Kävin jokavuotisella shoppailukierroksella Porissa ja samalla kiertelin Puuvilla-korttelin pihoilla ja kujilla. Hienosti on paikka entisöity, mutta kaipasin silti vähän enemmän elämää sinne kauniiseen punatiiliseen ympäristöön. Nyt se tuntui jotenkin liian steriililtä.
Olen tehnyt jo monena vuonna Porissa myös harvinaisen hyviä löytöjä ale-aikaan. Kaupunki on pieni, joten siellä kaikki on kätevästi muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Tässäpä löytöni!
Valkomustaraitainen pitkä mekko on ohutta mutta todella joustavaa ja napakkaa trikoota. Tällaista monikäyttömekkoa olen kaivannut talven etelänmatkoillekin. Joudun tosin lyhentämään sitä ainakin 30 cm, että se on itselleni sopivasti nilkat paljaaksi jättävä ;o)
Löysin Sokokselta kaksi ihanaa nahkalaukkua. Olen kaivannut isompaa kassityyppistä käsilaukkua, mihin mahtuisi myös läppäri ja kamera. Mietin pitkään kumman niistä otan, mutta molempien alennus oli lähes 50 %, niin päätin ottaa ne molemmat. Nyt on kassia moneksi vuodeksi! Musta Tosca Blu sopii kaikkien kanssa, ja munakoison värinen on kaunis väri syksyä ajatellen.
Löysin tämän ihanan ilmavankevyen puuvillapaidan blogikirppikseltä. Se onkin ollut kovassa käytössä sekä farkkujen että sortsien kanssa. Vaikka siinä on talonpoikaiskaulus, siihen saa avaruutta pitämällä toppia alla ja nappeja auki alas asti. Kesän ehdoton käyttöpaita.
Porin venetsialaistyylinen kaupungintalo ja kaunis puistikko.
Piipahdin napsimassa muutamia kuvia myös ystäväni Sisustus Deconella -liikkeestä, ja taisin ostaakin pari juttua sieltä; enemmän niistä sitten kun olen päässyt kotiin taas pyörittelemään sisustusta.
Tulipa otettua taas aika paljon kuvia, mutta kun tuo kuvaaminen on niin ihanaa.
Oletteko te tehneet tänä vuonna ale-löytöjä?
Nyt kipaisen rapsakkaan tuuleen pihahommien pariin – ei tule kuuma!
-Maarit
Anonyymi
Ennen kyllä osattiin rakentaa kauniita rakennuksia,jotka kestävät aikaa. Mitähän nykyisistä rakennuksista esim. 100 vuoden kuluttua on jäljellä? Olet tehnyt hyviä ale-löytöjä! Oikein hyvää ja aurinkoista alkavaa viikkoa. /t. Helena
Maarit / Sopusointuja
Ja jotenkin olen hurahtanut kuvaamaan myös kauniita kirkkorakennuksia ja -pihoja. Olen itsekin niin tyytyväinen noihin löytöihin. Aurinkoista viikkoa sinulle Helena!