Matkat

Espanjassa osa 3 – Vihdoinkin hyvätasoista asumista

11 Comments

  1. Souliina

    Näyttää ja kuulostaa kyllä todella hyvältä. On ihana kuulla myös näistä vuokra Kämpistä, josko sitä itsekin jossain vaiheessa uskaltaisi vuokrata asunnon loman ajaksi, eikä aina vain valmismatka paketteja. Tuo kuukausi vuokra kuulostaa varsin kohtuu hintaiselta. Oikein ihanaa viikkoa ❤️

    1. Maarit / Sopusointuja

      Vuokraaminen itsessään ei ole yhtään vaikeaa, eniten päänvaivaa tuottaa sen itselleen sopivan löytyminen. Tämä on myös edullinen verrattuna hotelliin – ja tilaakin on enemmän. Rohkeasti vain kokeilemaan! 🙂
      Ihanaa viikkoa sullekin <3

  2. Satu

    Olipa kiva ja mielenkiintoinen postaus! Ulkomaisia asuntoja on aina niin hauska fiilistellä. Tuo kattoterassi on kyllä aivan ihana! Me asuimme taannoin Boliviassa yli puoli vuotta asunnossa, jossa ei ollut edes parveketta, ja kyllä vähän ahdisti. Mutta toisaalta kaikkea ei voi saada, ja melkein aina on jostain tingittävä.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Se on juuri niinkuin sanoit, kaikkea ei voi saada. Aina pitää tinkiä jostain ja mekin jouduttiin nyt tinkimään kaupungin kauneudesta… Mutta ihminen on sopeutuvainen ja saamme ajan kulumaan täällä mukavasti. Joku voi ajatella, etteikö tässä olla koskaan tyytyväisiä, mutta ei se ole sitä – meillä on nyt aikaa puuhastella näidenkin kiemuroiden kanssa.
      Parveke on kyllä olennainen happireikä, voin kuvitella että se ahdisti!

  3. tuulanneli

    Todella kiva postaus ja kiva kuulla kokemuksia vuokraamisesta. Olemme nyt olleet aina hoteilleissa mutta toivottavasti pystymme tulevaisuudessa viettämään pitempiä ajanjaksoja etelässä. Nyt vielä työ häiritsee lomailua ? Kivaa lomanjatkoa teille ❤️

    1. Maarit / Sopusointuja

      Tämä vuokraus on hyvä vaihtoehto hotellille etenkin pitkillä reissuilla; en voisi (eikä mieskään) enää kuvitella vaikkapa päivittäistä ravintoloiden etsimistä. Tässä on paljon hyviä puolia.
      Kiitos Tuula ja mukavaa viikkoa sulle <3

  4. Anonyymi

    Olipa kiva ja mielenkiintoinen postaus. Omat vanhempani asuivat 7 talvea Santa Polassa sekä Los Alcazaresissa siellä Costa Blancan alueella, joten itsellenikin Torreviejan seutu on tuttua. Tykkäsimme alueesta juuri sen hieman rauhallisemman elämänmenon (vrt. esim. Fuge) vuoksi. Vanhempani vuokrasivat tuolla LA:ssa saunallisen 3h + k suomalaiselta, jolla on useampi asunto sielläpäin, myös Torreviejassa. Heillä vuokra oli reilut 500€/kk, mutta vuokrasopimus olikin aina useamman kuukauden kerrallaan, joten hintakin sen vuoksi edullisempi. Itseasiassa alueella asuu paljon suomalaisia jotka mielellään vuokraavat asuntoja juuri suomalaisille pidemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi (tai ainakin tietävät jonkun joka vuokraa). Kannattaa myös kysyä Torreviejan suomiseuralta vinkkejä ja mahdollisia yhteystietoja, jos kiinnostusta on jatkossa.
    Voi että iskikin taas kova ikävä Espanjaan kuviesi myötä! Pakkaspäivän terkuin, Mari

    1. Maarit / Sopusointuja

      Ensinnäkin lämmin ja iloinen kiitos, että vierailit täällä ja kirjoittelit kommentin. Sinulla onkin kokemusta hyvin tästä alueesta. Tämä meidän kuukauden vuokra onkin suhteessa korkeampi pitkäaikaiseen verrattuna, mutta siltikin tämä oli hyvä hinta-laatusuhde verrattuna Fugen ympäristöön.
      Ja kiitos paljon hyvistä vinkeistäkin – olemme huomanneetkin että täällä on virkeät yhteisöt!
      Täällä on ollut kovat sateet viime yönä, mutta nyt jo helpottaa.
      Mukavaa marraskuuta sinulle!

  5. Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja

    VArmaan ihanaa viettää siellä kokonainen kuukausi ♥ Kiva kun kerrot asumisesta ja elämisestä siellä noin konkreettisesti, sille mekin ollaan mietitty moista mahdollisuutta.
    Aurinkoista viikkoa sinne missä se paistaa 😉

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiva kuulla 🙂 Sen takia juuri päätinkin kirjoittaa aika ahkerastikin täältä, koska olen itse hakenut tietoa ennen ensimmäistä reissuamme ja tiedon tarve oli valtava sekä paikoista että asunnoista ja elämästä yleensäkin.
      Kuule, täällä on ollut aivan lonkeronharmaa päivä tänään ja sateista – ehdin jo kirjottaa uuden jutunkin.
      Mukavaa viikkoa sulle! <3

  6. Kristallikimara.fi

    Voi kuulostaapa ihanalta! Olin itse Casamimin Sarin vieraana vuosi sitten ja kieltämättä jäi kyllä fiilis, että pitäisi päästä joskus asustamaan niille seuduille joksikin aikaa ja sitten katsastaa tilanne, että haluaako oikeasti muuttaa sinne vaikka talvisin asumaan:) Teillä näyttää käyneen tuuri, koska talo vaikuttaa kivalta:) Eli ensin kannattaa vuokrata.

Leave a Reply to Maarit / Sopusointuja Cancel