Sisustus ja koti

Kulta tuli työhuoneeseen

10 Comments

  1. JonnaH.

    Mä en oikeastaan sisustele, joo tiedän. Ostan uutta sitä mukaan kun vanhat 10 vuotta olleet verhot alkaa kyllästyttämään. 😀 Viimeisen ostokseni taisivat olla matot eteiseen ja keittiöön, joita ilman muuten elettiin tässä asunnossa yhdeksän vuotta. Joka kerta imuroidessa ja lattioita pestessä mietin, olisiko sittenkin pitänyt olla ostamatta, koska tuottavat vaan lisää hommaa. 😀

    Ainoa milloin ehkä oikeasti sisustan on joulu, koska silloin ostan aika paljon kukkia ja laittelen valoja, sekä kuusen niin asuntoon kuin parvekkeellekin.

    Sun "työhuone" näyttää tosi hyvältä ja todella rauhallisen rentouttavalta.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Tunnistan niin tuon lisähomman, on tullut itsekin tehtyä monia juttuja, mitkä ovat lisänneet siivouksen määrää tai sitten hankaloittaneet sitä. Mutta ei se auta, olen valmis 'kärsimään' kun silmäni ja aistini saavat kauneusvirikkeitä 🙂
      Jännää, kun mulle joulu on ihan ok, muttei mitenkään erityisen merkittävä sisustusmielessä. Ihailen silti aina koteja, missä on laitettu niin ihanat joulutunnelmat.
      Tää työhuone on vähän hassu juttu, sillä en oikeasti edes tarvi tätä. Tämä on tyttären vanha huone, mikä oli lähes säälittävän pitkään lastenhuoneena, hänen vanhat huonekalut paikallaan, kun muutti pois kotoa. Nelisen vuotta sitten sain jälleen kerran sisustushepulin, ja hommasin sinne Ikeasta nämä huonekalut. Tämä on enemmänkin sellainen naisluola -tyyppinen tila, mihin pakenen kun haluan olla yksin – esimerkiksi nyt olen täällä kirjoittelemassa ja kuuntelen itsekseni musiikkia, kun mies katsoi formuloita (minkä ääni ei nyt just sopinut mun pirtaani, hih). Toki tätä blogin myötä tulevaa tilpehööriäkin on jossain säilytettävä.
      Kaunista viikkoa!

  2. Celia C / good to be home

    Ihana peilisi löysi paikkansa!
    Samalla tavalla hieman epäröin kullan vallatessa työhuoneemme Fornasettin tapetin myötä. Mutta pelko pois – vaikka tässä itsekin ollaan enempi hopea/ tina / teräs henkisiä. Tuollainen vanha kulta on ihanaa. Sittemmin siihen on hyvin sopinut yhdistää jo aikaisemmin hankittuja messinkisiä kynttilänjalkoja ja valokuvakehyksiä yms yms. En epäröi enää.
    Vihreät raikastavat ja mustat ryydittävät mukavasti!
    Aikalailla ulos on siirrytty puuhissamme, mutta pieni kirppisoperaatio sai taas vähän siivoomaan ja hieman sisustamaankin…

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kannatti odottaa ja antaa ajan kulua, niin kaikki loksahtivat paikalleen mukavasti. Sinulla taisi olla blogissakin tapetista juttua, näin muistaisin 🙂
      Sama täällä, mutta nyt kun nämä ilmat heittäytyivät aivan kammottaviksi, niin oli kiva hyödyntää aika näissä puuhissa. Ai että tykkään tästä tilasta nyt 🙂
      Kevätterveisin <3

  3. Anonyymi

    Hei, näyttää todella viihtyisältä. Miten olet onnistunut saamaan syreenin viitymään sisätilassa?
    – Seijahannele

    1. Maarit / Sopusointuja

      Hei Seijahannele, katkaisin vain oksan pensaasta maljakkoon ja se on edelleen aivan priima. Ei ole kokemusta muuten sen viihtymisestä sisällä. Kuulin tosin juuri kaverista, jolla on on lasitetulla parvekkeella sireenilajike ja on tavehtinut siellä jo vuosia.

  4. Outi Krimou/Outi's life

    Aivan ihana huone ja todella kaunis sisustus. Upea tuo kirppikseltä ostettu lautanen, ihan minun kesävärit!
    Kaunista iltaa sinulle Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kaunis kiitos Outi!
      Ihastuin lautasessa juuri noihin väreihin, tuo turkoosi on minusta turkooseista kaunein.
      Ihanaa alkavaa viikkoa Outi <3

  5. Minna Mäkinen

    Miten kaunis peili! Kauniisti sait sisustettua ja heh, noin käy myös mulla usein, että vaihdan mielelläni siivoukset sisustamiseen.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Sisustaminen on niin paljon kivempaa, vaikka tykkään välillä siivotakin…

Leave a Reply to Maarit / Sopusointuja Cancel