Sisältää PR-näytteitä
En olekaan vähään aikaan kirjoitellut arjen kuulumisiani, mutta tänään tuntui, että nyt oli sopiva hetki pieneen katsaukseen. Viikko pyörähti käyntiin aika ihanasti – makoilin pitkästä aikaa kosmetologin pedillä Darphin -kasvohoidossa. Tämmöisenä viikkona, kun harmaat pilviset päivät seurasivat toisiaan, oli niin ihanaa olla lempeiden öljyjen tuoksussa hemmoteltavana. Mutta sen voin sanoa, että olipa ihanaa aloittaa viikko näin. Palaan näihin tunnelmiin vähän tuonnempana.
Suorastaan juhlahumua oli ilmassa tiistaina Sirowa Finlandin joulutuoksujen koulutustilaisuudessa (PR-tilaisuus), missä esiteltiin ja koulutettiin myyjiä uusien tuoksujen maailmaan. Tuoksulanseerauksissa on mukana aina huikeita filmejä ja niitä näimme nytkin. Ruoka oli ihanaa, samoin pöytäseura. Aina on hauskaa kun
Souliina ja Minäkö keski-ikäinen
Tiia ovat paikalla 🙂
Olin onnesta mykkyrällä, kun sain kutsun iltaan. Tuoksut saavat minut aina liikkelle! Odotan aina uutuuksia, vaikka aikamoinen arsenaali löytyykin jo kotoa, sillä ainahan on tilaa vielä yhdelle. Valitsen tuoksun fiiliksen mukaan, sen mukaan miltä juuri sinä päivänä tuntuu, kun olen lähdössä jonnekin. Se jonnekin voi olla vaikka lähikauppa – on niin mieltä kohottavaa tuoksua hyvältä. Jätän vahvat ja eksottisen itämaiset tuoksut väliin, olen raikkaiden, kirpeiden ja kukkaisten tuoksujen ystävä.
Tässä on muutamia illan suosikkejani Coty-tuoksutalon uutuuksista.
Yksi ainakin on varmaa – tuoksut kuuluvat lahjapakettiin – ja on aina ihana lahja myös itseltä itselle. Tietää saajan maun takuuvarmasti.
 |
Gucci Bloom Ambrosia di Fiori |
Minulla on itselläni kolme Guccin tuoksua (yläkuvassa), kaikki vähän eri tyyppisiä. Pidän niistä sen vuoksi, etteivät ne ole liian ilmeisiä, hyökkääviä eikä niitä tunnista kovin helposti.
Syksyn uutuus Gucci Bloom Ambrosia di Fiori on intensiivisempi kuin alkuvuodesta lanseerattu Bloom. Siinä tunnistaa intensiivisen ruusun jasmiininnuppujen sekä kuusaman jälkituoksuna. Punainen pullo viestittää paljon, tuoksu on täyteläinen ja kestävä, ja sopii voimakkaampien tuoksujen ystäville.
 |
Tiffany |
Tiffany oli itselleni täysin uusi tuttavuus ja siitä tuli heti suosikkini. Se on kukkean raikas yhdistelmä ja ensituoksussa on hedelmäkimara mandariinia, appelsiinia, bergamottia ja sitruunaa. Sen jälkeen tunnet persikan ja ruusun vivahteita. Aivan ihana tuoksu ja mielestäni sellainen, minkä kanssa ei voi mennä pieleen.
 |
Chloé l’eau* |
Chloé l’eau -tuoksussa* tunnistan ensimmäisenä greipintuoksun. Kun siihen yhdistää rypäleenmakuisen litsihedelmän ja ruusuntuoksun, on kombinaatio jännittävä. Kirpakas mutta naisellinen. Ihana.
Kiitos Sirowalle valloittavasta tuoksuillasta ja huikeasta ohjelmasta!
Kävin loppuviikosta Ruoka&Viini- sekä Kirjamessuilla – ensimmäistä kertaa. Kuvittelin ruokapuolen huomattavasti laajemmaksi, mutta ne olivat selkeästi viinipainotteiset. Täytyy myöntää, etten ollut perehtynyt niihin yhtään etukäteen ja kuulin vasta siellä, että Viinilehti on niiden takana ja se selittääkin tämän painopisteen.
Silti oli erittäin mielenkiintoista käydä katsomassa uusia tuulia ja saada virikkeitä keittiöön.
 |
Keraamiset raastimet valkosipulille ja inkiväärille |
Merituuli Väntsi taikoi Lidlin osastolla superherkulliset pikatarjottavat hummuksesta, tomaateista, fetasta, pestosta ja juustosta – tiedän että ne olivat herkullisia, sillä jäin odottamaan maistiaisia kunnon kuluttajan lailla. Kannatti maistaa, sillä ne menevät ensi tilassa kokeiluun ja laitan ne myös tänne blogiin.
Maku Kitchen Lifen osasto oli tyylikkäästi tummasävyinen. Uudet mustat keraamiset Carciofo -lautaset sopivat juhlavaan kattaukseen. Niissä on kapea hillitty kultaraita, mikä antaa niille ripauksen luksusta. Ihastuin myös mustiin uunivuokiin ja monen kokoisiin pannuihin. Näiden hinta-laatusuhde on erinomainen. Täällä oli kaikkea kivaa keittiöön ja kokkaamiseen – harmitti vain, etten ehtinyt maistelemaan kokkien taikomia herkkuja!


Olin varannut vain muutaman tunnin messuille ja vietinkin Kirjamessujen puolella suurimman osan ajasta. Siellä olisi voinut pyöriä vaikka kuinka kauan ja kuunnella kiinnostavia haastatteluja. Tältä keikalta opin myös sen, että pitää perehtyä etukäteen tarjontaan ja tehdä edes alustava suunnitelma. Nyt vain pyörin siellä kuin Liisa Ihmemaassa ja jarruttelin itseäni etten ostaisi liikaa kirjoja. Teinkin pikaisesti päätöksen, kun olin iskenyt silmäni Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjoihin, etten osta nyt muuta ja luen ne, ennen kuin hankitaan uusia. Ostan yleensä kirjojakin kierrätettyinä ja kierrätetään jonkin verran ystävien kesken – se tuntuu oikealta ratkaisulta, koska ne yleensä luetaan vain kerran. Kirppareilta ei tosin löydä uusia kirjoja kuin sattumalta.
Kuvasin eri osastoilla ihan satunnaisesti sellaisia kansia, mitkä herättivät kiinnostukseni tavalla tai toisella.
Lähdin messuilta kotiin iloisena ja tyytyväisenä siitä, että lähdin sinne. Kotiin viemisinä oli Leuchtturmin kullanvärinen kalenteri sekä ihana oranssinen muistikirja* omalla uniikilla painatuksella. Jos katsot tarkkaan tuota kannen painatusta, niin se ei ole ihan by the book. Sen painoi oppimisvaikeuksista kärsivä nuori ja siitä tulikin niin sympppis, ihan paras!
Välipäivinä olen hoitanut kuumeista pikkupotilasta ja viettänyt hellyyttäviä satuhetkiä hänen kanssaan. Ne olivat silti ne parhaat hetket tällä viikolla <3
Mitä sinulle kuuluu ja mitä olet puuhannut? Oliko tilaisuutta käydä messuilemassa ja mikä jäi parhaiten mieleesi?
Maarit
* Ilmaisnäyte – saatu
Tiia Koivusalo
Ihanaa, kun nähtiin ja wow missä merkeissä. Tuoksut saavat kyllä meikäläisen myös liikkeelle. Uusi Chloe on iiiihana, rakastan ja se uudempi versio Tiffany tuoksusta huumasi.
Oikein ihanaa uutta viikkoa Maarit. ❤️❤️❤️
Maarit / Sopusointuja
Oli ihana ilta! Juuri sellaista kaipasikin näin synkkään vuodenaikaan!
Minustakin Tiffany on niin ihana!
Ihanaa viikonloppua Tiia <3
Outi Krimou/Outi's life
Donald Trumpin kauneimmat runot, vähän tirskahdin…ihanko hän osaa jotain kivaakin tehdä 🙂
Chloen tuoksut on aivan ihania <3 Kivaa viikkoa sinulle Maarit <3
Maarit / Sopusointuja
Älä viitsi – niin tirskahdin minäkin, hih!
Mukavaa viikonloppua sinulle <3
Tuuli - Lumo Lifestyle
Meillä taitaa olla samanlainen tuoksumaku; itsekin olen raikkaiden, kirpeiden ja kukkaisten tuoksujen ystävä.
Viini-ja ruokamessuilta lähti muutama ruokatuote kotiin ja lahjaksi ostimme yhden Maku Kitchnin pannun, mutta viinipuoella pyörimme eniten. Harmittavasti näytteilleasettajilla oli jo loppunut kaksi viiniä, joita erityisesti olisin halunnut maistaa. Kirjamessujenkin puolella kävimme, sieltä ei tullut hankittua mitään, mutta joulua silmällä pitäen laitoin muutaman kirjan muistiin.
Maarit / Sopusointuja
Niin taitaa 🙂 Fressit tuoksut antavat jotenkin voimaa ja pirteyttä eikä niihin juuri kyllästy, toki on ihanaa löytää välillä jotain uuttakin.
Minusta tuntuu, että viinipuolella pitää olla niin valveutunut ja tuntea viinejä, että saa messuilta jotain irti – tai voihan siellä toki vain maistellakin niihin tutustuen. Maku Kitchenin osasto oli täynnä kaikkea kivaa keittiöön – tykkäsin.
Tuija
Olipa kiva lukaista vauhdikkaan elämäsi kuulumisia. Itse yritän parannella lomatuliaistautiani. Kurkku karheana ja ääni raakkuu vain vanhalla variksella. Sinkkisuihke on ollut tehokas apu. Ulkona on hyvä olla, mutta vähän viileältä tämän päivän pakkanen tuntui,
Tuoksut olisivat ihania, mutta jonkinlainen hajusteyliherkkyys saa minut helposti yskänpuuskaan valtoihin. Onneksi lentokoneessa ei kenelläkään vieressä ollut vahvoja hajusteita.
Kirjamessuille olisi mahtavaa päästä, mutta lepo puolikuntoisena oli prioriteettilistan kärjessä. Löysitpä kivan nimikoidun muistikirjan !
Auringon voimalla ajattelin selättää marraskuun, mutta ensin täytyy saada hyvä vire takaisin. Kuvissa on hyvää tekevää voimaa!
Lokakuun lopun terveisin Tuija
ps. Onpa mukavaa, että olet voinut hoivata pikkupotilasta!
Maarit / Sopusointuja
Voi harmi noita tauteja; niin usein sairastuu matkoilla – ei kai niiltä voi välttyä mitenkään. Olen kuullut niin monelta taholta sinkin tehokkuudesta ja siitä taisi olla Hesarissakin juttua. Pitäisi hankkia kotiin, niin että on valmiina kun ensioireita ilmaantuu.
Toivottavasti paranet pian ja saat energiaa ja voimaa harmaan marraskuun läpi tarpomiseen <3
Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja
Oih miten ihanalla hemmottelulla on viikkosi alkanut! Tuoksuista puhumattakaan ♥
Tuollaiset tapahtumat voimaannuttavat mukavasti arkeana.
Messuilla piipahdettiin ja jotenkin kirjamessuilla en päässyt messutunnelmaan,
kirjoja taisi olla mulle yksinkeraisesti liikaa.
Viinipuolella sitten viihdyttiinkin pidempään maistelemassa herkullisia juustoja
ja niin tietysti, niitä viinejä:)
Maarit / Sopusointuja
Niitä kirjoja oli siellä ihan järjettömän paljon ja siksi ihmettelinkin miten oikein osuin pysähtymään ajan kanssa sille osastolle missä myytiin tätä Siivoojan käsikirjaa. Me taidettiin tehdä sitten ihan toisinpäin nämä messuilut 😉
Mukavaa viikonloppua!