Sisustus ja koti

Näin jaat peikonlehden

18 Comments

  1. Marja T

    Mä ostin mun peikonlehden viime vuoden elokuussa. Se on kasvanut todella paljon. Kuten sanoit peikonlehti kasvaa lähes silmissä. En ole sitä vielä jakanut mutta sekin tulee varmasti eteen jossain vaiheessa. Oletko pyyhkinyt peikonlehden lehtiä jollain? Luin jostakin että banaaninkuorella pyyhkimällä lehtiin saa luonnollisen kiillon. En ole kokeillut. Mukavaa alkanutta lokakuuta sulle Maarit.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Moikka Marja,
      Onpa jännä tuo banaaninlehti, en ole kuullutkaan asiasta, mutta sehän on luomukiiltoa 🙂 Olen itse pyyhkinyt varovasti vain kostealla liinalla.
      Kiitos, samoin sinulle!

  2. Anonyymi

    Minulla tuo hehkutettu banaaninlehdellä kiillottaminen johti lehtien homehtumiseen – en siis suosittelisi.
    – Kasvi suihkuun, siitä puhdas kiilto

    1. Maarit / Sopusointuja

      Ajatella etten ollut kuullutkaan siitä, mutta hyvä että jaoit tämänkin kokemuksen. Suihkutus on vanha hyvä keino!

  3. Outi Krimou/Outi's life

    Minä olen onnellinen jo siitä, että saan jonkin kasvin pysymään henkissä. Peikonlehdestä olen jo vuoden haaveillut. Nyt olen kaksi viherkasvia onnistunut pitämään hengissä pari kuukautta, joten ehkä vielä joku päivä saan oman peikonlehden <3
    Ihanaa lokakuun alkua sinulle Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      No sehän on jo lähes uroteko, että ovat olleet hengissä noinkin kauan 🙂 Toivotaan niille pitkää elämää. Olen lukenut, että liika kastelu tappaa kasvin varmemmin kuin liika kuivuus. Toki on kasveja, mitkä eivät kestä yhtään kuivumista eivätkä tokene sen jälkeen.
      Kivaa viikonloppua Outi <3

  4. Anonyymi

    Floristi suositteli mäntysuopavedellä lehtien pyyhintää ja upea tuli��
    Jaettu on jo kymmenisen kertaa, ilmajuuret leikkaan pois eikä 6-vuotias kasvi ole moineskaan 😀

    Olisiko mahdollista että tekisit postauksen eläkkeelle normaalia nuorempana siirtymisestäsi? Kiinnostaa kuinka mahdollistit sen, ja syyt. 🙂

    1. Maarit / Sopusointuja

      Mäntysuopaliuos toimii mielestäni myös tuholaisten torjujana; olen ainakin itse suihkutellut sitä kirvoille hyvällä menestyksellä. Mutta kiinnostavaa tuo kasvin hoitaminen myös.

      Olen pyrkinyt pitämään tietyt asiat elämästäni omina, niin etten kirjoita niistä. Siksi en ole tästäkään kirjoittanut sen enempää. Sen verran voin toki kertoa, että olen ollut puolitoista vuotta jo virallisesti eläkkeellä, joten en jäänyt kovinkaan aikaisin pois työelämästä. Olimme suunnitelleet asiaa jo vuosikausia mieheni kanssa myös taloudellisesti. Iäkkäät vanhempani tarvitsevat aikaani ja myös lapsenlapset. Halusin toki enemmän aikaa myös itselleni 🙂

    2. Heidi

      Vien peikonlehden ensin suihkuun ja sen jälkeen sumutan veteen sekoitetulla mäntysuopaliuoksella sen. Kiiltävää tulee. Kastelen myös multaa sillointällöin liuoksella. Jos multaan tai lehdille on jostain päässyt jotain örkkejä niin tuo liuos hoitaa senkin vaivan.

      1. Maarit

        Hei Heidi, kiitos vinkistä! Olen käyttänyt mäntysuopaliuosta pihan kasvien tuholaistorjuntaan, mutten ole hoksannut tätä. En tiennyt myöskään, että se antaa kiiltoa. Iso peikonlehti on alkanut kellastuttaa lehtiä ja on jotenkin nuutuneen oloinen, ehkä se kaipaa virkistävää suihkuakin 😊

  5. Unknown

    Nyt menee näköjään banaaninkuoret ja -lehdet sekaisin?.
    Kiinnitin huomiota ilmajiurien leikkaukseen. Kuinka se tehdään, ja milloin?

  6. Maarit / Sopusointuja

    Joo niinpä meni sekaisin ? En ole leikannut itse ilmajuuria muutoin kun jos ovat vaurioituneet ja silloin vain saksin sen lyhyemmäksi. Olen myös lukenut joskus että niitä ei saisi leikata ollenkaan… Sen enempää en tiedä ?

  7. Elina

    Hei Marja,

    sanoit lannoittavasi joka kastelukerralla. Minkälaista lannoitetta käytät? Kaupoissa on pilvin pimein erilaisia ja menee sormi suuhun… Varmaankin aika laimeaa seosta pitää laittaa, jos joka kastelukerralla laittaa?

    1. Maarit / Sopusointuja

      Moikka, mulla on ihan peruslannoite viherkasveille, vaaleanpunaista.. Olikohan Biolanin… Olen tyhjentänyt sen lopun lasipurkkiin, joten merkki on nyt vähän epävarma… Laitan 2 litran kannuun noin 1 rkl.

  8. Minna

    Kiitos vinkeistä! En ole vielä uskaltanut leikata peikonlehdestäni osaa juurtumaan. Jos leikkaan siitä nivelen alpuolelta sellaisen osan, jossa on uusi lehtiaihio, niin mitä sille vanhaan kasviin jäävälle leikkauskohdalle tapahtuu? Tuleeko siitä enää uusia lehtiä ollenkaan?

    1. Maarit

      Hei Minna, leikkauskohta jää tyngäksi, mutten ole huomannut että kasvu mutenkään tyrehtyisi. Siihen voi tulla uusia lehtiä kuten muuallekin, mutta yleensä ainakin itselle on tullut pikkuhiljaa lehti kerrallaan johonkin varren osaan. Itse leikkaan aina sellaisen pärkän, että mukana on myös vanhoja lehtiä tasaisesti niin uusi näyttää heti alusta kivalta.

  9. Veli

    Mietin että onnistusikohan peikonlehden lisääminen pelkästsä ilmajuuresta? Lehdethän kasvi kasvattaisi ns itsestään tämän jälkeen ja alkuperäinen kasvi ei kärsi sitten ollenkaan tästä

    1. Maarit

      Hyvä kysymys. Olen yrittänyt juurruttaa pelkän lehden jossa on lehtivarsi mukana, mutta ainakaan itsellä se ei onnistunut. Tuota voisi kyllä kokeilla!

Leave a Reply to Heidi Cancel