Arki ja elämä

Kuusi asiaa minusta

16 Comments

  1. Tiia

    Tämä oli aivan ihana postaus kuvine ja kaikkineen ja nähty vaivaa. Ehkä täytyy ottaa koppi tästä. Sopusointuja heläjää näistä teksteistä ja musiikkimaku rauhoittava ja ihana fiilis.

    Voihan murut, en kestä niitä, mutta meillä niitä on aina joka paikassa ja koko ajan saa olla putsaamassa.

    Samanlainen sosiaalinen erakko, viihdyn yksin, tarvitsen paljon aikaa yksin, energisoidun seurasta, mutta sitten sen jälkeen pitää levätä, koska käyn ylikierroksilla.

    Mutta koheltaja oon, koska päässä viuhuu sata asiaa yhtä aikaa, aina sattuu ja tapahtuu.

    Vaikeuksista mietin, että onkohan ihmistyyppejä, jotka kaipaavat elämään jännitystä ja sitten sattuu ja tapahtuu ja paletti ei pysy kasassa. Taidan olla jotain siltä väliltä. Mutta iän myötä turvallisuushakuisuus on kasvanut ja on vallitseva.

    Ihana, ihana postaus, jota oli kiva lukea ja kyllä sut tunnistan. <3

    Halauksia sunnuntaille ja miten kiva nähdä ensi viikolla. <3

    1. Maarit

      Ota Tiia ihmeessä koppi tästä – vaikka tunnenkin sinua melko hyvin, on takuulla uusiakin puolia. Sitä odotellessa <3
      Muruasian voi ajatella niinkin, että olet onnekas jos ne eivät häiritse sinua. Vaikka omalle mielenrauhalle on tärkeää että pinnat on puhtaita, on se myös mitä suuremmassa määrin rasite. Enkä voi aina todellakaan kehuskella sillä piirteellä; senkin ajan voisi käyttää johonkin muuhun, huoh.
      Mulla on sama viuhunta päässä usein. Esimerkiksi nyt kun tultiin kotiin mökiltä; olen ollut niin paljon pois että kaikki paikat on miten sattuu. Hätäpäissäni keräsin aamulla pelkkiä pionin lehtivarsia maljakoihin, kun piti saada nopeasti taas asutun näköiseksi. To do-listalla on muut asiat... Silti osaan (onneksi) päästää myös irti, sillä lähdetään pörräämään veneellä tänään kun on tuuletonta.
      Huomenna nähdään ja sosialisoidutaan, ja taas kiireen vilkkaa kotiin 😉

      Ihanaa päivää Tiia ja kiitos kommentistasi <3

  2. Minna Verto

    Ihan kun oisin lukenut blogia omasta elämästä.miten meillä voikin olla niin samanlainen maku monen asian suhteen.ja muruneuroosi myös täällä.ohanaa että on muitakin”neuroottisia”musiinki makumme myös sama.ja rokista uppoaa ehkä joku Elviksen kipale.olen varmaan aiemminkin sulle instaviestissä sanonut että ollaan monessa suhteessa samantyyppisiä.aika jännää.eikä ikinä olla edes tavattu.

    1. Maarit

      Luulisin, saamistani viesteistä päätellen, että meitä muruneurootikkoja on enemmänkin 🙂 ja unohdin Elviksen kokonaan, tykkään kyllä myös joistakin kappaleista – ehkä niistä rauhallisemmista kuitenkin.
      Voi olla myös, että edustan keskimääräistä aikuisten ikäryhmää ja siksi niin monet kokevat ja pitävät samoista jutuista, kuten musiikkityylistä. Ei uppoa räppikään 🙂
      Mutta samoja kiinnostuksen kohteita löytyy… Hauskaa!

  3. Outi

    Minä kutsun itseäni sosiaaliseksi introvertiksi. Rakastan olla omissa oloissani tai vain oman perheen kesken, mutta nautin niistä harvoista tilanteista kun pääsen näkemään useampaa ihmistä saman päivän aikana myös. Niin kuin Tiiakin, näiden tapaamisten jälkeen tarvii taas ladata akkuja. Minun musiikkimakuni on sekalainen, mutta sellaista musiikkia en halua kuunnella, missä karjutaan niin, että laulun sanoista ei saa selvää. Kuuntelen paljo rnb:tä.
    Ihania nuo sinun vanhat leikekirjat <3
    Leppoisaa alkavaa viikkoa sinulle Maarit!

    1. Maarit

      Se lienee sama juttu, tai oikeastaan oikeampi nimitys 🙂 Hienoa on se, että viihdytään myös omissa oloissamme. Sullakin on niin meluisa työ, että varmasti kaipaat iltaisin rauhallisuutta ja hiljaisuutta.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Outi! <3

  4. Tuuli - Lumo Lifestyle

    Olen itsekin tällainen ambivertti. Viihdyn hyvin yksin tai vain puolison kanssa, siksi meille pahin korona-aikakaan ei tuottanut pahemmin ongelmia, mutta on myös mukava tavata ihmisiä.

    Olen myös turvallisuushakuinen. Olen olut 27 vuotta saman työnantajan palveluksessa, mutta vuosien varrella työnkuva on uusiutunut ja minä sen myötä – tai useimmiten olen itse johdatellut työnkuvaani uuteen suuntaan. Raha-asioiden pitää aina olla kunnossa ja niihin elämän ikäviin yllätyksiin, jotka voi rahalla hoitaa, haluan olla varautunut. Toisaalta olen pari kertaa hypännyt haastavassa tilanteessa todella nopeasti tyhjän päälle ja hyvin siinäkin on käynyt. Aikoinaan mm. lähdin Amerikkaan vuodeksi alle kolmen viikossa saatuani idean, hommasin paikan ja viisumin, vuorasin asuntoni pois jne. Nykyisin ei taitaisi noin nopeasti enää onnistuakaan.

    1. Maarit

      Tiedätkö me ollaan mietitty tässä koronan aikana aivan samaa, ei tullut suurta muutosta meillekään sosiaalisuuteen. Me ei olla erityisen aktiivisia ravintolassakaan kävijöitä joten sekään ei muuttunut.
      Sulla on mahtava tilanne työn suhteen, kun olet itse pystynyt vaikuttamaan työnkuvaasi ja olethan viihtynytkin siellä vuosista päätellen.
      Amerikanvuodestasi en ollut kuullutkaan, olitpa rivakka liikkeissäsi – ihailtavaa! Ehkä olet niin harkitsevainen silti, että valmistelit silti asiat hyvin ennen lähtöäsi. Kerropa lisää kun nähdään 🙂

  5. Annukka

    Niin paljon samoja piirteitä meissä on, etten oikein edes tiedä, mitä tähän osaisin kirjoittaa, koska kirjoitit jo itse kaiken :D. Ainoastaan neuroosin ja tulevaan ammattiin viittaavat lapsuuden ja nuoruuden piirustusten aiheet poikkeaa meillä toisistaan. Muuten voin allekirjoittaa ihan kaiken.

    Tiivistettynä oman persoonani kuvaus olisi ehkä rauhaa ja turvallisuutta rakastava rajallisesti sosiaalinen, suoristeluneuroosista kärsivä puuhailija, joka lapsena piirteli talojen pohjapiirustuksia ja huoneiden sisustuksia milloin paperille, milloin hiekkaan.

    Aivan ihania nuo muotikuviin lisäämäsi tekstit. Jotenkin samaan aikaan hellyttäviä, mutta silloisen ikäsi huomioiden ällistyttävän ammattimaisia. Näkee, että muoti tosiaan oli intohimo. Ja on sellaisena säilynyt edelleen, mikä on hauskaa, koska läheskään aina ne lapsuus- ja nuoruusaikaiset ajatukset ja haaveet ei kanna aikuisuuteen asti. (Olisi hauska tietää, tuliko “lakasen lakasukoneella tietenkin”-kommentin 70-luvulla niin varmasti ilmoittaneena lopulta lakaisukoneen kuljettaja. Jäi niin hyvin mieleen, muita ammatteja en kyseisestä mainoksesta muista. Luotan kuitenkin siihen, että on sullekin tuttu :)).

    Ja vielä pakko mainita noista kellorannekkeista, että mulla oli justiin tuollainen leveä. Se oli valkoista kiiltävää “käärmeennahkaa” ja silloin todella cool :). Oletettavasti kesätyörahoilla sen(kin) ostin, mihinkään sellaiseen ei kotoa saanut rahaa, koska sitä ei yksinkertaisesti ollut.

    Ja Anttilan kuvaston kolahtaminen postilaatikkoon oli aina yhtä juhlaa. Meillä oli ystäväni Terhin kanssa sellainen tapa, että joka sivulta sai valita yhden asian, jonka ottaisi. Se oli vähän niinkuin olisi saanut sen oikeasti, vaikkei todellisuudessa saatukaan mitään. Ennenkuin joskus myöhemmin, kun kävin töissä myös koulun jälkeen iltaisin.

    Tekisi kyllä mieli kirjoittaa omat vastaavat, mutta en voi tämän sun tekstin luettuani välttää sitä, ettei tulisi jossain määrin samoja tai ainakin läheltä liippavia juttuja. Ellen sitten odota niin pitkään, ettei ole enää tuoreessa muistissa nämä sinun 6 kovin tutulta tuntuvaa asiaa.

    Iloista mieltä Maarit <3

    1. Maarit

      Ihan ensiksi tuli mieleeni kirjoittamisestasi se, että rahaa ei todellakaan ollut käytettävissä. Monia asioita ihailtiin just Anttilan kataloogista, kun ei muuta ollut. Meillä äiti ompeli muotivaatteita mulle minkä ehti, koska tykkäsi ja osasi ommella, kun oli tehnyt sitä ihan ammattinaan nuoruudessaan. Kun menin mummolaan Halsualle, kipaisin heti vintille katsomaan mummon vanhoja vaatteita mistä saisin alkaa kursimaan itselleni vaatteita. Mutta se siitä, samanlaista nuoruuttakin meillä on ollut.

      Tunnistan sinutkin tuosta kuvauksestasi, mutta lisäisin siihen vielä verbaalisen lahjakkuuden höystettynä sympaattisella itseironialla 🙂

      Muistan hyvin ne mainokset, mutta tuo on mullekin ainoa, joka on jäänyt mieleen…

      Kirjoita ihmeessä sinäkin, eihän se mitään haittaa vaikka on samansuuntaisia asioita. Tuleehan niihin aina eri sävy, eri muistot, painotukset – ja ehkä voi kysyä mieheltä vinkkiä, sieltä tulee yleensä kuin tykin suusta vastaus. Mies nimittäin mainitsi tuon kuudennen, koska vitsailee mulle aina siitä, heh.

      Nautitaan elokuun lämmöstä! <3

  6. Tuija

    Hei Maarit!
    Muistan lukeneeni tästä sen aiemmankin version. Siitä ja samoin tästä tunnistan sinut, vaikka emme koskaan olekaan tavanneet. Jos sinut kadulla näkisin niin varmasti huikkaisin hymyillen: Hei!
    Saamiesi kommenttien perusteella sinusta saa lämpimän ja lempeän kuvan ihmisenä. Sopusointuisen. <3
    Murut ovat minustakin ärsyttäviä, mutta siedän niitä jonkin verran. Jalkapohjaan, jos tarttuu niin ällöttää. Musiikkimausta olen sinun kanssasi vaihtanut ajatuksia ja saanut kivoja vinkkejäkin. Harvoin kuuntelemme kotona musiikkia paitsi päivittäin miehen soitantaa. Autoa ajaessa kuuntelen välillä jotakin rauhoittavaa ja jos oikein villiksi ryhdyn niin menevää. Minulla riippuu ihan siitä onko miljoona asiaa mielessä. Usein on. Valitettavasti niistä osa sellaisia, joita voisin vähän vähemmänkin pyöritellä. Tuo on merkki sosiaalisesti kuormituksestani, kun pää täyttyy sälästä, joka tahmauttaa luovan, intuitiivisen puoleni.
    Tunnistan sinussa valtavasti luovuutta, joka näkyy tavassasi ilmaista itseäsi monipuolisesti. Ihailen tavoitteellisuuttasi bloggarina, joka on sinut oman tyylinsä kanssa.
    Muistan niin elävästi, kun aloitit ja heti kiinnostus heräsi.
    Terveisin Tuija, koti-ihminen koronakurimuksessa

    1. Maarit

      Moikka Tuija,
      Ihan ensiksi, onpa todella ikävä kuulla, että olet siinä kurjimuksessa! Olen itse onnistunut edelleen välttämään sen ja siksi käytän sitkeästi edelleen maskia. Siihen on itse asiassa tottunut jo aika hyvin, ei juuri huomaakaan.
      Me olemme tainneet tosiaan seurata toisiamme kaikki nämä vuodet, ja siinä ajassa oppii toisesta yhtä sun toista 🙂
      Kitaramusiikki on myös mieleistä ja oletpa onnekas, että sitä sinulla on omasta takaa. Siinäkin mielessä, että harva viitsii soitella kotona vaikka osaisikin.
      Miten sitä osaisikaan olla pyörittelemättä turhia asioita, ei onnistu itseltäkään aina vaikka kuinka yrittää. Sen kun oppisimme… Muistelisin, että Claes Andersson sanoi joskus haastattelussa että ‘luovuus syntyy hiljaisuudessa’, ja tämän allekirjoitan joka solullani.
      Pikaista paranemista ja mukavia loppukesän päiviä!

  7. Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra

    Hei Maarit!

    En voinut vastustaa kiusausta tarttua tähän haasteeseen. Itse harvoin (jos ikinä) olen kirjoittanut itsestäni. En tiedä, kuinka paljon lukijoita kiinnostaa, millainen ihminen on blogin takana. Pelkään, että olen turhan tylsä ihminen siihen 🙂

    Lukiessani kommentteja minulle tuli mieleen, että näinä hetkinä huomaa, että olemme kaikki vain ihmisiä, niin erilaisia ja niin samanlaisia kuitenkin.

    Toivottavasti saadaan lukea moni muukin kirjoitus aiheesta. Tässä omani: https://viaperasperaadastra.com/2022/08/24/yhdeksan-asiaa-minusta/

    Ihanaa viikonlopun alkua sinulle!

    1. Maarit

      Hei Nadine!
      Kiitos kommentistasi 🙂 Olen itse aina miettinyt niin, että sopivassa määrin on varmaan hyvä kertoa itsestään, sillä kun itse luen blogeja, tutkin aina uuteen päädyttyäni kuka sitä kirjoittaa. Ja olen huomannut, että lukijamäärät kasvavat näiden hiukankin henkilökohtaisempien kirjoitusteni kohdalla.
      Äläkä yhtään mieti että olisit tylsä, sinähän liikut kaikkialla kuin kosmopliitti – nyt menen lukemaan juttusi!

      Ihanaa lomailua sinulle (jos olet vielä)!

  8. Marja

    Kiitos tästä.
    Niin tunnistan olevani sosiaalinen erakko 😀

    1. Maarit

      Kiitos Marja itsellesi viestistä!
      Uskon että meitä on paljon 🙂

Leave a Reply to Maarit Cancel