidän muistoissa nousee aina hymy huulille hänen lausahduksista. Jepparis sentään ! [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Sinunkin historiassasi on järkyttävä tragedia – kuinka lapsi voikaan selvitä sellaisesta, ja vielä vanhempien erokin. Nämä ovat varmasti niitä asioita, mitkä kokemuksina muokkaavat persoonaa ja tekevät ihmisestä vahvan, mikä näkyy varmasti paikoitellen kovuutenakin. Vaikka tämä on surullista luettavaa, teillä on kuitenkin suvussa koskettava tarina kerrottavana.
      Kiitos kun jaoit tämän meille!

  26. Johanna

    Oma äiti, aina auttaa tarvittaessa, ihana ja sydämellinen ihminen ❤️
    [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Ihana kuulla <3
      Kiitos kommentistasi!

  27. Anonyymi

    Upeita naisia on elämässäni ollut monia. Ehkä eniten kuitenkin kohdistin varsinaista ihailua edellisen poikaystäväni isoäitiini. Isoäiti oli alunperin adoptoinut poikaystäväni äidin, tosin ei nykyaikaisella tavalla, vaan elokuvamaisesti oli löytänyt pienen vauvan portailtaan. Biologisia lapsia kyseinen isoäiti ei koskaan hankkinut.
    Kyseinen isoäiti ei antanut koskaan iän estää menoa, silloin kun terveys vain ei harannut vastaan. Hän oli aina ensin maistamassa uusia ruokatrendejä ja haki vielä 60-vuotiaana yliopistoonkin. Uskomaton nainen, josta tarinaa riittäisi vaikka kuinka…
    _ Vimmis,
    [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Voi, hylätty vauva portailla – tulee ihan kylmät väreet kun ajattelee asiaa tarkemmin. Kuka on voinut tehdä niin, minkä takia ja miltä hänestä on tuntunut jättäessään pienokaisen sinne. Mutta vauva on sittenkin saanut ihanan äidin, poikaystäväsi isoäidin. Upea isoäiti – ihailen aina ihmisiä, jotka innokkaasti menevät eteenpäin, iästä huolimatta. Siinä on mallia monille!
      Kiitos tästä tarinasta!

  28. Tuuli - Lumo Lifestyle

    Isotätini Martta ja hänen siskonsa Irja olivat Inkerin evakkoja sota-aikana. Irja joutui nuorena tyttönä vuosikymmeniksi Siperiaan karkotetuksi, hänen äitinsä kuoli matkalla junassa. Irja ei vuosiin uskaltanut kertoa kenellekään olevansa Inkeristä ja muutti nimensäkin Irinaksi.

    Martta pääsi pakenemaan etelän suuntaan, mutta joutui työleirille Ukrainassa syntyperänsä takia. Lopulta hän pääsi Saksan kautta Suomeen ja teki työuransa sihteerinä ja tulkkina.

    Ukkini, joka oli tullut jo ennene sotia Inkeristä Helsinkiin opiskelemaan alkoi Martta-siskonsa kanssa 70-luvulla selvittämään Irja-siskon kohtaloa. Ukkini oli lähtenyt Suomeen ennen ison sisaruskatraan nuorimmaisen syntyä, joten he tapasivat Moskovassa ensi kertaa 70-luvulla. Lopulta Inkerin suomalaisten saatua muttoluvan Irja ja hänen aikuinen poikansa perheineen pääsivät muuttamaan Suomeen 80-luvulla.

    Kumpikaan siskoksista ei valittanut, vaan he olivat muita auttavia, vaatimattomia, valoisia luonteita.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Niin riipaisevia kohtaloita! Ajattele missä pelossa ja epävarmuudessa he ovat joutuneet viettämään nuoruutensa, mutta silti niin onnellinen loppu, kun sisar ja hänen perheensä löytyi – ei varmastikaan ollut itsestään selvää.
      Tuntuu että nykyajan ihmiset, joilla on periaatteessa kaikki hyvin, valittavat pienimmistäkin vastoinkäymisistä.
      Tässä olisi tarinaa kirjaksi asti 🙂
      Kiitos kun jaoit tämän tarinan!

  29. Tuija

    Näin matkan päästä tarkasteltuna itsekin äitiyden kokeneena en voi kuin ihmetellä, miten isoäitini aikoinaan ovat voineet selvitä kaikista koettelemuksistaan. Kummallakin isoäidilläni oli kohtalona haudata useampi pienokainen. Mummuni liian varhainen kuolema viisikymppisenä oli kenties osittain seurausta suurista suruista. Mammani menetti puolet lapsistaan, mikä aina välillä saa kyyneleet silmiini sitä tuskaa ajatellessani. Hänen maailmassaan ei tosin ollut paljon aikaa ehtiä murehtimaan tai suremaan. Oli pakko jatkaa eteenpäin, vaikka kuinka sisimpään sattui. Kaikesta tuosta huolimatta muistan hänet positiivisena ja tarmokkaana maalaistalon emäntänä, jolla oli aina aikaa minulle ja jutuilleni koulusta tullessani. Vietin koulun jälkeen aikaa hänen seurassaan, koska siihen aikaan se oli tapana. Ei ollut kerhoja tai muuta aktiviteettia. Oli serkkupojat ja kylän pojat, joiden kanssa opin ampumaan ritsalla, juoksemaan Pum,pum -sodassa lennähtelevien käpyjen keskellä ja saavuttamaan arvostusta taitavana pelaajana. Neitoikään varttuessani mammaltani kuulin usein sanonnan: *Kaunista pukee kaikki.*, kysyessäni hänen mielipidettään milloin mistäkin asukokonaisuudesta, joita loihdin tuunaamalla vanhasta uutta. Hänen kannustuksensa ja vahva usko pärjäämiseeni ovat olleet varmaankin yksi tekijä, joka on saanut minut kulkemaan kohti unelmiani. Mielessäni kulkee hitunen Fanny -mamman Hailuodon -rantahiekkaa, joka selittänee rakkauteni Samoksen rannoilla kuljeskeluun. Muistan häntä hirvittäneen kyydissäni saatuani ajokortin ja erityisen hurjaa oli, kun lähdin Interrail -matkalle kohti Eurooppaa. Uskon hänen kuitenkin olleen tyytyväinen rohkeuteeni ja tarmokkuuteeni.
    Tämä sinun postauksesi sai isoja ajatusviroja risteilemään. Kiitos tuuppauksesta Maarit! Sunnuntaiterveisin Tuija

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos Tuija ja kiva kuulla, että vaivuit muisteluihin jutun myötä <3
      Niin moni täällä on kertonut samaa miten isoäidit ovat menettäneet lapsia, se on niin raastavaa luettavaa. Ei pysty koskaan kuvittelemaan, miten he ovat voineet selvitä niistä menetyksistä. Itse oli sydän syrjällään, kun lapsi oli kuumeessa.
      Hän oli myös vallan positiivinen kehuissaan. Muistan, että meillä ei kovin usein kehuttu, enemmänkin vähättely lipsahti suusta. Tai ei se ehkä ollut vähättelyä, vaan totuuksien laukomista 🙂
      Toivottavasti pääset tulevana kesänäkin tuntemaan Samoksen hiekan varpaittesi välissä <3

    2. Tuija

      Harvinaista herkkua olivat kehut ja kannustukset, mutta varmaankin siitä syystä ovat olleet erityisen merkittäviä elämäni rakennuspalikoita. Kyllä, Samos kutsuu! Terveisin Tuija

  30. Unknown

    Oma rakas mammani on ihanan hyvätahtoinen ja rohkea nainen. Hän jaksaa aina kuunnella ja tukea sekä löytää asioista positiivisia puolia. Hänen elämänasennetta ihailen 🙂

    [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Nuo ovat ominaisuuksia, mitä toivoisi jokaiselta löytyvän – ihanaa kun on tuollainen mamma, ja että osaat arvostaa häntä 🙂
      Kiitos hyväntahtoisen mamman tarinasta!

  31. klaara

    Oma äitini ja edesmennyt isoäitini ovat molemmat vaikuttaneet elämääni ja arvoihini. Äitini on jo 93 v mutta on hyvin pirteä ja osallistuva nainen eikä evakkoon lähtö kesken koulun käynnin ole hänen elämässään näkynyt ikinä katkeruutena tmv. Elämäntapaani ovat vaikuttaneet myös monet vahvat naiset kuten esim Tarja Halonen ja Minna Canth.
    Osallistun ihanaan arvontaan. [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      On suuri onni omistaa näinkin iäkäs äiti, joka on vielä pirteässä kunnossa <3 Hänelläkin on riipaiseva ja raskas evakkoelämäkokemus, mutta silti hän on vain suunnannut katseensa eteenpäin. Niin ihailtavaa ja kunnioitettavaa.
      Kiitos sinulle tarinastasi!

  32. Henna73

    Isoäitini ehdottomasti haastavilla valinnoillaan on vaikuttanut elämääni. Hän ei ole koskaan mennyt sieltä, missä aita on matalin

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    1. Maarit / Sopusointuja

      Siinä olisi hyvä oppi meille kaikille – kasvattaa luonnetta ja pärjäämistä.
      Hyvää viikonloppua Henna ja kiitos kommentistasi!

  33. Anonyymi

    Äitini on tehnyt työtä jo 14 vuotiaasta saakka, rahoittanut itse vaattensa yms. koulunkäynnin lomassa tehnyt töitä kauppa-apulaisena sekä keittäjänä nuorille ja lapsille vaikka oli itsenkin vasta teini-ikäinen. Työt senkun muuttuvat raskaimmiksi mitä vanhemmaksi hän tuli ja pitkät työpäivät keittiöllä ja sen jälkeen vielä kotona kaikki muut työt kun me lapset olimme pieniä, iltatyönä hän meni vielä siivoamaan suuria elintarviketehtaan halleja.
    [email protected]

    1. Maarit / Sopusointuja

      Voi miten yritteliäs äitisi on ollut ja hankkinut kovalla työllä toimeentulonsa. Silloin ei lapsilla ollut mahdollista viettää lapsuusvuosia leikkien ja kouluun keskittyen. Se kuulostaa niin rankalta, kun kaikki on nykyään niin paljon helpompaa. Tulee kyllä mieleeni että monille lapsille tekisi hyvää oppia edes kodinhoitoon liittyviä askareita, mutta heidät säästetään niiltä huonoin seurauksin.
      Kiitos Henna sinulle!

  34. Anonyymi

    Kyllä se on ollut oma äitini. ❤
    Minna.maria.kosonen(at)gmail.com

    1. Maarit / Sopusointuja

      <3

  35. Anonyymi

    Oma rakas äiti,joka on nyt myös tärkeä isoäiti omille lapsilleni. Hän on ollut aina mukana ilossa ja surussa sekä opettanut paljon elämästä ja elämää varten.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kuulostaa niin ihanalta, että kunnioitat äitiäisi yli kaiken.
      Voi kunpa itsekin osaisi olla yhtä hyvä mummi!
      Kiitos Hiisukas!

Leave a Reply to Maarit / Sopusointuja Cancel