Kauneus ja hyvinvointi

Kesän helein iho

22 Comments

  1. Outi Krimou/Outi's life

    En käytä meikkivoiteita ollenkaan. Olen laittanut puuterin alle kuitenkin suojaavan päivävoiteen. Poskipunaa käytän, koska mielestäni kasvojeni paras osa on poskipäät.
    Aivan ihanan luonnollisen meikin loit ihollesi <3 Kaunista päivää sinulle Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Ihosi näyttää niin sileältä ja kauniilta kuvissa, ettet tarvitsekaan tasoitusta <3
      Poskipuna on oikea taikasauva, kunpa vain useammat ottaisivat sen käyttöönsä.
      Aurinkoista sunnuntai-iltaa sinulle, aivan ihanaa kun tuli näin kaunis ilta pilvisen päivän jälkeen!

  2. Mirjar

    Kiitos Maarit. Todella tarpeeseen vinkkisi ovat itselleni olleet, mm. hiushuppunaamiosta en tiennyt mitään. Erityisesti tämä ”meikin”tekoon liittyvät tuotteet on ihan must juttu – tuotetiedot kirjattu ja hankintapäätös tehty. Aurinkoista kesäkuun jatkoa.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Niin ihanaa kuulla, että näistä on hyötyä – paljon kiitoksia palautteestasi! Hiushuppunaamio oli itsellenikin ihan uusi juttu, mutta olipa näppärä tapa antaa hiuksille tehohoitoa. Kiva että löysit sopivia ideoita itsellesi 🙂
      Kiitos samoin sinulle!

  3. Mape

    minulla on ollut jo vuosia viheliäinen & aaltoileva ruusufinni ja kokeillut lukuisia eri sarjoja ihonhoitoon. Olisiko sinulla antaa täsmävinkkejä /ihonhoitotuotteita couperosa/ruusufinni ihonhoitoon? mitä tuotteita käytät? monet käyttämäni tuotteet niin synteettisellä kun luonnonkosmetiikan puolella eivät ole sopineet ja aiheuttanett ärsytystä ja jopa pahentaneet ihoa.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Hei Mape, ruusufinni on juuri niinkuin sanoit, viheliäinen juttu. Ei pidä saunasta eikä auringosta – noista ihanista kesäjutuista.
      Minulla on tällä hetkellä testikäytössä suomalainen herkän ihon hoitolasarja BTB13 ja siitä erikoistuotteena Medical Serum. Sopivien tuotteiden löytäminen on vähän haastavaa, koska ne mitkä sopivat yleisesti punoituksen hillitsemiseen eivät välttämättä käy ruusufinnille, eli ruusufinnikohtiin oma hoito ja muualle kasvoille omansa. Tämä on itsellenikin vielä vähän tuntematon alue, mutta tutustun aiheeseen parhaillaan, sillä tulen käsittelemään kesäkuun aikana näitä asioita täällä blogissani. Hajusteettomuutta ja herkän ihon tuotteita (sensitive-linjoja) suositellaan yleisesti ruusufinniselle iholle.
      Iso apu itselleni ruusufinniin on lääkärin määräämä, paikallisesti näpyn päälle laitettava reseptilääke Skinoren.
      Toivottavasti saat hallintaan tämän ikävän vaivan.
      Aurinkoista viikkoa sinulle!
      PS Vinkki: en tiedä mitä kautta seuraat näitä uusia postauksiani, mutta yksi hyvä lähde on facebook. Jos olet facessa ja seuraat sivuani, sinne tulee aina tietoa jokaisesta uudesta jutusta 🙂

    2. Anne W.

      Hei,
      itselläni on ollut riesana rosacea jo 30v, nyt olen 60 🙂 Muutama vinkki mikä on sopinut/ei sopinut itselleni.
      Olen vuosien varrella syönyt lukemattomia pitkiä tetrasykliinikuureja. Mitkään lääkevoiteet eivät ole minulle sopinnet ( skinoren, rozex, soolantra, rosazol ) paitsi elidel, mikä on atooppiselle iholle tarkoitettu tulehdusta vähentämään. Ihonhoidossa olen kokeillut "kaikkea" La Mer'istä Lumeneen…..
      Viime syksynä ostin matkoilla Cliniquen Moisture Surge kosteusseerumin ja kasvosuihkeen. Muutamassa päivässä iho rauhoittui, näpyt vähenivät ja lehahteluakin oli vähemmän. Päättelin että jotain noissa tuotteissa on josta ihoni tykkää. Tarkastettuani sisältöluetteloa huomasin että yhtenä vaikuttavana aineena on kofeiini, mikä oli uusi tuttavuus minulle. Googlailin miksi kofeiinia käytetään kosmetiikassa ja selvisi että se supistaa verisuonia ( minkä vuoksi sitä myös käytetään särkylääkkeissä esim. päänsärkyyn ). Selvitin myös jos kofeiinin vaikutusta rosaceaan on tutkittu. On tutkimuksia jossa on todettu kofeiinin vähentävän rosacea- oireilua juuri verisuoniin kohdistuvan vaikutuksensa vuoksi. Mainitsin tästä jopa ihotautilääkärilleni joka oli yllättävän kiinnostunut asiasta. Nyt yli puolen vuoden jälkeen iho voi paremmin kuin vuosiin, yritän aina katsoa että tuotteessa on kofeiinia jos ostan jotain uutta. BB voiteena on käytössä Novexpertin The Caramel cream ja saman sarjan misellivesi.
      Nounou- listalla itselläni on kaikenlainen "ylihoitaminen", kuorinnat, naamiot, kasvohoidot, entsyymit, täsmähoidot jne. Paljon tuotteissa käytettävä B5 vitamiini ei myöskään sovi – eikä retinoli. Ihonhoitorutiinini onkin hyvin yksinkertainen, olipa sitten kesä tai talvi. Ei mitään kevätkuorintaa/syyspuhdistusta puhumattakaan mikroneulauksista tms. Otan jopa oman kasvopyyhkeen matkoille koska vältän karkeita froteepyyhkeitä. Huomaan myös että viini(alkoholi) ei sovi, eikä sauna. Sitä vastoin aurinko ei ole ongelma, melkeinpä päinvastoin. Suuri triggeri on stressi – mikä tahansa, sekä "hyvä" että huono. Parhaiten ihoni voi kun on tasaisen tavallista arkea. Joskus tuntuu kurjalta kun on hankala iho- ongelma joka rajoittaa elämää, mutta vaarallistahan tämä ei ole ja maailmassa on paljon kurjempia asioita!
      Tsemppiä teille rosacean kanssa, ja ihanaa kesää. Ja kiitos Maarit ihanasta blogista 🙂

    3. Maarit / Sopusointuja

      Huomenta Anne!
      Kiitos paljon tästä viestistä – olet perehtynyt hyvin ja kokemuksen kautta asiaan ja uskon että tässä on monille hirmuisen hyödyllistä tietoa. Juuri kaikenlaiset omakohtaiset kokemukset, kokeilut ja tulokset kiinnostavat monia lukijoitani ja ruusufinnin kanssa taisteleville.
      Itsellenikin uutta oli tuo kofeiiniasia, pitää googlata aiheesta lisää. Kuulin äskettäin myös, että myös suoliston hyvinvoinnilla ja rosacealla olisi yhteys. Nämä ovat kiinnostavia asioita ja tietoa löytyy varmasti vaikka kuinka netistä.
      Tunnistan myös tuon saman pyyhe-asian, iho ei siedä minkäänlaista hankaamista – ei myöskään voiteiden voimakasta levittämistä iholle. Kaikki vain kevyesti taputellen ja sehän on myös iholle hyväksi ettei sitä venyttele turhaan. Saunan suhteen sain ohjeen eräästä hoitolasta, että kannattaa laittaa kostutetut 'pesulaput' tai pikkupyyhkeet poskipäille löylyn ajaksi suojaamaan.
      Oli todella ihanaa, että jaoit tämän kanssamme ja että olet löytänyt tänne blogiini <3

      Aurinkoista kesää sinullekin Anne!

  4. Sari Riekkola

    Kiitos vinkeistä Maarit, kuulostaa ja näyttää hyvältä!
    Aurinkoista viikkoa sinne <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kevyt kesämeikki menee kohta taas tekoon 🙂
      Ihanaa viikonloppua Sari!

  5. Mape

    iso kiitos kaima- Ruusfinni triggereistä tosiaan pahimmat ovat sauna ja aurinko (kaikki kiva). Olen kokeillut lukuisia sarjoja sekä synteettisen että luonnonkosmetiikan puolella- osa toiminut osa ei. BTB13 sarja ei minulle tuttu ja ajatuksissa ollut kokeilla EKOPHARMAN tuotteita muutenkin. seuraan sinua sekä facessa- että täällä blogin puolella. Sinoren mysö tuttu mutta aiheuttaa lähinnä kuumotusta ja kirvelyä.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kuten Anne yllä totesi, jos löytää hyvät ja ruusufinniin sopivat ihonhoitotuotteet, ei kannata lähteä vaihtemaan. Hoitolassa neuvottiin, että jos on halu/tarve vaihtaa tai kokeilla jotain muuta, niin ne pitäisi aloittaa yksi kerrallaa, niin että pääsee jäljittämään helpommin mikäli tulee oireita.
      Ekopharmaa en ole itse vielä kokeillut, käynpä katsomassa heidän tuotteensa.
      Skinoren kuumottaa ja kirvelee mullakin, mutta se 'tappaa' hyvin ja nopeasti yksittäiset näpyt.
      Aurinkoista viikonloppua!

  6. Johanna

    Aivan ehdoton tuote ruusufunnille on EkoPharman Rosacea hoitogeeli. Käytän sitä kaksi kertaa päivässä ja se on ainoa tuote joka hillitsee ruusufinniäni! Naviterin tuote kuten myös BTB13, jonka mineraalimeikkivoide on ehdottomasti paras ikinä meikkivoide silloin, kun haluaa vain kevyen peittävyyden. Siitä juuri se tummin sävy ihan loistava. Talvella käytän vaaleampaa meikkivoidetta alla ja hieman tuota tummempaa sen päällä.
    Kesäistä viikkoa:)!

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos vinkistä, käynkin tutustumassa heidän valikoimaansa! En tunne tätä hoitogeeliä lainkaan.
      Mineraalimeikkivoide on kyllä ihana. Olen huomannut tosiaan, että vaikka on tätä punoitusta, en halua missään nimessä laittaa peittävää meikkivoidetta iholleni vaan juuri näitä ohuita. Tuossa sävyssä on just oikea lämmin kultainen beigesävy!
      Ihanan lämmintä kesäviikonloppua! 🙂

  7. Tiia Koivusalo

    Oi tuo Bobbi Brown poskipuna vaikuttaa aivan ihanalta, no toki ihan kaikki muutkin. Ihana kun laitoit ennen ja jälkeen kuvat, niin näkee eron.

    kivaa kesän alkua Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Sen verran tuota punerrusta pukkaa, että oli hyvä näyttää se sellaisena kuin nyt on 🙂
      Aurinkoo ja lämpöö Tiia, ihanaa viikonloppua <3

  8. Tuuli - Lumo Lifestyle

    Sinulla onkin aina kaunis, kuulaaan luonnollinen meikki. Lumenen sävyseerumi on oma suosikkini. Se oli tropiikkiinkin hyvä, pysyi hyvin – tai ainakin suli tasaisesti!

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos Tuuli <3
      Kun on oikea sävy, ei mahdollista sulamista niinkään huomaa, hih.

  9. Anonyymi

    Heissan Maarit,
    kaikenlainen näppylää/rosaceaa mitä näitä nyt on niin mielellään kokeilee sitä sun tätä, jotta riesasta pääsisi. Edellisenä keväänä kosmetologin suosituksesta (hoidettiin myös hoitolassa) neuvo oli Essen sensitive sarja. Kolme tuotetta, puhdistus+kasvovesi+ voide eli ihan minimissään tuotteet. Iho voi todella hyvin eikä tänä(kään) keväänä ongelmaa kun aurinko alkoi pilkottaa. Aikaisempina vuosina kevät sai aina aikaan ihan kunnon näppyläihon ja punoituksen.
    Toki pakko sanoa, että tylsää on kun markkinoille tulee mitä ihanampia uutuuksia, joita haluaisi kokeilla. Mutta näillä kolmella tuotteella mennään koska iho siitä tykkää. Olen myös jättänyt viljat minimiin koska huomaan sillä olevan myös vaikutusta ihooni

    Aurinkoista viikonloppua,
    terkuin Maarit

    1. Maarit / Sopusointuja

      Huomenta kaima!
      Miten mahtavaa kuulla, että olet löytänyt itsellesi sopivat tuotteet. Olen samaa mieltä, että ei kannata lähteä kokeilemaan uusia, ainakaan kerralla monia, jos ihosi voi hyvin Essellä.
      Jäin oikein pohtimaan tuota vilja-asiaa, kun syön paljon leipää – suorastaan rakastan sitä. Itselläni voi toki olla rasitteena tämä monien eri sarjojen kokeileminen, mikä on pahentanut tilannetta.
      Kiitos sinulle kun jaoit tämän kokemuksesi, rosaceae ja muu punoitus tuntuu olevan niin monia piinaava yleinen vaiva.

      Ihanaa viikonloppua!

  10. Minna Mäkinen

    Hyviä vinkkejä ja täytyy testata:) Nyt iho on ok, mutta aina ei ymmärrä, mistä se ottaa nokkiinsa. Uusia tuotteita pitää ottaa pikkuhiljaa käyttöön ja testata varovasti. Saunasta en luovu, joten Lumenen rauhoittavaa naamiota olen käyttänyt löylyissä, koska ne paperit ei pysy naamalla:) Kuorin kerran viikossa ja mun iho on nyt sallinut sen, mutta entsyymikuorintaa vain käytän, jotta ei rakeita. Aurinko ja couperosa eivät sovi yhteen, mutta pitää olla kunnon suojat,sitten se toimii. Mutta nykyisin vältän kasvoille auringon ottamista. Punaisella naamalla varmasti ajatellaan, ettei enää poskipunaa tarvitse, mutta kun laitan meikkiovoidetta, niin aina lisään poskipunaa ja silloin rusotus on tervettä poskillani, ei couperosapunaa:)

    1. Maarit / Sopusointuja

      Se justiin onkin niin vaikeaa kun ei tiedä mistä iho on ottanut nokkiinsa. Kokeilin illalla itsekin tästä innostuneena, että laitoin sensitivenaamiota ruusufinnikohtiin, eikä se ainakaan haitannut – kiitos vinkistä.
      Onneksi nyt on niin monilla sarjoilla ihanan ohuita ja meikinkin alle sopivia korkeita kertoimia ettei ole ainakaan suojaus niistä kiinni. Itselläni on aina Lieracin SPF50 kynämäinen beige suoja mukana kun liikun jossain, sitä on niin helppo sipaista ongelmakohtaan päivän mittaan.
      Oleellinen onkin just se paikka mihin poskipunaa laittaa, se raikastaa uskomattoman paljon!
      Oletkin aina niin freshin näköinen <3

Leave a Reply to Maarit / Sopusointuja Cancel