Tämä haaste on kiertänyt blogeissa jo pitkään, ja olen julkaissut jutun muutama vuosi sitten. Blogiin on tullut uusia lukijoita, joten tuntui, että nyt on sopiva hetki postata tämä uudelleen. Vähän muokattuna silti, kohta kuusi oli ihan pakko ottaa mukaan tähän uuteen juttuun, koska on niin oleellinen. Näitä asioita olikin aikoinaan melko helppo keksiä, koska en ole kirjoittanut täällä paljoakaan henkilökohtaisista asioistani – enkä taida tehdä nytkään, sillä nämä ovat enemmänkin persoonaani liittyviä.
1. Inhoan rokkia
Rakastan musiikkia ja olen aina lumoutunut sen tuomasta tunnelmasta. Se ei tarkoita sitä, että meillä soisi kotona aina – meillä on usein ihan hiljaista (telkkari ei ole koskaan taustalla päällä). Mikä onni, että se on meidän molempien tahtotila. Meillä on miehen kanssa nykyään yleinen vitsi se, kun tulee jotain vähän räminältä kuulostavaa musiikkia – ai niin, tää onkin räkärokkia, pitää laittaa hiljemmälle.
Miten olenkaan voinut olla nuoresta asti romanttisen, sellaisen verkkaisen musiikin ystävä! Rokkia en ole voinut sietää silloin enkä nykyäänkään. Siihen liittyy varmaan hiljaisuuden kaipuuni, ahdistun metelistä enkä kestä kovia ääniä.
Tässä muutamia suosikkejani, jotka nostattavat ihokarvat pystyyn. En edes yritä olla trendien harjalla musiikin suhteen – nautin slow motion-musiikista ja hitaasta bossanovasta. Kuuntelen mielelläni fadoa (mm Ana Moura) ja sensuelleja pehmeä-äänisiä artisteja kuten Stacey Kent (sunnuntai-iltapäivän nirvanamusiikkia), Cesaria Evoraa, Barbra Streisandia, Julio Iglesiaa… Ja tietysti Il Divoa, mitä kuuntelen usein siivotessani. Se tuo siivoushetkeen jotenkin voimaannuttavan tunnelman.
Tässä muutamia suosikkibiisejäni – näitä kuuntelin tänään, kun kirjoitin tätä juttua:
* Louis Armstrong / What a Wonderful World – tähän liittyy kaksi ihanaa muistoa: tunnelmalliset tanssihetket mieheni kanssa sekä työkavereiden kanssa taksiajelu öisessä Pariisissa nähtävyyksiä kierrellen, tummaihoisen taksikuskin kyydissä.
* Nat King Cole / Smile ja Unforgettable
* Dinah Washington / Mad about the Boy (muistatteko Levi’s -mainoksen, missä Boy hyppää altaaseen farkut jalassa – huh!)
* Tapio Heinonen / Eilen kun mä tiennyt en
* Julio Iglesias & Diana Ross / All of You
* Georg Ots / Älä kiiruhda
* Jouko ja Kosti / Muisto vain jää
* Manuel Gonzales / Spanish Guitar (lasten kanssa Barcelonassa intiimissä kirkkokonsertissa)
* Agents / Sanoit liian paljon
* Tapani Perttu / Rakkauden jälkeen (kuuntelin tätä ns nupit kaakossa, kun ajoin viimeisestä myyntikokouksesta kotiin töissä ollessa, yksin autossa Lahden moottoritiellä – ja kyynelsilmin mietin, että tämäkin on eräänlaisen rakkauden loppu)
Musiikkimakuni on vähän aikansa elänyt – mutta niin saa ollakin! Tunnelma on tärkein.
2. Sosiaalinen erakko
Viihdyn hirveän hyvin yksin. Lähden yksin lenkille. Reissasin aikoinaan työmatkoillakin usein yksin pitkin maailmaa. Lähden Hesa-kierrokselle usein yksin, niin saan mennä niinkuin haluan ja omalla tahdillani. Pysähdellä ja jäädä tutkimaan jonnekin liikkeeseen ihan omassa rauhassani. Jos mieheni ei ole kotona, en soittele ympäriinsä enkä useinkaan kaipaa seuraa silloin. Saatan olla moniakin päiviä kotona niin, että käyn välillä vain kaupassa tai äitini luona. Kun sitten olen ollut pitkään paikoillani, kuten tänä kesänä mökillä, tulee kova kaipuu ihmisten ilmoille ja silloin hurautan yleensä Helsinkiin, kiertelen kaupungilla ja käyn lounaalla tai kahvilla.
En oikein viihdy ihmispaljoudessa. Mutta sitten kun olen jossain, olen seurallinen ja jutteleva ja kaipaan toki näitäkin hetkiä elämääni. Onneksi niitä onkin nyt paljon tämän blogityöskentelyn tiimoilta, mikä on niin ihanaa.
3. Miljoona asiaa päässä
Olen sellainen krooninen hääräilijä, jonka päässä raksuttaa aina tehtävälista. Luin tästä aiheesta jostain lehdestä ja mietin, että kuvaapa tuo termi minua hyvin. Rakastan to do -listoja ja erilaisia muistiinpanoja löytyy milloin mistäkin. Se on vähän kaksipiippuinen juttu, sillä kirjaamalla asiat ylös saan (mielestäni) myös paljon aikaiseksi koska muistan mitä pitää tehdä – mutta se toki myös stressaa. Listat siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Tekemiset on tosin monesti kaikin puolin kivojakin asioita eikä pelkästään vastenmielisiä. Olen pistänyt merkille senkin että on kyllä niitäkin hetkiä, kun olen ollut sisällä pidempään, norkoillen, ehkä puhelimen kimpussa tai lehtiä pläräillen, tulee lähes pakonomainen tarve lähteä tekemään ulos jotain ‘kunnollista’. Tulee helposti nuutunut ja nuhjuinen olo.
Sitten on niitä päiviä, jolloin herään kuudelta ja kahvin hörpittyäni alan katsella listalta sopivaa aloituspuuhaa. Mutta täytyy sanoa, että välillä vähempikin aktiviteetti riittäisi.
Silti – olen enemmän hääräilijä kuin vetelehtijä.
4. Muoti – aina mielessä
Olen 11-vuotiaana kirjannut unelma-ammatikseni muotisuunnittelijan tai mainosalan. Tätä haavetta on sitten ihmetelty, sillä mistä ihmeestä olen keksinyt nämä siihen maailmanaikaan, 60-luvulla. Meillä ei ollut suvussa eikä lähipiirissäkään yhtään näiden alojen edustajaa. Aikakauslehdetkin olivat ainakin meillä hyvin harvinaisia, ne harvat saatiin kierrätettyinä. Anttilan kuvasto oli niitä ainoita, mitä selailtiin, mistä leikattiin paperinukeille vaatteita ja tietysti meikattiin kasvot tusseilla.
Aloin samoihin aikoihin tekemään muotivihkoja, mihin liimasin muotikuvia. Piirsin koko ajan, tein paperinukkeja, meikkasin… Tärkeät elementit leikevihoissa olivat omat kuvatekstini; lukekaapas noi 🙂 No, kovin kauas ei tieni viennyt – ei ihan muodin maailmaan mutta meikkien kuitenkin.
Kun seuraan tyttärentytärtäni, joka on nyt 10 v., näen hänessä niin paljon samoja elementtejä. Nyt hän haluaa opetella ompelukoneen käyttöä.
Tyttö totesi muutama vuosi sitten, että ‘mummi, mä en yhtään tiedä mikä musta tulee isoja, koska oon niin hyvä kaikessa’. Tuolla asenteella tulee vaikka mitä! <3
5. Muruneuroosi
Mieheni keksi tämän termin eräässä tilaisuudessa, missä piti kertoa jokin erityinen ominaisuus puolisossa. En nimittäin siedä yhtään leivänmuruja tai mitään muutakaan roskaa (puhumattakaan astioista) keittiön tasoilla saati pöydällä. Putsaan niitä koko ajan. Lähtökohta tietysti on se, että mies ymmärtää myös putsata jälkensä, ja putsaakin 🙂 Onneksi on siistiä sorttia, ei mun kanssa muunlainen pärjäisikään.
Ostin hänelle viime kesänä tuliaiseksi Mathildedalista kauniin, käsintehdyn puisen harjan, jossa on luonnonharjakset – arvatkaa oliko hän iloinen 😀
Voinen allekirjoittaa diagnoosin.
6. Turvallisuushakuisuus
En ole riskinottaja missään mielessä. Harkitsen yleensä tarkoin mitä teen ja mihin ryhdyn. Tätä taustaa vasten on vaikea sietää myös toisten kohellusta, etenkin jos on mitä ilmeisintä ettei siitä hyvää seuraa. En ymmärrä miksi tieten tahtoen hakeudutaan vaikeuksiin.
Sama kokee myös raha-asioita. Olen ollut aika tarkka aina, paitsi nuorena jolloin kaikki kesätienestit menivät vaatteisiin. Saatan ostaa itselleni vaikka mitä ihanaa – mutta vain jos on siihen varaa. En ole koskaan ottanut lainaa mihinkään muuhun kuin asuntoon ja sen olen opettanut myös lapsillenikin.
Tämä oli itselleni sopiva tapa tuoda esille vähän henkilökohtaisempaa minää. Toki rivien välistä ja juttujeni aiheista on saanut matkan varrella jonkinlaisen käsityksen, mutta ehkä tämä kertoi inasen enemmän.
Ottakaapa haaste vastaan! Olisi kiva kuulla teistäkin – vaikkapa yksikin asia. Oliko jokin yhteinen piirre tai täysin vastakohtainen. Ja bloggaajat, laittakaa tämä to do -listallenne, ellette jo ole kirjoittaneet 🙂
Aurinkoista sunnuntaita ja ihanaa elokuun jatkoa – nautitaan lämpimistä keleistä!
Maarit
Tiia
Tämä oli aivan ihana postaus kuvine ja kaikkineen ja nähty vaivaa. Ehkä täytyy ottaa koppi tästä. Sopusointuja heläjää näistä teksteistä ja musiikkimaku rauhoittava ja ihana fiilis.
Voihan murut, en kestä niitä, mutta meillä niitä on aina joka paikassa ja koko ajan saa olla putsaamassa.
Samanlainen sosiaalinen erakko, viihdyn yksin, tarvitsen paljon aikaa yksin, energisoidun seurasta, mutta sitten sen jälkeen pitää levätä, koska käyn ylikierroksilla.
Mutta koheltaja oon, koska päässä viuhuu sata asiaa yhtä aikaa, aina sattuu ja tapahtuu.
Vaikeuksista mietin, että onkohan ihmistyyppejä, jotka kaipaavat elämään jännitystä ja sitten sattuu ja tapahtuu ja paletti ei pysy kasassa. Taidan olla jotain siltä väliltä. Mutta iän myötä turvallisuushakuisuus on kasvanut ja on vallitseva.
Ihana, ihana postaus, jota oli kiva lukea ja kyllä sut tunnistan. <3
Halauksia sunnuntaille ja miten kiva nähdä ensi viikolla. <3
Maarit
Ota Tiia ihmeessä koppi tästä – vaikka tunnenkin sinua melko hyvin, on takuulla uusiakin puolia. Sitä odotellessa <3
Muruasian voi ajatella niinkin, että olet onnekas jos ne eivät häiritse sinua. Vaikka omalle mielenrauhalle on tärkeää että pinnat on puhtaita, on se myös mitä suuremmassa määrin rasite. Enkä voi aina todellakaan kehuskella sillä piirteellä; senkin ajan voisi käyttää johonkin muuhun, huoh.
Mulla on sama viuhunta päässä usein. Esimerkiksi nyt kun tultiin kotiin mökiltä; olen ollut niin paljon pois että kaikki paikat on miten sattuu. Hätäpäissäni keräsin aamulla pelkkiä pionin lehtivarsia maljakoihin, kun piti saada nopeasti taas asutun näköiseksi. To do-listalla on muut asiat... Silti osaan (onneksi) päästää myös irti, sillä lähdetään pörräämään veneellä tänään kun on tuuletonta.
Huomenna nähdään ja sosialisoidutaan, ja taas kiireen vilkkaa kotiin 😉
Ihanaa päivää Tiia ja kiitos kommentistasi <3
Minna Verto
Ihan kun oisin lukenut blogia omasta elämästä.miten meillä voikin olla niin samanlainen maku monen asian suhteen.ja muruneuroosi myös täällä.ohanaa että on muitakin”neuroottisia”musiinki makumme myös sama.ja rokista uppoaa ehkä joku Elviksen kipale.olen varmaan aiemminkin sulle instaviestissä sanonut että ollaan monessa suhteessa samantyyppisiä.aika jännää.eikä ikinä olla edes tavattu.
Maarit
Luulisin, saamistani viesteistä päätellen, että meitä muruneurootikkoja on enemmänkin 🙂 ja unohdin Elviksen kokonaan, tykkään kyllä myös joistakin kappaleista – ehkä niistä rauhallisemmista kuitenkin.
Voi olla myös, että edustan keskimääräistä aikuisten ikäryhmää ja siksi niin monet kokevat ja pitävät samoista jutuista, kuten musiikkityylistä. Ei uppoa räppikään 🙂
Mutta samoja kiinnostuksen kohteita löytyy… Hauskaa!
Outi
Minä kutsun itseäni sosiaaliseksi introvertiksi. Rakastan olla omissa oloissani tai vain oman perheen kesken, mutta nautin niistä harvoista tilanteista kun pääsen näkemään useampaa ihmistä saman päivän aikana myös. Niin kuin Tiiakin, näiden tapaamisten jälkeen tarvii taas ladata akkuja. Minun musiikkimakuni on sekalainen, mutta sellaista musiikkia en halua kuunnella, missä karjutaan niin, että laulun sanoista ei saa selvää. Kuuntelen paljo rnb:tä.
Ihania nuo sinun vanhat leikekirjat <3
Leppoisaa alkavaa viikkoa sinulle Maarit!
Maarit
Se lienee sama juttu, tai oikeastaan oikeampi nimitys 🙂 Hienoa on se, että viihdytään myös omissa oloissamme. Sullakin on niin meluisa työ, että varmasti kaipaat iltaisin rauhallisuutta ja hiljaisuutta.
Mukavaa viikonloppua sinulle Outi! <3
Tuuli - Lumo Lifestyle
Olen itsekin tällainen ambivertti. Viihdyn hyvin yksin tai vain puolison kanssa, siksi meille pahin korona-aikakaan ei tuottanut pahemmin ongelmia, mutta on myös mukava tavata ihmisiä.
Olen myös turvallisuushakuinen. Olen olut 27 vuotta saman työnantajan palveluksessa, mutta vuosien varrella työnkuva on uusiutunut ja minä sen myötä – tai useimmiten olen itse johdatellut työnkuvaani uuteen suuntaan. Raha-asioiden pitää aina olla kunnossa ja niihin elämän ikäviin yllätyksiin, jotka voi rahalla hoitaa, haluan olla varautunut. Toisaalta olen pari kertaa hypännyt haastavassa tilanteessa todella nopeasti tyhjän päälle ja hyvin siinäkin on käynyt. Aikoinaan mm. lähdin Amerikkaan vuodeksi alle kolmen viikossa saatuani idean, hommasin paikan ja viisumin, vuorasin asuntoni pois jne. Nykyisin ei taitaisi noin nopeasti enää onnistuakaan.
Maarit
Tiedätkö me ollaan mietitty tässä koronan aikana aivan samaa, ei tullut suurta muutosta meillekään sosiaalisuuteen. Me ei olla erityisen aktiivisia ravintolassakaan kävijöitä joten sekään ei muuttunut.
Sulla on mahtava tilanne työn suhteen, kun olet itse pystynyt vaikuttamaan työnkuvaasi ja olethan viihtynytkin siellä vuosista päätellen.
Amerikanvuodestasi en ollut kuullutkaan, olitpa rivakka liikkeissäsi – ihailtavaa! Ehkä olet niin harkitsevainen silti, että valmistelit silti asiat hyvin ennen lähtöäsi. Kerropa lisää kun nähdään 🙂
Annukka
Niin paljon samoja piirteitä meissä on, etten oikein edes tiedä, mitä tähän osaisin kirjoittaa, koska kirjoitit jo itse kaiken :D. Ainoastaan neuroosin ja tulevaan ammattiin viittaavat lapsuuden ja nuoruuden piirustusten aiheet poikkeaa meillä toisistaan. Muuten voin allekirjoittaa ihan kaiken.
Tiivistettynä oman persoonani kuvaus olisi ehkä rauhaa ja turvallisuutta rakastava rajallisesti sosiaalinen, suoristeluneuroosista kärsivä puuhailija, joka lapsena piirteli talojen pohjapiirustuksia ja huoneiden sisustuksia milloin paperille, milloin hiekkaan.
Aivan ihania nuo muotikuviin lisäämäsi tekstit. Jotenkin samaan aikaan hellyttäviä, mutta silloisen ikäsi huomioiden ällistyttävän ammattimaisia. Näkee, että muoti tosiaan oli intohimo. Ja on sellaisena säilynyt edelleen, mikä on hauskaa, koska läheskään aina ne lapsuus- ja nuoruusaikaiset ajatukset ja haaveet ei kanna aikuisuuteen asti. (Olisi hauska tietää, tuliko “lakasen lakasukoneella tietenkin”-kommentin 70-luvulla niin varmasti ilmoittaneena lopulta lakaisukoneen kuljettaja. Jäi niin hyvin mieleen, muita ammatteja en kyseisestä mainoksesta muista. Luotan kuitenkin siihen, että on sullekin tuttu :)).
Ja vielä pakko mainita noista kellorannekkeista, että mulla oli justiin tuollainen leveä. Se oli valkoista kiiltävää “käärmeennahkaa” ja silloin todella cool :). Oletettavasti kesätyörahoilla sen(kin) ostin, mihinkään sellaiseen ei kotoa saanut rahaa, koska sitä ei yksinkertaisesti ollut.
Ja Anttilan kuvaston kolahtaminen postilaatikkoon oli aina yhtä juhlaa. Meillä oli ystäväni Terhin kanssa sellainen tapa, että joka sivulta sai valita yhden asian, jonka ottaisi. Se oli vähän niinkuin olisi saanut sen oikeasti, vaikkei todellisuudessa saatukaan mitään. Ennenkuin joskus myöhemmin, kun kävin töissä myös koulun jälkeen iltaisin.
Tekisi kyllä mieli kirjoittaa omat vastaavat, mutta en voi tämän sun tekstin luettuani välttää sitä, ettei tulisi jossain määrin samoja tai ainakin läheltä liippavia juttuja. Ellen sitten odota niin pitkään, ettei ole enää tuoreessa muistissa nämä sinun 6 kovin tutulta tuntuvaa asiaa.
Iloista mieltä Maarit <3
Maarit
Ihan ensiksi tuli mieleeni kirjoittamisestasi se, että rahaa ei todellakaan ollut käytettävissä. Monia asioita ihailtiin just Anttilan kataloogista, kun ei muuta ollut. Meillä äiti ompeli muotivaatteita mulle minkä ehti, koska tykkäsi ja osasi ommella, kun oli tehnyt sitä ihan ammattinaan nuoruudessaan. Kun menin mummolaan Halsualle, kipaisin heti vintille katsomaan mummon vanhoja vaatteita mistä saisin alkaa kursimaan itselleni vaatteita. Mutta se siitä, samanlaista nuoruuttakin meillä on ollut.
Tunnistan sinutkin tuosta kuvauksestasi, mutta lisäisin siihen vielä verbaalisen lahjakkuuden höystettynä sympaattisella itseironialla 🙂
Muistan hyvin ne mainokset, mutta tuo on mullekin ainoa, joka on jäänyt mieleen…
Kirjoita ihmeessä sinäkin, eihän se mitään haittaa vaikka on samansuuntaisia asioita. Tuleehan niihin aina eri sävy, eri muistot, painotukset – ja ehkä voi kysyä mieheltä vinkkiä, sieltä tulee yleensä kuin tykin suusta vastaus. Mies nimittäin mainitsi tuon kuudennen, koska vitsailee mulle aina siitä, heh.
Nautitaan elokuun lämmöstä! <3
Tuija
Hei Maarit!
Muistan lukeneeni tästä sen aiemmankin version. Siitä ja samoin tästä tunnistan sinut, vaikka emme koskaan olekaan tavanneet. Jos sinut kadulla näkisin niin varmasti huikkaisin hymyillen: Hei!
Saamiesi kommenttien perusteella sinusta saa lämpimän ja lempeän kuvan ihmisenä. Sopusointuisen. <3
Murut ovat minustakin ärsyttäviä, mutta siedän niitä jonkin verran. Jalkapohjaan, jos tarttuu niin ällöttää. Musiikkimausta olen sinun kanssasi vaihtanut ajatuksia ja saanut kivoja vinkkejäkin. Harvoin kuuntelemme kotona musiikkia paitsi päivittäin miehen soitantaa. Autoa ajaessa kuuntelen välillä jotakin rauhoittavaa ja jos oikein villiksi ryhdyn niin menevää. Minulla riippuu ihan siitä onko miljoona asiaa mielessä. Usein on. Valitettavasti niistä osa sellaisia, joita voisin vähän vähemmänkin pyöritellä. Tuo on merkki sosiaalisesti kuormituksestani, kun pää täyttyy sälästä, joka tahmauttaa luovan, intuitiivisen puoleni.
Tunnistan sinussa valtavasti luovuutta, joka näkyy tavassasi ilmaista itseäsi monipuolisesti. Ihailen tavoitteellisuuttasi bloggarina, joka on sinut oman tyylinsä kanssa.
Muistan niin elävästi, kun aloitit ja heti kiinnostus heräsi.
Terveisin Tuija, koti-ihminen koronakurimuksessa
Maarit
Moikka Tuija,
Ihan ensiksi, onpa todella ikävä kuulla, että olet siinä kurjimuksessa! Olen itse onnistunut edelleen välttämään sen ja siksi käytän sitkeästi edelleen maskia. Siihen on itse asiassa tottunut jo aika hyvin, ei juuri huomaakaan.
Me olemme tainneet tosiaan seurata toisiamme kaikki nämä vuodet, ja siinä ajassa oppii toisesta yhtä sun toista 🙂
Kitaramusiikki on myös mieleistä ja oletpa onnekas, että sitä sinulla on omasta takaa. Siinäkin mielessä, että harva viitsii soitella kotona vaikka osaisikin.
Miten sitä osaisikaan olla pyörittelemättä turhia asioita, ei onnistu itseltäkään aina vaikka kuinka yrittää. Sen kun oppisimme… Muistelisin, että Claes Andersson sanoi joskus haastattelussa että ‘luovuus syntyy hiljaisuudessa’, ja tämän allekirjoitan joka solullani.
Pikaista paranemista ja mukavia loppukesän päiviä!
Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra
Hei Maarit!
En voinut vastustaa kiusausta tarttua tähän haasteeseen. Itse harvoin (jos ikinä) olen kirjoittanut itsestäni. En tiedä, kuinka paljon lukijoita kiinnostaa, millainen ihminen on blogin takana. Pelkään, että olen turhan tylsä ihminen siihen 🙂
Lukiessani kommentteja minulle tuli mieleen, että näinä hetkinä huomaa, että olemme kaikki vain ihmisiä, niin erilaisia ja niin samanlaisia kuitenkin.
Toivottavasti saadaan lukea moni muukin kirjoitus aiheesta. Tässä omani: https://viaperasperaadastra.com/2022/08/24/yhdeksan-asiaa-minusta/
Ihanaa viikonlopun alkua sinulle!
Maarit
Hei Nadine!
Kiitos kommentistasi 🙂 Olen itse aina miettinyt niin, että sopivassa määrin on varmaan hyvä kertoa itsestään, sillä kun itse luen blogeja, tutkin aina uuteen päädyttyäni kuka sitä kirjoittaa. Ja olen huomannut, että lukijamäärät kasvavat näiden hiukankin henkilökohtaisempien kirjoitusteni kohdalla.
Äläkä yhtään mieti että olisit tylsä, sinähän liikut kaikkialla kuin kosmopliitti – nyt menen lukemaan juttusi!
Ihanaa lomailua sinulle (jos olet vielä)!
Marja
Kiitos tästä.
Niin tunnistan olevani sosiaalinen erakko 😀
Maarit
Kiitos Marja itsellesi viestistä!
Uskon että meitä on paljon 🙂