Matkat

Kevätmatka ihastuttavaan Tarttoon – ensitunnelmat uudesta kaupungista

14 Comments

  1. Tuuli - Lumo Lifestyle

    Tartossa olen ollut vain pari kertaa, siitäkin on aikaa ja kyseessä olivat työmatkat. Kesällä voisikin suunnata muutaman päivän Viron-kierrokselle ja käydä muuallakin kuin Tallinnassa, niin kauniilta Tartossakin näyttää.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Olemme miettineet ihan samaa; Tartto sopisi hyvin automatkailuun vaikkapa Tallinna – Tartto – Pärnu -akselille. Se oli kyllä todella idyllinen pienimuotoinen kaupunki. Ja mitä pitää vielä korostaa, saimme erityisen lämpimän vastaanoton kaikkialla missä pyörimme.

  2. KastehelmiB

    Ihastuttavia kuvia kaupungista. Nyt alkoi tekemään mieli vierailla siellä. Viime kesänä olimme ensi kertaa autolla Virossa. Nähtiin paljon enemmän kuin Tallinnan kaduilla kävellessä. Alustavaa suunnitelmaa on myös ensi kesälle. Ehkä Tarto olisikin kiva kohde. En ole siellä koskaan käynyt. Sitten jääkin odottelemaan lisäkuvia matkasta ja toivotan ihanaa viikonloppua.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Mekin ollaan oltu siellä vain kerran autolla, kun käytiin Pärnussa muutaman päivän reissulla. Tallinna on ihan viehättävä, mutta keskusta ei enää kiehdo valtavan turistimäärän vuoksi ja siksi ollaankin suunnattu nykyään Telliskiven suuntaan. Pikapuoliin on tulossa kuvia 🙂

  3. Oman elämän ihanuus

    Hei Maarit! Olemme mieheni kanssa käyneet myös Tartossa kolme kertaa lyhyen ajan sisällä. Olemme todella ihastuneet Tarttoon ja etenkin, kun mieheni löysi sieltä hyvän postimerkkikaupan. Hän kun kerää postimerkkejä. heh heh.
    Olemme olleet siellä aina kolme vuorokautta ja se on ihan hyvä aika tutustua Tarttoon.
    Toinen asia mistä samalla kirjoita, sillä aikaisemmin kirjoitit kolesterolista.
    Minulle sattui todella ikävää nyt olen ihan ok ja pääsin melkein säikähdyksellä. Lauantaina illalla yht äkkiä näköni sumeni niin etten nähnyt televisio-ohjelman teksiä Hesarista ja tuli todella hiuono olo ja vielä En ollut varma onko osoitteemme oikea, kun soitin 112:seen. Olin todella peloissani. Tämä tapahtui täysin yllättäen.
    Minut vietiin Jorviin ja päädyin Neurologian ososatolle ja minulla todettiin Aivoverenkiertohäiriö joka on sellainen ns. että tukos selviää itsestään. Olin Jorvissa kolme vuorokautta ja paljon otettiin kokeita ym .
    Tämän kerron siksi, että kyllä järkytti, kun minun kolesteroli on vain vähän koholla LDL 3.3 ja kokonais k. 5.6
    Kyllä minä ainakin nyt pyrin vielä terveellisempään ja huonoja rasvoja välttävään ruokavalioon.
    Elän kyllä tänäkin päivänä liikunnallista ja terveellistä elämää, mutta näin on ettei aina sekään ihan auta.
    Mukavaa viikonloppua Sinulle T Päivi N

    1. Maarit / Sopusointuja

      Hei Päivi,
      Kolme vuorokautta onkin varmasti just sopiva aika, kun kaupunki on aika pieni ja kompakti. Silloin ei myöskään tarvitse kiiruhtaa, vaan voi haahuilla ihan rauhassa.
      Olipa ikävä tapaus! Ja varmasti todella pelottavaa kun ei tiedä mitä tapahtuu – onneksi sait soitettua apua ja kuitenkin kaikki meni loppujen lopuksi hyvin <3
      Kuten sanoit, se on niin pelottavavaa kun on niin monia asioita, mihin ei voi itse vaikuttaa – eikä edes hyvät arvot takaa loppujen lopuksi mitään. Olen nyt jutellut monien kanssa tästä asiasta, ja on varsin monenlaisia kokemuksia ja hoito-ohjeita ja neuvoja on annettu ihan samansuuntaisille arvoille. Ehkäpä juuri se on tärkeintä, että tietoisesti välttää ilmeisiä LDL:n korottajia ja elää terveellisesti liikunnallista elämää.

      Mukavaa kevään odotusta ja pidetään huolta itsestämme!

  4. Outi Krimou/Outi's life

    Upeita kuvia! Minäkään en ole käynyt koskaan Tartossa, mutta kyllä vaan kiinnostus on herännyt.
    Aivan ihana tuo hotellikin <3
    Kaunista viikonloppua sinulle Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos ihana Outi!
      Sinne on myös kuulemma monia erilaisia laiva-hotelli -valmismatkoja Tallinkilla, joten kannattaa tsekata niitä.
      V Spa oli sellainen 'hillityn charmin' hotelli, pientä arjen luksusta.
      Ihanaa viikkoa sinulle! Toivotaan, että tämä karsee takatalvi loppuisi lyhyeen <3

  5. Tiia Koivusalo

    Niin ihana postaus Maarit ja on mielettömän kiva käydä kurkkimassa muiden fiiliksiä ja näkökulmia Tartosta. Tuossa jouduin jo mennä korjailemaa omaa juttua, kun Tartu ja Tartto menivät jo ristiin ja kirjoitin kaupungin ihan miten sattuu. 😉

    Oli aivan huippua olla yhdessä reissussa ja tutustua ja jutella vihdoin kunnolla. 🙂 Tartto on mieletön kaupunki ja jäi totaalisesti sydämeen ja pakko päästä pian uudelleen.

    Ihanaa viikkistä .<3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Matkasta on jo kohta viikko, ja edelleen tuntuu kuin olisi justiin tullut sieltä. Ne tunnelmat ja ihanat kävelyretket ovat vielä niin hyvin mielessä ja ajatuksissa. Oli kyllä kiva kohde!
      En muuten vieläkään ole ihan varma, taipuuko Tartto Tartossa vai Tarttossa…Molempia on osunut silmiin 🙂 Mutta ei sillä nyt ole niin väliä, näitä teidänkin juttuja on kiva lukea, miltä kantilta te olette kirjoittaneet 🙂

      Mukavaa viikkoa <3

  6. Tuula's life

    Tartto näyttää niin kutsuvalta. Tarttoon minäkin haluan tutustua. Tässä kun juuri olen päässyt Viron länsirannikkoon tutustumaan, niin Viro on tehnyt kaikkinensa ihastuttavan vaikutuksen. Ja tämä Tarton postauksesi vielä lisäsi ihastustani maahan.
    Kiitos Maarit ja ihanaa viikonloppua!

    1. Maarit / Sopusointuja

      Sinä olet, Tuula, päässyt jo mukavasti Viron tunnelmaan omalla reissullasi – seuraavaksi sitten Tarttoon 🙂
      Kaikki ruoka mitä söimme oli aivan mahtavaa ja herkullista, mutta ihan parasta oli Muhu -leipä. Sitä syötiin useammassa paikassa ja kaikki olivat tietenkin erilaisia ja nyt odotan hetkeä, että pääsen leipomaan itse – rapeakuorisen ja jyväisän.
      Ihanaa viikkoa Tuula! <3

  7. Heli-Hannele Pehkonen

    Upea kaupunki & intensiivinen mutta hauska pressimatka – kiitos valloittavasta seurastasi. Edullinen hintataso ja lapsimyönteisyys olivat kyllä niitä seikkoja joiden vuoksi me lähdemme Tartoon uudestaan koko perheen voimin : )

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos samoin Heli – oli niin ihanaa, että kerrankin oli aikaa rupatellakin rauhassa! <3
      Intensiivistä oli, mutta siksi ehdittiinkin näkemään paljon! Ja loistavan oppaan myötä tuli myös roppakaupalla historiaa ja muutakin kivaa infoa.
      Huomasin itsekin, että lapset oli huomioitu kaikkialla – leikkipaikat ravintoloissa ja jopa kaupoissakin oli kunnollisia eikä vain pakonomaisia nurkkauksia. Ja puistoja oli paljon, mikä on myös lasten kanssa liikkuessa hyvä. Kaikenkaikkiaan erimomainen kohde.
      Ihanaa viikkoa Heli!

Leave a Reply to Oman elämän ihanuus Cancel