Seuraan aktiivisesti kauneusalaa ja kosmetiikkaa tulee aika paljon pr-näytteinä tänne blogiin. Paljon kivoja uutuuksia ja ajankohtaan sopivia ratkaisuja, enkä millään ehdi kirjoittaa niistä kaikista sellaisia vinkki-tyyppisiä laajoja juttuja, mitä olen paljon julkaissut. Haluan säilyttää blogin alkuperäisen konseptin mukaan ennenkaikkea lifestyle -henkisenä, joka pitää sisällään laajasti kaikkea elämääni kuuluvaa ja toivon mukaan teitäkin inspiroivaa juttua.
Jotta voisin kertoa säännöllisesti kauneusuutisista, ajattelin tuottaa jatkossa aina silloin tällöin kauden (ihan)uudet -postauksen, mihin kerään juuri siihen ajankohtaan sopivia uusia kosmetiikkatuotteita, ihanuuksia ja vinkkejä niiden tiimoilta. Ihan uusia ja joskus lähes uusia.
Tässä ensimmäisessä (ihan)uudet -jutussa hellitään hiuksia ja heleytetään kesäihoa monella tavalla.
Ikoo hiustenhoitosarjassa on monia kiinnostavia tuotteita. Kesään ja miksei matkallekin pätevä on Ikoo Thermal Treatment Wrap Hydrate&Shine Mask*. Tämä macadamia- ja kameliaöljyä sisältävä Hiushuppunaamio kosteuttaa kuivia hiuksia sekä vähentää hiusten pörröisyyttä. Naamio on huppumallinen ja se laitetaan pesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin, annetaan vaikuttaa noin 20 minuuttia ja huuhdellaan pois. Huppu pitää päänahasta tulevan lämmön sisällään ja se lisää hoitovaikutusta. Tämä voisi olla myös mökille sopiva, siellä kun saunotaan pitkään.

Lieracin Supra Radiance -sarjan Double peeling* on ihoa heleyttävä kaksivaiheinen kuorintanaamio. Se auttaa silottamaan myös ryppyjä poistamalla kuollutta solukkoa ja poistaa ihoon kertyneitä toksitosiineja. Ihoa kirkastavien ja kuorivien elementtien (mm. luonnonmineraalimikrokiteet) lisäksi kuorintanaamiossa on täyteläisyyttä palauttavaa ja kosteuttavaa Hyalu-3-tiivistettä, mikä on koko Lieracin kantavia voimia.
Olisi hyvä kuoria iho kerran pari viikossa – sen heleyttävän ja raikastavan vaikutuksen huomaa heti sen jälkeen.

Aurinkopuuterin eli bronzerin suurkuluttajana ja koko ikäni niitä käyttäneenä olen aika kriittinen tyyppi. Niissä ei saa olla liikaa helmiäistä, pitää olla omalle iholleni riittäväsi väriä = rusketusfiilistä sekä sen pitää näyttää iholla luonnolliselta ja heleältä eli sopivan ohut koostumus.
Tämä bronzerihanuus on tullut markkinoille jo vuosi sitten Shiseidolta, Cushion Compact Bronzer* ja tämä pääsi mukaan juttuun, koska oli itselleni uusi tuote ja ehkä teille muillekin ja on nyt juuri niin ajankohtainen. Tämä on ohut ja voidemainen, mikä on aikuiselle naiselle ihan parasta. Voidemainen ei korosta eikä keräänny juonteisiin, vaan antaa upeaa päivetyshehkua, mitä on vaikea erottaa aidosta päivetyksestä. Siinä ei juurikaan kimaltele helmiäisetkään, loistavaa! Bonzer on pakattu tyynymäiseen rasiaan, mistä sitä voi levittää iholle mukana tulevalla vipalla. Siinä on vain yksi sävy, joka sopii useimmille.
Vinkki: meikkivoidesivellin on erinomaisen näppärä myös tämän levittämiseen.


“You love staying fresh naturally” – kyllä kiitos, koska normidödöt kutittavat kainaloissa ihan vietävästi. Olen testannut tätä We love the planet -sarjan dödöä* nyt muutaman viikon ja se todella pitää, eikä kutise. Ei ole tosin laajaa kokemusta luonnonmukaisista deodoranteista, mutta sellainen mielikuva on, että pitämisen suhteen on haasteita. Tämä tosiaan pitää hikoilun ja hienhajun loitolla. Tämä on 100 % luonnonmukainen ja alumiiniton. Dödö on valmistettu luomukookosöljystä, maissitärkkelyksestä ja mäkikuismaöljystä. Stick on pakattu biohajoavaan kartonkiin ja tuoksu ‘So sensitive’ -versiossa on aivan ihana, kevyen hedelmäinen tuoksu, joka hiipuu huomaamattomaksi iholla. Näitä on myynnissä ekoliikkeissä, luontaistuotekaupoissa ja hoitoloissa.

Otin tähän mukaan myös Sensain The Lipstick -huulipunan* kesän juhlia silmällä pitäen. Pidän itse huulipunista, mitkä eivät tunnu huulilla miltään. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan, kevyt ja huomaamaton tunne, mutta silti pysyvä. Vaikka käytän paljon neutraaleja nuden tai malvan sävyjä, odotan niiltäkin samaa ominaisuutta. Tämän huulipunan takana on silkkipuuteriyhdiste ja siksi se levittyy niin pehmeän tasaisesti huulille. Värit ovat raikkaat ja helppokäyttöiset ja ne on jaettu viiteen ryhmään: punainen, oranssi, pinkki, liila ja nude – ja jokaisessa on kolme sävyä.
Oranssin ystävät eivät yleensä löydä kovin helposti hyvää sävyä. Tässä on kaunis punaoranssi 05 Himawari Orange, joka raikastaa mutta millä ei ole sitä efektiä, että hampaat näyttäisivät keltaisilta – tärkeä pointti. Tämä on huulipuna hetkiin, joihin haluat panostaa.
 |
Vasemmalta: 08 Satsuki Pinki 07 Shakunage Pink, 12 Ajisai Mauve, 01 Sakura Red, 05 Himawari Orange |
Nyt olisi kiinnostavaa kuulla mielipiteenne – haluatteko tällaisia koosteita jatkossakin. Jäin miettimään vielä sitä, että Mitkaipaatteko hintatietoja tai muuta näiden yhteyteen?
Aurinkoista viikonloppua odotellen,
Maarit
*Tuote saatu – PR-näyte
Outi Krimou/Outi's life
Tällaiset koosteet ovat tosi kivoja, saa tietoa monista tuoteista kerrallaan. Hinnat olisi myös kiva tietää ja jos satut myös tietämään, että mistä jotain tuotetta saa ostettua, niin sekin vielä.
Kylläpä minä nyt aloinkin vaativaksi 😀
Ihanaa viikonloppua sinulle ihana Maarit <3
Maarit / Sopusointuja
Hyviä vaatimuksia Outi 🙂 Olen miettinyt itsekin ihan noita samoja juttuja, joten kiitos vaativalle lukijalle, lisätään nämä seuraavaan juttuun.
Rentouttavaa viikonloppua sinulle <3
Tiia Koivusalo
Tämä oli kiva. Sensain punat silkkaa rakkautta.
Ihanaa viikonloppua Maarit. ???
Maarit / Sopusointuja
Niin onkin!
Hei ja ihanaa konserttireissua teille,vau!
Marja terttu
Hei.
Tämä blogisi on kyllä täyden palvelun "yritys".
Mielenkiintoisia aiheita niin laajasti.
Palvelet todella lukijoitasi kiitettävästi.
Tämä ihanuudet,kauneuskooste on oikein tervetullut.
Olen saanut monta hyvää vinkkiä blogisi kautta.
Tulen innolla lukemaan,toki!
Ihanaa kesää sinulle,tänäänhän se ihan oikeasti alkaa.
Yst.
Marjat.
Maarit / Sopusointuja
Hei Marjaterttu!
Kiitos kiitos paljon näistä sanoistasi 🙂 On ihanaa kuulla, että näille on 'tilausta', kun niitä on niin mielettömän
kiva kirjoittaakin. Ja tänne saa laittaa muutenkin juttu- tai aihetoiveita, yritän niitä sitten rustailla jos vain osaan.
Ja sydämenlämpöiset kiitokset sinulle kun olet täällä seurassani <3
Aurikoa ja lämpöä sinunkin kesääsi!
Maarit
JonnaH.
We love the planetin dödö on aivan ihana, kun ei ole tiedossa mitään "rankempaa" ja kotona. Töihin on itseni pakko laittaa antiperspirantti, koska pelkkä dödö ei siellä pidä. Tuossa dödössä on tosiaan todella kiva tuoksu, riittoisuus ei välttämättä tule olemaan kovinkaan hyvä, koska sitä tarttuu kainaloihin kerralla helposti paljon. Olenkin vetojen sijaan painellut sitä.
Ihanaa sunnuntaita!
Maarit / Sopusointuja
Se on muuten totta, että tulee helposti reilusti, mutta siinäkin on auttanut se kun pitää sitä niukasti esillä. Mulla on varmaan niin vähän äksöniä, että pitää hyvin päivät ja illat :o)
Kiitos samoin Jonna ja ihanaa lomailua!